Jokeri

Elias Järvinen

Johdanto

Jokeri on varmasti kaikille suomalaisille rahapelien ystäville tutuimpien pelien joukossa. Moni lottokupongin joskus elämässään täyttänyt on valinnut mukaan myös jokeririvin tai jopa useamman. Jokeri on Loton tapaan saanut Suomessa suuren suosion, jota selittää pitkälti sen yli 40-vuotinen historia.

Palautukseltaan kyseessä ei ole kovin kummoinen peli, vaan se jää palautusprosenttinsa puolesta nettikasinopeleistä reilusti jälkeen. Suurin syy sille, miksi tätä peliä pelataan Suomessa edelleen niin ahkerasti, onkin juuri sen tuttuus. Kupongin ostaminen ruokakaupan kassalla kun on monelle jonkinlainen rutiini.

Jokeria pelattiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1978 kun jokeririvi tuli mukaan lottokuponkiin valinnaiseksi lisäominaisuudeksi. Tällöin arvonnassa valittiin kuusi numeroa seitsemän sijaan, eikä riviä voinut valita itse. Jokaisessa kupongissa oli valmiina numerosarja joka joko rastittiin mukaan tai jätettiin rastimatta.

Näin pelattiin aina vuoteen 1982 saakka, jolloin jokeriarvonta muuttui seitsemännumeroiseksi, jota se on edelleen tänäkin päivänä.

Vapaavalintainen numerosarja tuli toisen suuren uudistuksen mukana vuonna 1999. Siitä lähtien on numerosarjan tai –sarjat saanut joko valita itse tai jättää automaatin arvottavaksi. Samana vuonna kiinteästä päävoitosta luovuttiin ja tilalle tuli muuttuva jättipotti. Historian suurimmat jokerivoitot ovatkin peräisin juuri siltä ajalta kun pelin potti ei ollut kiinteä.

Viimeisin uudistus peliin tuli vuonna 2015, kun päävoitto muutettiin taas kiinteäksi. Pelaajien harmiksi tämä uudistus pienensi potin maksimikoon miljoonaan euroon. Toisaalta samalla mukaan tuotiin tuplaus ominaisuus jolla kaikkien voittoluokkien voitot saattoi tuurilla päästä tuplaamaan. Tällaiselta jokeri näyttää edelleen tänäkin päivänä. Nyt sitä tosin pelataan kolme kertaa viikossa yhden kerran sijaan.

Jokeri säännöt

Jokeriarvonnassa valitaan satunnaiset seitsemän numeroa, jotka kaikki ovat väliltä 0-9. Päävoittoon osuakseen täytyy pelaajan saada omaan kuponkiinsa sama seitsemän numeron sarja. Yksi jokeririvi maksaa 2 euroa, ja tuplausominaisuutta käyttämällä 3 euroa. Mahdollisuus osallistua jokeri peliin on kolmesti viikossa; keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. Jokeriarvonnat suoritetaan yhdessä muiden Veikkauksen pelien kanssa. Keskiviikkona arvotaan Vikingloton jokeririvi, perjantaisin Eurojackpotin jokeririvi ja lauantaisin Loton jokeririvi. Peliä voi pelata näiden lisäksi myös yksinään, mihinkään yllämainituista arvonnoista ei siis tarvitse osallistua voidakseen osallistua jokeriarvontaan.

Jokeri

Pitääkö jokerissa olla numerot oikeassa järjestyksessä?

Kysymys joka montaa pelaajaa mietityttää. Hämmennys on ymmärrettävä, sillä pelaajille vielä tätäkin tutumpi Lotto ei vaadi voittavien numeroiden olevan oikeassa järjestyksessä. Lyhyt vastaus kysymykseen on kyllä, tässä pelissä numeroiden tulee olla oikeassa järjestyksessä. Jokeri eroaa nimittäin Lotosta juuri siten, että valittujen numeroiden on oltava samoilla paikoilla kuin arvottujen numeroiden. Jos siis jokerikierroksella on arvottu numerosarja

4726752 ja oma rivisi on 4756931 olet saanut kierroksella kolme numeroa oikein. Kyseessä ovat rivin ensimmäiset kaksi numeroa, sekä rivin neljäs numero, sillä ne ovat valitsemassasi numerosarjassa täysin samalla paikalla kuin kierrokselle arvotulla rivilläkin. Jos rivin tarkastaminen tuntuu hankalalta, kannattaa tulos suunnata tarkastamaan joko nettiin tai vaikkapa kioskille, jolloin joku muu tekee tarkastustyön puolestasi.

