Suomalainen pelaaja voitti 3 000 000 euron jättipotin

Kirjoittaja Antti Virtanen
Casumo suomalainen voittaja
Julkaistu: 02/10/2019
Lukuaika: 2 minuuttia

Vaikka kaikki päivät ei yksinkertaisesti voi olla niitä parhaimpia, syyskuun 25. päivä 2019 oli takuulla yksi mieleenpainuvimmista toistaiseksi vielä tuntemattomalle suomalaisnaiselle. Hän nimittäin voitti häikäisevät kolme miljoonaa euroa Yggdrasil Gamingin suositusta Joker Millions -kolikkopelistä. Voittosumman ollessa jo itsessään valtava, oli tämä jo kolmas suuri pääpalkinto yhtiön progressiivisista kolikkopeleistä kuluneen vuoden aikana, mikä on varmasti ällistyttänyt jokaisen asiasta kiinnostuneen pelifanin.

Fredrik Elmqvist, toimitusjohtaja, Yggdrasil: ”Kolme päävoittoa vain 10 kuukauden sisällä on yksinkertaisesti upeaa ja olen iloinen, että voimme palkita uskollisia fanejamme näillä jättimäisillä palkinnoilla.”

Onnekas voittaja on suomalainen

Vaikka onnekkaan voittajan nimi ei ole vielä tiedossa, yhtiöstä on vahvistettu, että kyseessä on suomalainen nainen sekä uusi pelaaja ja hän nappasi jättipotin vain vaatimattomalla 50 sentin panoksella käyttämällään mobiililaitteella. Eikä aikaakaan ennen kuin hän todisti huikean 3.04 miljoonan euron summan kilahtavan online-tililleen.

Anna Pistika, kyseisen kasinon johtaja: ”Olemme riemuissamme nähdessämme meidän pelaajiemme voittavan valtavia rahapalkintoja. On erityisen ilahduttavaa, että kyseessä on uusi asiakas, todistaen, että kuka tahansa voi voittaa koska tahansa. Tämä myös osoittaa laadukkaiden asteittain nousevien jackpot-pelien voiman ja niiden luoman jännityksen. Valtavat onnittelut voittajalle kaikilta meiltä.”

Yhtiöstä on vahvistettu, että kyseessä on suomalainen nainen sekä uusi pelaaja ja hän nappasi jättipotin vain vaatimattomalla 50 sentin panoksella

Valtavia voittoja jaossa

Marraskuussa 2018 Joker Millions -kolikkopeli jakoi voittoja yhteensä 7.8 miljoonaa euroa kun taas huhtikuussa 2018 maksettujen voittojen määrä niin ikään progressiivisessa Empire Fortune -pelissä oli 3.1 miljoonaa. Kun tämä viimeisin kolmen miljoonan jättipotti lisätään tälle listalle, on ymmärrettävää, että kyseinen ruotsalaisfirma saattaa hyvinkin olla pelaajien tämän hetken ykkösvalinta heidän jahdatessaan omaa onnenkantamoistaan netticasinoiden kirjosta.

Jokereita, Miljoonia ja Jokeri Miljoonia

Vuonna 2015 julkaistu Joker Millions on kiistatta yksi yhtiön suosituimpia progressiivisen pääpotin kolikkopelejä. Seuraavana kruununperimisjärjestyksessä on luonnollisesti Empire Fortune sen visuaalisten ansioiden ja korkeiden voittomahdollisuuksien johdosta. Ensiksi mainitulla on sisäänrakennettu jackpot ominaisuus ja sen perustavat peliominaisuudet ovat hyvin vahvat. Pelaajien kannalta tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että peli on heidän ulottuvillaan välittömästi millä tahansa mobiililaitteella tai tietokoneella.

Takaisin yleiskatsaukseen
Kirjoittaja Antti Virtanen

Tässä kirjoittelee yksi ensimmäisistä haikaloista, terve! Olen ollut mukana Kasinohai-tiimissä sen perustamisvuodesta 2015 asti, mutta kiinnostukseni iGaming-alaa kohti alkoi jo vuonna 2011 pelattuani ensimmäisen kerran pokeria... Lue lisää kirjoittajasta

Viimeisimmät uutiset

KasinoHai » Uutiset » Suomalainen pelaaja voitti 3 000 000 euron jättipotin
Viimeksi päivitetty: 29 toukokuun, 2023