Uhkapeliriippuvuus: Kuinka paha ongelma ja miten sitä hoidetaan?

Uhkapeliriippuvuus on jo vuosikymmenten ajan ollut yksi suomalaisen kansanterveyden sitkeistä ongelmista. Vuonna 2017 tilanne ei näytä olevan menossa parempaan suuntaan. Päin vastoin.

YLE.n uutisessa vuodelta 2010 arvioitiin, että uhkapeliriippuvuus on jopa pahempi sairaus, kuin alkoholismi. Tässä artikkelissa käymme läpi uhkapeliriippuvuuden määritelmän. Onko se sairaus, addiktio vai molempia?

Lisäksi pohdiskelemme sitä, mitä kaikkea paha uhkapeliriippuvuus voi saada aikaan ja miten sitä voisi ehkäistä.

Veikkauksen tuottaman Peluurin lisäksi ei uhkapeliongelmien hoitamiseen juuri panosteta

Uhkapeliriippuvuuden määritelmä

Uhkapeliriippuvuus on samanlainen riippuvuus, kuin mikä tahansa muu riippuvuus, kuten esimerkiksi päihderiippuvuus, internet-addiktio tai seksiriippuvuus. Ero uhkapeliriippuvuuden ja päihderiippuvuuden välillä on se, että päihderiippuvuus on niin sanottu fysiologinen riippuvuus.

Peliriippuvuus taas on psyykkinen riippuvuus, johon ei sisälly kemiallisia vierotusoireita, jotka liittyvät fysiologiseen, eli ruumiilliseen riippuvuuteen.

Peliriippuvuudessa on kyse pakottavasta tarpeesta harjoittaa jotain toimintaa, eikä pysty lopettamaan tai vähentämään sitä, vaikka haluaisikin. Uhkapeliriippuvuus aiheuttaa monesti sekä taloudellisia, että psyykkisiä ongelmia sekä henkilölle itselleen ja tämän lähipiirille.

Uhkapeliriippuvuuden raja on häilyvä ja hieman vaikea määritellä. Eräs mittari – tai tunnuspiirre on se, kärsiikö normaali, arkinen elämä rahapelaamisen seurauksena.

Rahan kulutus, ajankäyttö ja pelaamisen määrä täytyy aina suhteuttaa kunkin ihmisen sen hetkiseen elämään ja tilanteeseen. Uhkapeliongelma nivoutuu osissa tapauksista yhteen muiden ongelmien kanssa, jolloin useat samanaikaiset ongelmat ikään kuin pönkittävät toisiaan.

Uhkapeliongelmia pahentaa monesti myös samanaikainen alkoholiongelma, mielenterveysongelmat tai muut elämän kriisit.

Kuinka yleistä uhkapeliriippuvuus on Suomessa?

Tilastojen mukaan noin 70% suomalaisista harrastaa ’hallittua rahapelaamista’. Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos (THL) on jakanut uhkapeliriippuvuuden kolmeen eri riskiryhmään (SOGS1-3).

Ryhmä 1:ssä on ’riskitasolla’ olevat pelaajat, ryhmä 2:ssa ’ongelmallisesti pelaavat’ ja ryhmä 3:ssa ’ongelmallisesti pelaavat peliriippuvaiset’. Riskiryhmässä 1 on noin 18,3% pelaajista, riskiryhmässä 2 on 3,3% ja riskiryhmässä 3 on 1,3% pelaajista.

THLon kuitenkin tehnyt arvion, jonka mukaan vakavan luokan uhkapeliongelma, eli ’pelihimo’ on noin noin 3,3 prosentilla suomalaisista. Määrä on kasvanut noin 25 000 ihmisellä parissa vuodessa.

Pelihimo on WHO:n (World Health Organization) ICD-tautiluokituksen (F63,0 ja DSM-5) piirissä. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa on lähes 125 000 ja joiden arvioiden mukaan jopa 130 000 ongelmapelaajaa.

Kyseessä on EU:n ja koko maailman mittakaavassa aivan kärkisijoilla. THL:n mukaan peliriippuvuus ei ole sidottu yhteen sosiaaliekonomiseen ryhmään, mutta tiettyjä painotuksia on. Tämän lisäksi ongelma on keskittynyt enemmän miehiin, kuin naisiin.

Tutkimusten mukaan eniten addiktoivia ja isoimpia ongelmia aiheuttavat pelit ovat kauppakeskuksissa ja muilla julkisilla paikoilla sijaitsevat hedelmäpelit. Syynä on pelaamisen aloittamisen helppous ja pelien nopeatempoisuus. Rahaa menee paljon nopeaan tahtiin. Vuonna 2009 asennetut setelimaksulokerot eivät ole ainakaan helpottaneet tilannetta.

Rahapeliongelmaisen profiili

Vaikka uhkapeliongelmaa on hankalampi tutkia, kuin esimerkiksi päihderiippuvuutta, niin ongelmista kärsiviä on onnistuttu profiloimaan SOGSin (The South Oaks Gambling Screen) ja PGSI:n (The Problem Gambling Severity Index) avulla.

Ensin mainittu mittari mittaa rahapeliriippuvuutta 20 kysymyksen avulla ja jälkimmäinen yhdeksän. Kumpikin mittari pisteyttää kysymyksiin vastanneet henkilöt tiettyyn riippuvuuskategoriaan.

Näiden mittareiden avulla tehdyt tutkimukset osoittavat, että miesten keskuudessa rahapeliongelmat ovat yleisempiä (4,2%), kuin naisten (2,4%).

Eniten uhkapeliongelmia oli ikäryhmässä 18-24-vuotiaat (6%) ja toisiksi eniten ikäryhmässä 24-34 (3,7%). Kun tarkastellaan laajempaa ikäryhmää (15-74), niin voidaan huomata, että vähän tienaavilla (1000-1500e/kk) ongelma oli yleisin (5%).