Jokeri voittoluokat

Voittoluokkia tästä pelistä löytyy kuusi. Päävoitto on korkeimmillaan miljoona euroa (tuplausta käyttämällä kaksi miljoonaa). Päävoiton voittaa saamalla täysin saman seitsemän numeron sarjan, kuin mikä kyseisellä kierroksella on arvottu.
Päävoiton jälkeiset jokeri voittoluokat ovat:

Palautusprosentti pelin nykymuotodossa on 52%. Se on hitusen korkeampi kuin Lotossa, mutta jää silti rahapeleissä yleisesti todella kauas kärjestä. Vertailun vuoksi netin kasinosivustoilta löytyy pelejä joiden palautusprosentti on korkeimmillaan jopa hieman yli 99%. Nettikasinopeleistä puhuttaessa jo 92% palautus alkaa olla kehnommasta päästä, ja tämä on silti 40% enemmän kuin se mitä Jokeri palauttaa. Tämä antanee hieman perspektiiviä sille kuinka alhainen palautusprosentti 52% todella onkaan.

Jokerin viimeisin numero

[quoting] Nykyään pelissä on olemassa myös tuplausmahdollisuus, jonka avulla yksittäisten rivien voitot on mahdollista saada kaksinkertaisena.[/quoting]Vuonna 2015 tehdyn muutoksen myötä peliin tuli mukaan tuplausmahdollisuus jonka avulla kaikkien kuuden voittoluokan voitot on mahdollista tuplata. Tämä tapahtuu valitsemalla tuplauksen mukaan haluamalleen riville tai useammalle joka nostaa rivihinnan kahdesta eurosta kolmeen. Tuplaus tapahtuu jos jokerin viimeisin numero on valitsemallasi rivillä oikein. Pelkän tuplauksen mukaan valitseminen ei siis riitä voiton tuplaamiseen, vaan rivin viimeisen numeron on oltava oikein. Tämä on ainoa keino myös nostaa päävoiton voittopotti miljoonasta eurosta kahteen miljoonaan. Nykyisessä pelijärjestelmässä kun voittokatto on asetettu miljoonaan euroon eikä se peruspelissä sen korkeammaksi voi nousta.

Jokeri voitonjako

Voitonjako on tässä pelissä suhteellisen yksinkertainen. Päävoiton potti jaetaan kaikkien niiden pelaajien kesken jotka ovat onnistuneet saamaan seitsemän numeroa oikein. Kaikki muut viisi voittoluokkaa sisältävät kiinteän voittosumman jonka jokainen voittaja saa, vaikka samassa voittoluokassa olisikin useampia voittajia.

Ainoa poikkeus tähän on kuusi oikein-tulos, jonka summa on jokaiselle voittajalle kiinteä 20 000 euroa niin kauan kun voittajia on 50 tai vähemmän. Jos yli 50 pelaajaa saa samalla kierroksella kuusi oikein, jaetaan heidän kesken miljoonan euron arvoinen kokonaispotti. Toiseksi korkeimman voittoluokan voittopotti ei siis kokonaisuudessaan voi kasvaa suuremmaksi kuin päävoitto.

Jokeri

Lotto ja jokeri

Nämä kaksi rahapeliä ovat ne, joilla on suomalaisten pelaajien keskuudessa kaikkein pisimmät juuret. Ne ovat hevosurheilun lisäksi ensimmäisiä virallisia rahapelejä joita Suomessa on pelattu, ja sen vuoksi ne nauttivat edelleen suurta suosiota pelaajien keskuudessa. Lotto ja Jokeri sen kylkiäisenä ovat kulkeneet pitkän matkan suomalaisilla rahapelimarkkinoilla, mutta tähänkin on viime vuosien aikana tullut selkeä muutos.

