Parhaat suomalaiset nettikasinot ja ilmaista pelirahaa
Keskiviikko, 23 tammikuu 2019
Fat Santa kolikkopeli

Fat Santa

Fat Santa esittely

Fat Santa tuo mieleen monta joululaulua ja jouluntunnelmaa monella eri tavalla. Pelin joulupukki on lihava, jollaisena me Suomessakin joulupukkia pidämme. Kyseessä on kolikkopeli, jonka on tuottanut Push Gaming. Peli on kuin jouluaiheinen elokuva, jonka tapahtumien etenemiseen pääsee itsekin vaikuttamaan. Pelissä sataa lunta ja sen maisemat voisivat sijoittua jonnekin Suomen pohjoisosiin. Joulupukin ja lumisten maisemien lisäksi pelissä on mukana joulupukin reki, jonka taikatoiminto antaa pelaajille mukavia erikoisvoittoja. Peliä ovat koristamassa myös monet muut talveen ja jouluun liittyvät asiat. Pelin taustamusiikki tuo mukavan jouluhenkisen mielen, eikä se ole mikään sellainen tuttu joululaulu, johon olisi jo ehtinyt kyllästymään ennen koko pelin pelaamista. Tämä peli tulee yllättämään monella tavalla, vaikka peli näyttääkin ensinäkemältä aika perinteiseltä kolikkopeliltä, jos sen erikoista rakennetta ei oteta huomioon.

Fat Santa kasinopeli

Bonuspeli

Fat Santa ei sisällä bonuspeliä, joka käynnistyisi tietyn bonusmerkin määrän jälkeen. Pelissä on kuitenkin erikoinen toiminto, jonka voisi ajatella olevan bonuspeli. Sitä ei käynnistetä millään pelisymbolilla. Se käynnistyy pelissä ihan minä hetkenä hyvänsä ilman että pelissä pitäisi tapahtua sitä ennen mitään. Tässä toiminnossa pelin päältä lentää yllättäen yli joulupukin reki, josta putoaa peliin joulupiirakan kuvilla koristeltuja Wild -merkkejä ihan mihin tahansa kohti peliä. Ne lukkiutuvat paikoilleen ja toimivat silloin ihan tavallisten Wild -merkkien tapaan eli korvaavat pelin muita merkkejä paitsi erikoismerkkejä.

Erityisyys

Pelin joulupukin reen ilmestyminen ihan yllättäen on ainakin erikoinen peliominaisuus. Se sopii todella hyvin tämän jouluaiheisen pelin teemaan. Reestä putoavat Wild -merkit ovat kuin joulupukin lahjoja. Pelissä on erityistä myös se, että siitä löytyy todella suuri määrä voittolinjoja eli peräti 50 kappaletta. Sekin on erikoista, että pelissä on mukana kaksi erilaista Wild -merkkiä. Myös pelin rakenne on vähän erikoisempi. Kiekkoja on normaali määrä eli viisi kappaletta, mutta myös rivejä on yllättäen saman verran eli viisi kappaletta. Tästä pelistä löytyy yllättävän paljon erityisiä ominaisuuksia.

Voittomahdollisuudet

Fat Santa -pelin palautusprosentti on 96,45 %. Voittolinjoja löytyy todella paljon eli 50 kappaletta. Pelissä on joulupukkisymboli, joka antaa pelin voittomerkeistä suurimmat voitot. Sen on samalla myös pelin Wild -merkki, joka korvaa pelissä olevia muita merkkejä, mutta ei muita erikoismerkkejä. Tästä pelistä löytyy myös toinen Wild -merkki. Niitä tulee peliin esille yllättäen, kun pelin päältä lentävästä joulupukin reestä putoaa niitä peliin. Kun nämä kaksi erilaista Wild -merkkiä ilmestyvät peliin yhtä aikaa, voitetaan pelissä ilmaiskierroksia. Niiden aikana pelissä kerätään myös joulupiirakkamerkkejä. Samalla kun niitä kerätään, kasvaa joulupukki Wild yhä suuremmaksi merkiksi. Juuri sillä hetkellä kun voitetaan ilmaiskierroksia, voi aktivoida peliin mukaan ominaisuuden, joka voi tuoda voittoja paremmin. Se tulee maksamaan pelaajalle enemmän, mutta silloin peliin tulee enemmän joulupukkimerkkejä eli Wild -merkkejä. Niitä ilmestyy ainakin ensimmäiselle kiekolle. Sen lisäksi peliin ilmestyy myös joulupiirakoita eli toisenlaisia Wild -merkkejä 1-4 kappaletta johonkin kiekoista 2, 3, 4 tai viisi.