1500-2000 euroa tienaavilla ongelma oli 4,7%:lla. Yleisesti ottaen työttömät tai lomautetut astuivat huimasti esiin. Heillä rahapeliongelma oli peräti 5,7%:lla. Työkyvyttömyyseläkeläisistä jopa 6,8%:lla oli peliongelma.

Kaaviot näyttävät myös karun faktan suomalaisten rahapeliongelman kehityksestä: ongelmapelaaminen kasvoi 0,6% vuoden 2011-2015 välillä. Naisten ongelmapelaaminen kasvoi peräti 1,3 prosenttia.

SOGS ja PGSI-kysely selvitti myös rahapelaamisen motiiveja. Ikäryhmässä 15-74 suurin syy ongelmapelaamiseen oli kontrollin lipeäminen (13,6%). Rahapeleihin laitettiin rahaa enemmän, kuin alun alkaen oli suunniteltu.

Toiseksi suurin syy oli se, että häviöt yritettiin kuitata nopeaan tahtiin (7,6%). Vastauksissa kävi myös ilmi, että osa pelaajista halusi pelata siksi, että sillä saa elämään jännitystä (3,1%). 6,2% puolestaan koki syyllisyyttä siitä, että harrastaa uhkapelaamista. Heistä 3% koki itse, että rahapelaaminen on ongelma.

Kuinka peliongelman voi tunnistaa?

Yleensä vakavaan psyykkiseen sairauteen sairastuva ihminen tulee sokeaksi omalle tilanteelleen, eikä siis ymmärrä olevansa sairas. Näin on myös peliriippuvuuden kohdalla. Yleensä sairauden tunnistaminen siihen puuttuminen jää näin ollen läheisten ihmisten vastuulle.

Uhkapeliriippuvuutta voi olla vaikea tunnistaa, koska riippuvuuteen sairastuneet henkilöt tekevät usein kaikkensa salatakseen sen. Myös uhkapeliriippuvuuteen sairastuneiden henkilöiden moni päällekkäinen sairaus, kuten mielenterveys- ja päihdeongelmat vaikeuttavat tilannetta.

Tunnistamista vaikeuttaa myös puutteellisena pidetty pelien valvonta, pelien lähes rajaton saatavilla olo, sekä auttavien tahojen tarpeellisen tiedon puute.

Rahapelien luonne on muuttunut huimasti parissa vuosikymmenessä. Kun entisvanhaan tukkijätkät kerääntyivät eräkämpälle pelaamaan pokeria tai kaupunkilaiset salakapakoihin, niin nyt teknologia ja viihdeteollisuus on valjastettu täysillä mukaan uhkapelaamisen moottoriksi.

Vuonna 2017 netin kautta rahapeleihin käsiksi pääsi jokaisena vuorokauden tuntina. Edes rahattomuus ei ollut ongelma, koska pikavipin sai talletettua pelitilille muutamassa kymmenessä sekunnissa. Rahapeliongelman vakavuudesta kertoo se, että sen on laskettu vaikuttavan joko suorasti että epäsuorasti jopa 8-10 lähellä olevaan ihmiseen.

Peliongelmaa ei näe kenenkään naamasta ja esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisille ei monesti hiiskuta rahapeliongelmista sanallakaan. Syynä on yleensä häpeä, syyllinen olo, sekä leimaantumisen pelko.

Tien päässä on itsetuhoisuutta ja joskus jopa itsemurha. Selkein peliongelman tunnusmerkki ovat taloudelliset ongelmat, joita on toki vaikea salata erityisesti läheisimmiltä omaisilta, mutta joskus sekin onnistuu yllättävän pitkään.

Veikkauksen avustuskohteet Satakunnassa 2015

Uhkapeliriippuvuuden käsitteet ja määritelmä kaipaavat selkeytystä

Eräs ongelma uhkapeliriippuvuuden hoitamiseen ovat peliongelmaan liittyien määritelmien ja käsitteinen sekavuus. Yhtenäisiä, spesifejä termejä ei ole, vaan ainoastaan termejä, kuten ’pelihimo’, ’liikapelaaminen’, ’patologinen pelaaminen’, ’peliriippuvuus’ ja ’rahapeliongelma’.

Mikä näistä termeistä pitäisi virallisissa yhteyksissä käyttää? Mikä näistä on asteikoltaan pahempi ja mikä lievempi ongelma? Milloin ongelma muuttuu sairaudeksi?

Tutkimusmaailmassa yleisesti ja yhteisesti ’ongelmasta’ tulee ’sairaus’ siinä vaiheessa, kun se vaurioittaa pelaajan psyykkistä tai fyysistä terveyttä pitkäkestoisella tavalla. Esimerkiksi hävitty euromääräinen summa tai peleihin kulutettu aika ei näin ollen vielä suoraan kerro ongelman vakavuudesta tai sairaudesta.

Peliongelma itsessään on riippuvuutta tunnetasolla. Riippuvuus koostuu tarpeesta kokea jännitys, riskinottoon liittyvä poikkeuksellinen tunnetaso ja muut arjesta poikkeavat olotilat.

Asiaa voisi kuvailla englannin kielen termillä ’rush’, joka tarkoittaa voimaannuttavaa tunnekuohua. Kyseessä on samantyyppinen motiivi ja olotila, jota tavoitellaan päihteiden käytöllä.

Myös ongelma itsessään, eli tunnetilaan koukkuun jääminen on samalla tavalla riippuvuus, kuin päihteissä, kuten alkoholissa, tupakassa ja huumeissa. Lääketieteellinen on USA:n psykiatrisen määritelmän mukaan DSM-IV ja Maailman terveysjärjestön määritelmän mukaan ICD-10.

Kyseessä on itsehillintäongelma. Yksinkertaistettuna hyvän tunteeseen jää koukkuun, eikä sen tavoittelemista voi lopettaa.

Joskus ongelmana eivät ole taloudelliset vaikeudet, vaan pelkästään pelaamiseen käytetty aika. Tällöin kärsivät työssäkäynti ja ihmissuhteet. Peliriippuvuus on jaoteltu ICD-10-asteikolla neljään eri vakavuusasteeseen:

0 = Ei ole koskaan pelannut rahapelejä
1 = Pelaaminen on satunnaista ’viihdepelaamista’
2 = Liikaa ja holtittomasti pelaavat (kuuluvat riskiryhmään)
3 = Peliriippuvuus pakonomaisella tasolla

SOGS (South Oak Gambling Screen)-asteikko puolestaan pisteyttää pelaamisen vakavuuden seuraavasti:

0-2 pistettä = ei ongelmaa
3-4 pistettä = hallintaongelma pelaamisessa
_> 5 pistettä = peliriippuvuus todennäköistä

ICD-10-asteikon 2 pistettä on ICD-10-asteikolla taso 2 ja ICD-10-asteikon taso 3 on SOGS-asteikolla ainakin 5 pistettä.

Tutkimuksissa todettiin, että ongelmapelaaminen on harvoin tasaisen progressiivisesti kehittyvä prosessi, jossa uhkapelaamista tapahtuu koko ajan enemmän ja pahenee. Kyse on enemmänkin dynaamisista jaksoista, jossa pelaamista ei välttämättä tapahdu viikkoihin, mutta sitten tapahtuu retkahdus.

Peliriippuvuus ei eroa tässä mielessä päihderiippuvuudesta, jossa on samantyyppinen ”toimintamekanismi”. Kuten alkoholiongelmasta, niin myös peliongelmasta kärsivät paranevat myös usein omin avuin. Arvioiden mukaan noin 1/3 ongelmasta kärsivistä selviää siitä omaehtoisesti.

Uhkapeliriippuvuuteen lipeämisen riskejä

Uhkapeliongelma ei koskaan yksinkertainen prosessi. Vaaratekijöitä on esimerkiksi pelien saatavuus, perintötekijät, sekä ympäristötekijät, kuten sosiaalinen elämä.

Kognitiivisilla ominaisuuksilla on monesti iso rooli peliongelman syntymisessä. Toisaalta esimerkiksi pelien saatavuus ja pelien tyyppi voi edistää liukumista lievemmästä peliongelmasta vakavampaan. Mitä houkuttelevampi, nopeatempoisempi peli on, sitä enemmän riippuvuudelle alttiiksi se pelaajan tekee.

Eräs merkittävä riippuvuuteen vaikuttava tekijä on se, milloin rahapelaaminen aloitetaan. Nuorella iällä aloitettu uhkapeliharrastus edesauttaa huomattavasti riippuvuuden kehittymistä myöhemmällä iällä.

Vuonna 2006 tutkittiin alaikäisten valvontaa suomen uhkapelipaikoissa ja vain 7%:lta kysyttiin paperit. Vain 3%:lle sanottiin ”ei” pelaamisen suhteen. Rahapeleissä ikäraja on vain 15v. Tätä nuorempi saa pelata perheenjäsenten seurassa.

18 vuoden ikäraja koskee nettipelejä, mutta tätä on todella helppo kiertää, koska valvomista ei oteta kyllin vakavasti. Vastuu valvonnasta on valtiolla, sekä pelifirmalla.

Vaikka peliongelmaa esiintyy suomalaisilla pelaajilla samassa suhteessa, kuin muissa Euroopan verrokkimaissa, niin ongelma on suomalaisten tavallisten korkeampi rahapelaamisen määrä ylipäätään.

Peräti 73% suomalaisista pelaa vähintään kerran vuodessa ja 11% viikoittain. 5% pelaajista pelaa määrällisesti 50% kaikesta pelaamisesta. Peräti 32,5 prosenttia Veikkauksen tuotoista tulee ongelmapelaajilta.

Käytännössä joka kolmas Veikkauksen euro on siis peräisin eri asteista addiktiota tai sairautta potevilta pelaajilta. Suomessa on arvioitu olevan noin 42 000 peliriippuvaista.

Jos nämä ihmiset lopettaisivat pelaamisen tai edes vähentäisivät sitä merkittävästi, näkyisi se heti tuntuvasti Veikkauksen kassassa. Tätä yksinkertaista laskutoimitusta ja siitä johdettua päättelyn noudattaen, voidaan hyvin ymmärtää, miksi Veikkaus ei ole turhan innokas pelihaittojen ehkäisyssä.

Peliongelma on myös usein kytköksissä päihde- ja mielenterveysongelmiin. Yli 5 prosentilla päihdeongelmaisista oli myös uhkapelongelma ja peräti 17 prosentilla mielenterveysongelmaisista.

Peräti 33-75 prosentilla rahapeliongelmista kärsivillä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistuksesta kärsi 9-40% ja päihdeongelmia oli 30-50 prosentilla. Yleisin psyykkinen sairaus uhkapeliriippuvaisilla oli masennus.

Suosituimmat pelit peliriippuvuuden kanssa painivien keskuudessa ovat hedelmäpelit- sekä muut automaatit ja vedonlyönti.

Mielenkiintoista on se, että automaatteja pelaavat uhkapeliriippuvuutta potevat pelaajat eivät yleensä edes tavoittele taloudellista voittoa, vaan hakevat pelkkää jännitystä ja todellisuuspakoa oikean elämän ongelmista.

Hedelmäpelien pelaajat eivät joudu yleensä niin koviin velkaongelmiin, kuin nettipokeria tai vedonlyöntiä harrastavat. Miehet ajautuvat uhkapelikoukkuun puolet todennäköisemmin, kuin naiset.

Asenteet rahapelaamista kohtaan myönteisempiä, kuin ennen

Vaikka uhkapeliongelmaisten määrä on kasvanut vuosien 2011-2015 välillä, niin asenteet rahapelaamista kohtaan samalla aikajaksolla ovat yllättäen muuttuneet positiivisemmiksi.

