Suomen rahapeliyhtiöt samaan kimppaan – yhtä lukuun ottamatta

monopol veikkaus
Julkaistu: 25/01/2019
Lukuaika: 1 minuuttia

Suomen julkisten monopolien historiassa tapahtui vuoden 2017 alussa yksi suurimmista fuusioista: RAY, Veikkaus ja Fintoto naitettiin yhteen. Tarkoituksena on lujittaa monopolin asemaa sekä Suomen sisäisellä tasolla, että monopoleihin nihkeästi suhtautuvan EU:n suuntaan. Kannattaa tutustua Kasinohain löytämiin uusimpiin kasinoihin tästä.

JättiVeikkaus

Paf haluttin mukaan - ei suostu

Vuonna 2015 tehty päätös ei ollut varsinainen yllätys. Kukaan kolmesta toimijasta ei ollut taloudellisissa vaikeuksissa. Päin vastoin. Päätös oli enemmänkin poliittinen. Monopoliin ollaan suhtauduttu ristiriitaisesti lähes alusta asti, eikä keskustelu tule suinkaan laantumaan, vaan enemmänkin kiihtymään. Lisää löylyä kiukaalle heitti RAY:n toimitusjohtaja Velipekka Nummikoski syyskuussa 2015, jolloin hän kommenti Talouselämän haastattelussa, että Pafia ollaan kaavailemassa mukaan uuteen Veikkaus-nimiseen jättimonopoliin. Miljardiluokan liikevaihtoon Paf toisi huikean lisäpotin. Ahvenanmaalaisten ikioma kultapossu on muninut vuodesta toiseen kultamunia ja totta kai Veikkaus haluaisi tällaisen toimijan yhtiöönsä.

Autonomisella Ahvenanmaan alueella operoiva Paf on kuitenkin itse ollut järjestelmällisesti eri linjoilla tässä asiassa. Se on hyvin tyytyväinen Suomen monopolin ulkopuoliseen asemaansa ja Pafin johtoportaasta Sverker Skogberg kommentoikin samaisessa lehtijutussa, että Paf ei halua osaksi monopolia, vaan haluaa laajentaa toimintaansa ulkomaille. Samalla Skogberg ihmetteli myös Nummikosken puheita, koska hänen mukaansa Veikkaus ei ollut lähestynyt Pafia fuusioitumisaikeidensa kanssa. Pafin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 110 miljoonaa. Liikevoitto oli n. 20 miljoonaa. Suunnilleen saman verran Paf lahjoitti tuotoistaan hyväntekeväisyyteen.

Paf logo

 

Veikkauksen monopoliasema EU:n hellämielisyyden varassa

Veikkauksen uusi jättimonopoli tulee arvioiden mukaan olemaan liikevaihdoltaan yli 2 miljardin suuruinen laitos. Puolet siitä jaetaan avustus- ja veikkausvoittorahoina eteenpäin. Monopolia on kritisoitu tehottomuudesta, politikkojen temmellyskenttänä toimimisesta, sekä rehellisen kilpailun tukahduttamisesta. EU antoi jatkoluvan monopolille vuonna 2013, mutta esimerkiksi rahapelitutkija Antti Myllymaa arvelee, että Veikkauksen yksinoikeusjärjestelmä rahapeleihin tulee murtumaan, ellei toimintaa pystytä perustelemaan paremmin. Tämän päivän parhaimpiin kasinoihin kuuluu sellaiset joihin ei tarvitse rekisteröityä erikseen.

EU:n vapaakauppa-alueella rahapelimonopolit ovat kiellettyjä, mutta Suomen Veikkaukselle on myönnetty erikoislupa. Perusteluna on käytetty sitä, että Veikkaus on lupautunut ehkäisemään rahapelaamisesta koituvia ongelmia, kuten riippuvuutta.

Takaisin yleiskatsaukseen

Viimeisimmät uutiset

KasinoHai » Uutiset » Suomen rahapeliyhtiöt samaan kimppaan – yhtä lukuun ottamatta
Viimeksi päivitetty: 21 joulukuun, 2021