Kokonaisarvosana

Vaikka pelin teema on joulu, voi tätä peliä pelata aivan hyvin myös joulukauden ulkopuolella. Pelin taustalla kuuluva musiikki kuulostaa ihan jouluun liittyvältä, mutta se ei ole mikään tunnettu joululaulu, jota saadaan jo jouluisinkin kuunnella tarpeeksi. Fat Santa sisältää paljon tuttuja voittomahdollisuuksia. Mutta siitä löytyy myös erikoisempia voittomahdollisuuksia, joten peli sopii hyvin myös vaativaan makuun. Tämä peli antaa enemmän jännitystä ja uusia kokemuksia kuin keskiverto kolikkopeli!
Fat Santa kolikkopeliarvostelu

Fat Santa ulkoasu

Fat Santa -pelissä on mukana kaikkea mahdollista jouluun liittyvää. Pelissä on lihava joulupukki, jollaisena suomalaiset ainakin näkevät joulupukin. Meillä joulupukki ei lennä reellä porojen kera, mutta muuten kaikki tuntuu juuri meidän joululta. Pelin taustalla oleva luminen maisema voisi löytyä aivan hyvin jostakin Suomen pohjoisosista. Tämä peli tuo hyvin mieleen joulun. Mutta ei liikaa, jolloin peliä voi pelata ihan hyvin vaikka keskellä kesää. Mutta kun sitä jouluakin löytyy paljon, pääsee pelin avulla hyvin myös jouluiseen tunnelmaan. Sitä ei koskaan tiedä, vaikka sellaistakin kaipaisi keskellä kesäisiä helteitä.

Fat Santa pelaaminen ja ominaisuudet

Tässä Fat Santa -pelissä on mukana paljon tuttuja voittomahdollisuuksia, mutta peli antaa myös erikoisempia pelikokemuksia. Voittolinjoja löytyy suuri määrä eli 50 kappaletta. Pelissä on perinteinen määrä kiekkoja eli viisi kappaletta. Rivejä löytyy erikoisen paljon eli niitäkin 5 kappaletta. Pelissä on mukana peräti kaksi erilaista Wild -merkkiä, joiden yhteistyön avulla pelissä voi voittaa myös ilmaiskierroksia. Niihin liittyy myös monta muuta erikoisuutta, joten tämän pelin parissa ei tule kokeneemmallakaan kolikkopelien pelaajalla tylsää. Sen voi todeta varsinkin sillä hetkellä, kun joulupukki rekineen lentää pelin päältä yli ja sieltä tipahtaa pelaajalle mukavia lahjoja.

Super jännittävä peli 50 voittolinjan ansiosta!
KasinoHaiFacts

Pelaa ilmaiseksi Fat Santa

Fat Santa -pelistä löytyy myös leikkirahaversio. Jos ei halua, että oikealla rahalla pelatessa tulee mitään yllätyksiä eteen, kannattaa peliä kokeille ensin tämän ilmaisversion avulla. Ainakin se voi yllättää, että pelin päältä voi yllättäen lentää joulupukin reki, josta tippuu peliin Wild -merkkejä. Sekin voi olla yllättävä tilanne, kun pelissä voittaa ilmaiskierroksia. Niitä ennen voi tehdä valinnan ja niiden aikana pelissä tulee tapahtumaan paljon erikoisia tilanteita. Kun pelin tapahtumat ovat tiedossa, kannattaa peli käynnistää oikeana rahapeliversiona, jotta pelin voitotkin saadaan oikeina rahallisina voittoina.

Fat Santa casinopeli

Fat Santa mobiilissa

Fat Santa löytyy myös mobiilikasinoilta. Sitä voi pelata myös silloinkin leikkirahalla oikean rahan lisäksi. Peliä pelataan silloin pystysuunnassa, joten sen taustakuvasta ei nähdä yhtä paljon kuin suurilla näytöillä pelatessa. Pelin käynnistysnappi löytyy kätevästä paikasta eli pelin alta. Se on myös peliin nähden suurempi kuin pelin tietokoneita varten tehdyssä versiossa, joten sen klikkaaminen on kosketusnäyttöjen kautta helpompaa. Muuten pelin mobiiliversion pelaaminen ei ole sen kummempaa kuin sen suurien näyttöjen version pelaaminen. Pelistä löytyy samat säädöt sekä voitot ja mm. pelin taustalla kuuluvan musiikin voi laittaa pois päältä myös tässä versiossa.

Plussat:

Erikoisia ja yllättäviä voittotapoja

Mukavalta näyttävä grafiikka

Miinukset:

Jos ei pidä joulusta ei teema ole sopiva

Pelaa ComeOn kasinolla!

Jaa
Tagged with:
X

Sign Up here

Signup up for our newsletter
Anna suostumus Send
Thank you for subscribing