THL:n raportissa mainitun kyselyn mukaan esimerkiksi kysymyksiin ”Rahapelien pelaaminen on kaikkiaan hyväksi yhteiskunnalle”, ”Ihmisillä pitäisi olla oikeus pelata milloin tahansa”, ”Ihmiset pelaavat maltillisesti” ja ”Rahapelaaminen piristää elämää” vastasi useampi myönteisesti vuonna 2015, kuin 2011.

Kysymyksiin ”Rahapelaaminen on vaarallista perhe-elämälle”, ”Rahapelaamisen ei tule kannustaa” ja ”Rahapelaaminen tulisi kieltää kokonaan” vastasi puolestaan useampi kielteisemmin vuonna 2015, kuin vuonna 2011.

Yleisesti ottaen nuorempi ikäpolvi (15-17v) suhtautui rahapelaamiseen kielteisemmin, kuin vanhempi. Eläkeikäiset (65-74) olivat puolestaan lähempänä nuoremman sukupolven asenteita, vaikka myönteinen asennoituminen juuri tässä ikäryhmässä olikin kasvanut kaikista eniten vuosian 2011 ja 2015 välillä (28% —> 38%).

Myönteisiä olivat myös mielipiteet rahapelimainonnan suhteen, jonka katsotaan olevan yksi merkittävä osatekijä peliongelmien syntymiseen.

Peräti 72% vastaajista oli tyytyväinen nykyiseen mainonnan tilanteeseen ja vain 19%:n mielestä mainontaa tulisi rajoittaa. Peräti 7% oli sitä mieltä, että mainontaa voisi liberalisoida entisestään.

Peliautomaattien sijoittaminen kauppoihin ja muille julkisille paikoille on yksi suurimmista peliongelmia aiheuttavista asioista. RAY:n (nykyään Veikkauksen) pelikoneet ovat ilmiselvästi suuri rahasampo Suomen monopolille, jonka takia peliautomaatteja ei koskaan ole siivottu rajoitetuihin tiloihin (pelihalleihin).

Kyselyyn osallistujien enemmistö oli hieman yllättäen kuitenkin sitä mieltä, että näin pitäisi tehdä. 37%. Kuitenkin 35% oli sitä mieltä, että peliautomaattien sijoittelu on tällä hetkellä hyvällä tolalla, eikä muutosta asiaan ole tarvetta tehdä.

Pelikoneiden sijoittamista pelihalleihin kannattivat useammin pitkäaikaistyöttömät, pitkäaikaissairaat ja eläkeläiset. Myös naiset kannattivat uutta sijoittelua keskimäärin useammin kuin miehet.

Uhkapeliongelmien tuntuma ja faktat ristiriidassa

Muita kiinnostavia kyselytutkimuksen tuloksia olivat suhtautumisessa rahapelin monopoliasemaan, rahapeliongelmien vastuusta, sekä rahapelaamisen ongelmista.

Peräti 77% vastaajista oli sitä mieltä, että nykyinen valtion pyörittämä rahapelimonopoli (johon kuuluvat entinen RAY, Veikkaus ja Fintoto) on hyvä asia uhkapeliriippuvuuden hoitamisen kannalta. Naisista peräti 81% oli tätä mieltä ja miehistäkin 74%. Nuorimmat vastaajat (15-17v), sekä eläkeikäiset uskoivat monopoliin haittojen vähentäjänä muita vastaajia enemmän.

Vuosien 2011-2015 välillä oli kyselyssä kuitenkin kasvanut ”En osaa sanoa”-vastanneiden määrä 5%:lla. Kuitenkin usko monopolin ”voimaan” on säilynyt vuosikaudet suurin piirtein samana.

Koska on yleisessä tiedossa, että ongelmat ovat kasvaneet, niin on hyvin outoa, että kyselyyn vuonna 2015 vastanneista peräti 69% oli sitä mieltä, että peliongelmat ovat vakava ongelma Suomessa, kun luku vuonna 2011 olim vain 45%.

Kysyttäessä rahapeliongelmien vastuusta, oli 46% sitä mieltä, että vastuu on yksilöllä itsellään ja 32% sitä mieltä, että Veikkaus-monopolilla on vastuu peliriippuvuushaitoista.

Rahapelimonopolin vastuullisuutta kannattivat enemmän naiset, kuin miehet ja erityisesti ikäryhmät 35-49, sekä 50-64-vuotiaat. Uskomukset ovat usein ristiriidassa faktojen kanssa, joka käy ilmi myös kyselyssä, joka liittyi pelien teknisiin ominaisuuksiin.

Peräti 16% 15-17-vuotiaista ja 12% 18-24-vuotiaista vastaajista oli sitä mieltä, että ’monta kertaa peräkkäin häviäminen rahapeleissä kasvattaa voiton mahdollisuuksia’. Kaikki ikäänryhmät mukaanluettuna naisista tätä mieltä oli 8% ja miehistä 9%.

Kyselytutkimuksen mukaan ihmiset uskovat sinnikkäästi siihen, että:

1. Uhkapelimonopoli on hyväksi Suomelle
2. Rahapeliongelmat ovat vähentyneet
3. Yksi kymmenestä uskoo siihen, että mitä enemmän häviää, sitä todennäköisemmin voittoja alkaa tulla.

Kuitenkin faktojen valossa väittämät 2. ja 3. ovat totaalisessa ristiriidassa faktojen kanssa ja väittämä 1. vähintään kyseenalainen.

Mistä eturistiriita voi johtua?

Suomi on kohtalaisen avoin yhteiskunta ja tietoa on kyllä saatavilla sitä etsiville. Veikkauksen peleihin suosiollisesti suhtautuminen ja uhkapeliriippuvuuden ja muiden pelihaittojen jatkuvaan vähenemiseen suhtautuminen (vaikka todellisuudessa haitat nimenomaan ovat lisääntyneet) voi johtua useasta asiasta.

Yksi niistä on Veikkauksen aggressiivinen ja onnistunut mainoskampanja, jossa rahapelaamisesta annetaan myönteinen kuva. Toinen asia on veikkausvoittorahoilla rahoitettavien kohtainen aktiivinen ja näkyvä mainostaminen.

Monopolikoneisto on tehnyt suurella rahalla onnistunutta markkinointia sen puolesta, että jokainen suomalainen tietää varmasti, että veikkausvoittorahoilla tehdään paljon hyvää. Haitoista, eli henkilökohtaisista konkursseista, mielenterveysongelmista ja avioeroista ei sen sijaan puhuta mitään.

Kolmas tekijä on valtiojohtoisen koneiston sisäänrakennettu suojelumekanismi. Toisin sanoen poliittisilla puolueilla, heidän äänestäjillään ja kolmannen sektorin järjestöillä on melko suuri konsensus siitä, että monopolijärjestelmää ei tarvitse muuttaa. Hyötyjä pidetään reippaasti suurempina, kuin haittoja.

Ongelmien korjaamisesta on vastuussa Veikkaus itse, joka ei jakele tilastoja Veikkaus-pelien pelaamisesta edes tutkijoille. Moni potentiaalinen, uhkapeliriippuvuutta tutkiva taho saattaa puolestaan olla riippuvainen Veikkaukselta tulevasta rahoituksesta.

Näin ollen olisi eräänlainen itsemurha alkaa julkaisemaan epämieluisia tutkimustuloksia itse tutkimusta rahoittavasta tahosta. Asian voisi tiivistää siten, että Veikkaus-monopoli on ulottanut lonkeronsa liian syvälle suomalaisen yhteiskunnan syövereihin. Kyseessä on eräänlainen ”too big to fail”-ilmiö.

Traagiset ihmiskohtalot eivät Veikkauksen tiedotuksessa juuri viihdy

Kuinka uhkapeliongelmia voisi hoitaa entistä paremmin?

Koska uhkapeliongelmaa ei voi todeta lääketieteellisesti samalla tavalla, kuin esimerkiksi virustautia tai korvatulehdusta, niin ainoa työkalu on haastattelu. Peliongelman päällekkäisyys mielenterveys- ja päihdeongelmien kanssa vaikeuttaa ongelman tunnistamista.

Yksi työkalu on Lie/Bet-kysely. Siinä kysytään kaksi kysymystä: 1. Tunnetko koskaan, että käytät pelaamiseen enemmän aikaa, kuin on tarve? 2. Oletko valehdellut pelaamisen määrästä läheisillesi?

Tätä pikakyselyä käytetään esimerkiksi terveystarkastusten yhteydessä. Jos vastaus molempiin kysymyksiin on ”Kyllä”, niin kyseessä saattaa olla uhkapeliongelma. Tällöin asiaa voidaan lähteä selvittämään spesifimmin, kuten esimerkiksi Gyllströmin tutkimuksen mukaan yli 90% peliriippuvaisista voidaan tunnistaa tällä yksinkertaisella kysymysparilla.

Täytyisikö peliongelman hoidossa tähdätä täydelliseen pelaamisen katkaisuun, vai vähentämiseen? Tähän kysymykseen ei näitä riippuvuusongelmia hoitavat ammattilaiset ole päässeet yksimielisyyteen. Vaikuttaisi siltä, että jos kyseessä on pelkkä rahapeliongelma, niin jo lyhyet puuttumiset pelaamiseen vaikuttaisivat auttavan.

Sen sijaan jos kyseessä on monta samanaikaista ongelmaa päällekkäin, niin puuttumisen, eli ’intervention’ tulee olla pysyvämpää ja ”rankempaa”. Tämäkään ei toki välttämättä auta, vaan osa pelaajista ei pysty lopettamaan.

Tällaisten yksilöiden kohdalla täytyisi keskittyä siihen, että pelaamisen jatkuminen ikään kuin hyväksytään väistämättömänä tosiasiana. Fokus tulisi olla siinä, että pelihaittoja pyritään vähentämään. Se, millaista rahapelaamiseen puuttuva hoito tulisi tarkalleen ottaen olla, on myös epäselvää.

Varsinaista tutkimusta aiheesta ei Suomessa ole tehty. Kotimainen terveydenhuolto on riippuvuuden hoidon suhteen rakennettu muutenkin alkoholin ja huumausaineiden hoidon varaan. Peliriippuvaisille ei käytännössä ole tarjolla paljoakaan. Suomalaisessa terveydenhuollossa ei tarkemmin sanottuna ole virallisesti edes olemassa ongelmaa nimeltä ’uhkapeliriippuvuus’.

Vasta 1993 julkaistiin ensimmäinen tutkimus, jossa ylipäätään sivuttiin koko asiaa. Niemelä ja Murto ottivat tutkimuksessaan kantaa siihen, että peliongelma vaatisi ammattimaista hoitoa.

Muutamia raporttien ja selvitysten lisäksi aiheesta ei ole olemassa yhtäkään kunnollista lääketieteellistä tutkimusta. Ei siis ihme, että uhkapeliongelmien hoito ei ole mukana virallisessa terveydenhuollossa.

Toisaalta on käsittämätöntä, että miljardin liikevaihtoa pyörittävän Veikkauksen repertuaarissa ei ole mitään tutkimusrahoitusta peliriippuvuuten suhteen. Tämä siitäkin huolimatta, että Veikkauksen pääasiallinen toimenkuva on EU-tuomioistuimen virallisen tuomion mukaan ehkäistä rahapeliriippuvuutta. Liikevoiton tuottaminen tulisi olla toissijainen asia tämän rinnalla.

Onko Peluuri tarpeeksi?

Ainoa Suomesta löytyvä kanava rahapeliongelmista kärsiville on Veikkauksen rahoittama Peluuri. Vuodesta 2004 toiminut Peluuri on netti- ja puhelinpalvelu, joka tarjoaa luottamuksellista vertaistukea, tietoa ja tuotantoa pelihaittojen suhteen ja kaiken lisäksi vielä yhteistyössä toisten tahojen kanssa.

Peluurin ovat tuottanet kaksi kolmannen sektorin toimijaa: Sininauhaliitto ja A-Klinikkasäätiö. Peluurin toiminta rahoitetaan tietysti veikkausvoittorahoista. Peluurin sivustolta löytyy perustietoa Peluurista, vuosiraportteja, Peluurin strategia, rahapelaamisen teknistä tietoa, Peli poikki-ohjelma, sovellus, jolla voi tehdä itsearviointia, vertaispuhelin ja vertaischatti.

Peluurin chat on auki klo 12-15 päivittäin. Peluuri on julkaissut sivullaan esimerkiksi toimintansa vuosiraportteja vuodesta 2006 lähtien. Esimerkiksi vuoden 2006 raportissa sanotaan, että Peluuri vastasi 1704 puheluun, peliongelmasta kärsineet ohjataan A-klinikalle.

Vuoden 2011 raportissa sen sijaan kerrotaan, että Peluurissa vastattiin 2822 puheluun, joista alle puolet koski varsinaisesti uhkapeliongelmia. Vuosiraportissa sivutaan ohimennen muun muassa alaikäisten soittojen vähenemistä (koska pelaamisen ikäraja nousi kahdeksaantoista vuonna 2011).

Raportissa mainitaan myös, että yli 25-vuotiaiden peliongelmat, sekä pikavippien ottaminen yleistyi. Vuoden 2011-raportissa mainitaan myös, että resursseja pitäisi kohdentaa lisää peliongelmien hoitamiseen.

Lisäksi vuosiraportissa käydään läpi Pelivoimapiiri-nimisen vertaistukiryhmän toimintaa, sekä tilastoja siitä, millaisia pelejä ongelmapelaajat Veikkauksella (silloinen RAY, Veikkaus ja Fintoto) pelattiin, minkä ikäryhmän keskuudessa ja minä kellonaikoja puheluita on tullut Peluuriin.

Lisäksi raportissa on tarinoita, eli kertomuksia entisiltä(?) peliongelmaisilta. Kertomusten todenperäisyyttä on vaikea todentaa, koska kertomukset on napattu keskusteluforumeilta.

Raporteissa viitataan useaan kertaan moneen tieteelliseen lähteeseen, mutta erityisen tieteelliseksi tai akateemisella otteella väsätyiksi ei raportteja voi hyvällä tahdollakaan sanoa.

Tilastotietoja ja yksityiskohtia esimerkiksi pelirutiineihin, vertaistukiryhmiin, sekä Peluurin asiakkaiden ikärakenteeseen kyllä riittää, mutta puolueeton, analyyttinen ja oikeaan akateemiseen tutkimukseen tähtäävä ote uupuu.

Toisin sanoen, raporteissa ei keskitetä tarpeeksi huomiota olennaisiin asioihin, kuten peliongelmaisten määrään, hoidon tai tuen edistymiseen.

Kiistattomat faktat – kuten se, että peliongelmista kärsivien määrä on kasvanut viime vuosina tasaiseen tahtiin ja että Veikkaus pyörittää vuosittain noin miljardin liikevaihtoa, mutta pelihaittojen ehkäisyyn käytetään vain n. 2,5 miljoonaa – ohitetaan lähes täysin ja lahjakkaasti.

Raporteista saa lukea myös uhkapeliongelmaisten ”selviytymistarinoita”, mutta tarinat kuten ”Perheenisä pelasi 70 000 euroa Veikkauksen peleissä ja tuhosi elämänsä” jätetään luettavaksi YLE:n uutisista.

Raporteissa on tavallaan sivuutettu ongelman käsittely isossa kuvassa. Aivan kuin suomalainen, peliongelmia tuottava järjestelmä olisi hyväksytty tällaisena kuin se on, eikä kulttuuria edes pyritä muuttamaan. Sen sijaan on pelkästään analysoitu sitä, miten ongelma vain etenee ja etenee.

Ikään kuin tarkastellaan uhkapeliongelmia ulkopuolisesta näkökulmasta. Ehkä Peluuria ei ole perustettu siksi, että se tekisi suuria terveydenhuollon muutoksia (eihän sillä ole moiseen resurssejakaan). Kuitenkin Peluurin raportteja lukiessa herää pakostikin kysymys: kuka, miten ja milloin joku tekee jotain oikealle ongelmalle?

Peluurin vuosiraportteja lukiessa olo on, kuin lukisi raportteja sairastuneista potilaista, jotka tulevat sairaalaan, mutta ylös on kirjattu vain sairauden etenemisen vaiheet, se, kuinka moni lääkäri on katsellut asiaa vierestä ja missä eri huoneissa potilaat ovat vierailleet.

Kokonaan väliin on jätetty potilaalle tehdyt diagnoosit, sekä ehdotetut ja tehdyt hoitotoimenpiteet, sekä jonkunlainen kokonaissuunnitelma, että miten kyseistä epidemiaa vastaan pitäisi taistella. Tämä on tietysti ymmärrettävää, sillä ”epidemian levittäjä” maksaa samalla sairaalan palkat. Tuloksena on se, että ongelmaa ei oikeastaan pyritä sen kummemmin korjaamaan, vaan ainoastaan yrittää elää vahinkojen kanssa.

Miten tämä sitten eroaa esimerkiksi maamme alkoholimonopolin tilanteesta? Teknisesti ottaen ja isossa kuvassa ei mitenkään. Sairauksia, riippuvuutta, että muita pahoja ongelmia aiheuttava viina ja hoito viinasta johtuviin sairauksiin tarjotaan samalta ”luukulta”: Suomen valtion toimesta. Hoitokulut maksetaan sadoista veromarkoista, jotka valtio käärii 50 miljoonan viinalitran myynnistä vuosittain.

Ero on lähinnä suoraviivaisuudessa. ALKO ei rahoita ja tuota katkaisuhoitoja, sydänleikkauksia ja muita alkoholista suoraan tai epäsuorasti johtuvien sairausten hoitoja. ALKO:n liiketoiminta ei myöskään ole uhattuna, mikäli viinan liikakäyttö vähenisi merkittävästi.

Veikkaus on sen sijaan vahvasti riippuvainen ongelmapelaajien pelikoneisiin syytämistä euroista. Eniten pelaavat 5% kantavat Veikkauksen kassaan n. 50% tuotoista. Jos tämän porukan pelaaminen alkaisi laskemaan liikaa, niin lyhyelläkin matematiikalla voi ynnätä, mitä siitä seuraa.

Totta kai myös ALKO:oon sisältyy samoja ongelmia kuin muihinkin monopoleihin: kilpailun vääristyminen, poliittisen suhmuroinnin vaara, sekä skitsofreeninen tilanne, jossa hoitoa tarjoava taho on sama, kuin hoidon tarvetta aiheuttava taho.

Veikkauksen tilanne on kuitenkin ennenkuulumaton. Peluuri on todennäköisesti olemassa pelkästään siksi, että EU:n tuomioistuin vaatisi muussa tapauksessa koko vedonlyöntimonopolin lakkauttamista.

Sininauhaliiton ja A-klinikkasäätiön ylläpitämä Peluuri on rakennettu tahallaan melko pieneksi ja hampaattomasti järjestöksi. Sinänsä näiden tahojen vilpittömyyttä hoitaa asioita on turha epäillä: kumpikin tekee varmasti voitavansa.

Mitään kovin merkittävää peliongelmien parantamiseksi ne eivät kuitenkaan kykene tekemään. Toiminta on hyvin pintapuolista ja tarkkailevaa. Väärien lausuntojen tai suunnitelmien tekeminen saattaisi sulkea rahahanat, jolloin kymmenet ihmiset jäisivät työttömiksi. Hieman kärjistettynä kyse on hyvin pitkälti julkisen sektorin suojatyöpaikoista.

Miten uhkapeliongelmiin tulisi oikeasti tarttua?

Tässä on käsitelty uhkapelaamisen yleisyyttä, sairauden eri vakavuusasteita, uhkapelaamisesta johtuvia ongelmia, sekä sitä, miten niitä voisi tehokkaimmin hoitaa Suomessa. Tilastosta voidaan huomata surullinen todellisuus: Suomi on yksi maailman eniten uhkapeliongelmasta kärsivistä maista. Peräti 70% suomalaisista harrastaa rahapelejä ja jopa 3%:lla on jonkun sortin peliriippuvuus.

Vertailun vuoksi muissa pohjoismaissa uhkapeliriippuvuudesta kärsivien osuus on n. 0,3-1,2% väestöstä ja Euroopassa n. 0,5-3%. USA:ssa peliriippuvaisia oli vuonna 2008 noin 2,3% väestöstä. Suomi on siis pelihaittojen maana maailman huippua. Miten tätä kehitystä tulisi kääntää? Itse pelaamisen sallimiseen liittyviä, poliittisten päätösten ratkaisumalleja on muutamia:

1. Totaalikielto

Eräs tapa on tietysti uhkapelaamisen kieltäminen. Tällä varmasti saataisiin aikaan massiivinen pelaamisen vähentyminen, mutta samaan aikaan iso osa peliongelmaisista jatkaisi pelaamista ulkomaisilla nettikasinoilla.

Totaalikielto synnyttää aina myös jonkunlaiset pimeät markkinat. Lisäksi on huomioitava, että asian kieltäminen sotii vapaan, länsimaisen demokraattisen ja markkinataloudella pyörivän valtion periaatteita vastaan.

2. Pelaamisen rajoittaminen

Hieman ”hellempi” tapa olisi siivota pelikoneet (jotka ovat nettipokerin ohella suurin peliongelmien aiheuttaja Suomessa) pois kaupoista, baareista ja muilta julkisilta paikoilta. Sen sijaan ne sijoiteltaisiin erityisiin Veikkauksen pelihalleihin, joihin on 18-vuoden ikäraja. Tällainen käytäntö on olemassa monissa Euroopan maissa.

Itse asiassa Suomen tyylistä tilannetta, jossa pelikoneita on ripoteltu lähes jokaiseen kauppakeskukseen ja ravintolaan, ei juuri missään muussa maassa. Pelikoneiden saatavuuden heikentyminen vähentäisi Veikkauksen tuottoja, mutta ei toisaalta liberaalin oikeusvaltion periaatteita vastaan.

3. Monopolijärjestelmän purkaminen

Monen asiantuntijan mielestä järkevin tapa taistella uhkapelaamista vastaan olisi vapauttaa rahapelimonopoli kilpailulle. Toisin kuin pahimmat skeptikot pelottelevat, ei tuloksena olisi todennäköisesti uhkapelaamisen villi länsi.

Pelifirmojen toimintaa kontrolloitaisiin lisenssijärjestelmällä, joten valvonnasta, lakipykälien noudattamisesta tai verotulojen kertymisestä ei tarvitsisi tinkiä. On vaikea arvioida toisiko uhkapelaamisen vapautuminen loppujen lopuksi enemmän vai vähemmän verorahoja valtiolle, mutta tämä ei toisaalta ole asiassa varsinainen ydinkysymys.

Veikkauksen monopolijärjestelmä vääristää kilpailua Suomessa. Sen lisäksi se edistää paljon tyhjäkäyntiä esimerkiksi kolmannella sektorilla. Koska kilpailu veikkausvoittorahoista on kovaa, niin Veikkaukselta saatuja rahoja käytetään lobbaukseen, jotta rahoitusta tulisi seuraavana vuonna (tai seuraavassa jaossa) lisää. Tämä on inhimillistä, koska jokainen organisaatio haluaa toimintansa jatkuvan.

Rahan jako menee kuitenkin monesti eturyhmille ja poliittisin perustein. Tämän voi havaita esimerkiksi avustuskohteiden listasta, johon kuuluu Keskustaa ja SDP:tä lähellä olevia matkailuyhdistyksiä. Näihin yhdistyksiin kuuluvilla ei monesti ole muita kriteereitä, kuin kyseisen puolueen alajaoston jäsenyys.

Näin ollen ei ole ennenkuulumatonta, että veikkausvoittovaroja syydetään miljoonakaupalla ylemmän keskiluokan matkailuharrastuksiin. Lisäksi esimerkiksi kulttuuri- ja urheilusponsoroinnista löytyy pilvin pimein kummallisia esimerkkejä, jossa Veikkauksen jakamat rahat katoavat kummallisesti erilaisten kattojärjestöjen taskuihin.

Sitä, menevätkö ne johtajien casino bonuksiin, hallinnon kuluihin vai varsinaisen toiminnan kuluihin ei voi tietää, jos toiminta ei ole läpinäkyvää. Varmaa on se, että useimmissa kuin yhdessä tapauksessa veikkausvoittovaroja nauttineiden urheiluorganisaatiohin kohdalla ruohonjuuritason toimijat ovat jääneet nuolemaan näppejään.

Jos periaate on se, että verovaroja käytetään kansalaisten perustarpeista huolehtimiseen, niin satunnaisten urheiluseurojen rahoittaminen ja ylemmän keskiluokan matkailuhuvitukset eivät täytä näitä kriteereitä. Poliittinen ohjaus verorahojen käytön suhteen on tietysti normaalia ja välttämätöntä, mutta läpinäkyvyyden puute on vaivannut veikkausvoittovarojen jakamista.

Jos uhkapelaamisesta saadut rahat olisivat tavallista verorahaa, niin tämä valuvika saattaisi korjaantua ainakin osittain. Toinen keskustelu on se, mihin verovaroja pitäisi ylipäätäänkään käyttää. Uhkapelibisneksen vapauttaminen toisi kuitenkin epäilemättä enemmän työpaikkoja ja ehkä veromarkkojakin, kuin nykyinen monopolijärjestelmä.

4. Hoidon tehostaminen uhkapeliongelman suhteen

Uhkapeliongelmiin puuttuminen terveydenhoidolla on Suomessa edelleen kehittymätöntä. Tämä johtuu osittain haluttomuudesta, sekä resursseiltaan vaatimattomasta suhtautumista aiheeseen liittyvään tutkimustietoon. Toisin sanoen tutkimustietoa olisi, jos tutkimukseen laitettaisiin rahaa.

Toisaalta hoito ja ongelmaan puuttuminen olisi tehokkaampaa, jos tähän kohdistettaisiin enemmän resursseja. Tällä hetkellä uhkapeliongelman hoitaminen on vain yhden organisaation (Peluuri) vastuulla. Tämän organisaation rahoitus lepää täysin saman tahon harteilla, joka peliongelmia tuottaa (Veikkaus). Tämä ”epäpyhä” ja äärimmäisen jääviysongelmainen rakenne täytyy murtaa.

Peluurin vuosibudjetti on noin 2,5 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi esimerkiksi alkoholin hoitoon käytetään vuosittain 1,3 miljardia euroa. Vaikka alkoholia pidetään pahimpana kansanterveydellisenä ongelmana, niin pahimmassa tilanteessa olevia alkoholisteja ei loppujen lopuksi ole merkittävästi enemmän, kuin pahimmassa tilanteessa olevia peliriippuvaisia.

Hoidon tarpeessa olevasta alkoholiongelmasta lasketaan kärsivän vuosittain noin 200 000, kun hoidon tarpeessa olevasta uhkapeliongelmasta kärsii noin 124 000 ihmistä. Lisäksi merkittävä osa on moniongelmaisia ihmisiä.

Uhkapelaaminen tulisi siis ottaa tosissaan resurssoinnin suhteen. Jos 1,3 miljardia veroeuroa ei tunnu riittävän 200 000 alkoholistin uskottavaan hoitamiseen, niin 2,5 miljoonalla eurolla ei myöskään hoideta uskottavasti 124 000 uhkapeliriippuvaista.

Tehokas hoito pitää sisällään monipuolisen paletin: kunnollisiin tutkimuksiin perustuvat diagnoosit, terapia, lääkehoito, vertaistukiryhmät ja läheisten ottaminen mukaan. Myös ennaltaehkäisyyn pitää panostaa.

Peliongelmat kasaantuvat monesti aikuisena, jos pelaamaan on opeteltu jo nuorena. Tämä on mahdotonta niin kauan, kuin vallalla on ”yhden luukun” hallintorakenne, jossa sama taho tarjoaa toisella kädellä viinaa ja toisella A-klinikan palveluita.

On selvää, että veikkausvoittovarojen rahahanat ovat suoraan riippuvaisia ongelmapelaajien heille kantamista eurosta, jolloin motivaatiota hoidon kehittämiseen ja resurssien lisäämiseen ei ole. Vasta kun tämä rakenne on murrettu, voidaan kehittää uskottavaa uhkapeliongelmien hoitamisen mallia.

Tiivistetysti: Uhkapeliongelmien hoito tapahtuu tehokkaimmin niin, että ensin tehdään asianmukaiset poliittiset päätökset, sen jälkeen murretaan Veikkauksen kaksoisrooli, lisätään asianmukaiset resurssit hoitoon ja tutkimukseen ja kehitetään hoitomuodot sellaisiksi, että ne alkavat tuottamaan tulosta.