[quoting] Suurin osa rahapelien pelaajista on siirtynyt nettiin, ja tämä kiristää kilpailua Veikkauksen ja muiden pelien tarjoajien välillä.[/quoting]Pelaajat ovat enenevissä määrin siirtyneet nettiin, ja kuponkipelaaminen lähikioskilla on vähentynyt. Tämä koskee kaikkea rahapelaamista. Pelipaikan vaihtuminen huoltoasemalta nettiin on tuonut näiden klassikkopelien rinnalle voimakasta kilpailua, nettikasinoilla kun on tarjolla lähes samanlaisia pelejä, mutta suuremmalla palautusprosentilla ja suuremmilla voitoilla. Ei siis ole yllättävää että perinteisten rahapelien suosio on hiipunut hiipumistaan viime vuosien ajan, eikä käännöstä ylöspäin ole havaittavissa.

Lotto ja jokeri tulokset

On monta erilaista tapaa selvittää lotto ja jokeri tulokset viikoittaisten arvontojen jälkeen. Monet tapaavat selvittää tuloksen esimerkiksi kaupassa tai kioskilla käynnin yhteydessä, mutta tuloksen näkee kyllä itsekin netistä. Keskiviikon arvonnan peliaika päättyy keskiviikkoisin klo 19, ja tulos arvotaan klo 22:25 Vikingloton arvonnan yhteydessä. Perjantain arvonnan peliaika taas päättyy perjantaisin klo 20, ja tulos on selviää Eurojackpotin tuloksen selviämisen yhteydessä. Lauantaina peliaika päättyy yhtälailla klo 20, ja tulos arvotaan Loton kanssa klo 22:25.

Perjantai jokeri

Perjantain arvonta on viikon kolmesta jokerikierroksesta ainoa jonka arvontaa ei näytetä televisiossa, sillä Eurojackpotilla ei ole omaa tuloslähetystä. Perjantai jokeri kannattaa siis tarkistaa joko netistä tai suoraa pelipisteeltä.

Pelaa Jokerin kaltaisia pelejä netissä

Nettikasinot ovat täynnä erilaisia niin lottoon kuin jokeriinkin verrattavissa olevia arvontapelejä, joissa on näihin kahteen klassikkoon verrattuna muutama huomion arvoinen ero. Näissä nettiversioissa päävoitot ovat usein huomattavasti suurempia, ja samalla niiden palautusprosentti on myös reilusti korkeampi. Ei siis ole yllättävää että monet rahapelien pelaajat ovat jättäneet kuponkien täyttelyn sikseen, ja siirtyneet nettiloton pariin. Tästä listasta näet muutamia vuoden 2024 parhaita pelipaikkoja juuri lottopelien pelaamiseen.

Jokeri – yhteenveto

Jokeri on pitkän historian kulkenut Veikkauksen rahapeli jota pelataan edelleen kohtuullisen ahkerasti kolme kertaa viikossa muiden Veikkauspelien yhteydessä. Sen pääpotti on miljoona euroa joka tuplauksen kautta voi nousta korkeimmillaan kahteen miljoonaan euroon. Pelin historian suurin voitto on viisi miljoonaa euroa vuodelta 2012, ja sen ylittäviä voittoja ei tästä pelistä enää todennäköisesti tulla näkemään kiinteästä voittokatosta johtuen.

Palautusprosentti tässä pelissä on 52%, joka on varsin alhainen kun katsotaan rahapelejä kokonaisuutena. Huomattavasti voitokkaampia pelejä ja suurempia potteja on pelattavissa useilla eri nettikasinoilla. Tämä selittää osaltaan sen, että myös jokeri on tipahtanut suosiossaan roimasti alaspäin viimevuosien aikana. Nähtäväksi jää, keksitäänkö peliä uudistaa radikaalisti, siten että sen suosio lähtee taas nousuun, vai onko se jäämässä kilpailussa pysyvästi jalkoihin.

Elias Järvinen
Elias Järvinen
iGaming sisältöasiantuntija
26 Artikkelia
0 Arvostelua

Elias Järvinen on Kasinohain iGaming sisältöasiantuntija, keskittyen erityisesti kasinopeleihin. Häntä kiinnostaa niin kasinopelien strategiat kuin myös pelien teknologia tulevaisuudessa!

Lue lisää kirjoittajasta
Kasinohai » Lottopelit » Jokeri
Viimeksi päivitetty: