Kaikki tai ei mitään

Antti Virtanen

Kaikki tai ei mitään -peli on Veikkaukselle kuuluva numeroveikkauspeli. Sen arvonta suoritetaan viikon jokaisena päivänä siten, että peliaika loppuu aina klo 20.45, jonka jälkeen suoritetaan varsinainen arvonta. Homma toimii varsi rivakasti, sillä oikeat numerot voi tarkastaa jo klo 21.

Pelissä on melko yksinkertainen idea: 24 numerosta arvotaan 12. Ideana on, että pelaaja voi voittaa joko kaiken, eli itse päävoiton, arvaamalla kaikki 12 numeroa oikein tai siten, ettei arvaa yhtäkään numeroa oikeaksi. Myös pienempiä voittoja on tarjolla tavalliseen lottopelien tapaan, silloin kun osa numeroista arvataan oikein. Päävoiton voittamisen logiikka on kuitenkin uusi – pelin idea onkin varsin hauska ja viihdyttävä, joten ei ole mikään ihme, että se on purrut hyvin suomalaisiin pelaajiin. Hyvät parhaat nettikasinot ovat kuitenkin jo pitkään tarjonneet suomalaisille pelaajille vähän erikoisempaakin viihdettä, joten ei ole mikään ihme, että Veikkaus on lähtenyt kilpaan mukaan.

Päävoitto

Päävoitto voi olla kaikki tai ei mitään -pelissä parhaimmillaan reippaasti yli puolimiljoonaa euroa. Lisäksi sääntönä on, että voittoluokan summa voi olla korkeintaan 3 miljoonaa euroa. Tällöin pitää kuitenkin yleensä pelata 5 euron maksimipanoksella. Kannattaa siis pitää mielessä, että jos tavoitellaan pääpottia, niin tulee maksimipanoksien olla käytössä. Panoksia voidaan kuitenkin asettaa 1-5 euron välillä. Voittokertoimet on tässä pelissä helppo muistaa, sillä ne ovat kiinteät – tämä tarkoittaa sitä, että voitot ovat aina samansuuruisia samalla tuloksessa. Tähän ei vaikuta esimerkiksi muiden pelaajien tulokset, kuten sellaisissa peleissä, joissa on mukana erillisiä kertoimia. Kaikki tai ei mitään -peli on siis varsin yksinkertainen ja suoraviivainen peli, eikä yllätyksiä pitäisi juurikaan olla luvassa. Kannattaa pitää mielessä myös se, että osallistumalla porukkapeliin, voittojen todennäköisyys saattaa kasvaa jopa huomattavasti. Tosin moni haluaa pitää potin kokonaan itsellään, sillä porukkapeleissä myös potti on jaettava muiden kanssa.

kaikki tai ei mitään

Ota nämä asiat huomioon

Kaikki tai ei mitään -peli on noussut ihan kiitettävästi suomalaisien pelaajien tietoisuuteen. Pelissä kaikkien numeroiden saaminen joko oikein tai väärin tuo pelaamiseen aivan uuden ulottuvuuden tavallisen lottopelaamisen sijasta. Säännöt on helppo muistaa, ja pelin pelaamisen idea on käytännössä aina sama. Pelissä on siis aina kaksi päävoiton saavaa riviä. Voiton todennäköisyys on pelissä 22 prosenttia. Se on paljon parempi kuin esimerkiksi Lotossa. Lisäksi arvonta tehdään joka päivä, joten voittoja voidaan saada jopa seitsemänä päivänä viikossa. Silti pelaamisesta voi hyvinkin olla iloa myös satunnaisesti, eikä joka päivä suinkaan tarvitse pelata kaikki tai ei mitään -pelissä.
Kuten lotossakin, on myös tässä pelissä kaikki tai ei mitään -voittokatto. Voittoluokan maksimi on 3 miljoonaa euroa. Käytännössä voittokatto toimii seuraavalla tavalla: jos yksi pelaaja saa päävoiton vaikkapa siten, ettei arvaa yhtään numeroa oikein, saa hän suoraan 625 000 euroa. Edelleen jos jopa neljä pelaajaa saa joko 12 tai ei yhtään oikein samalla kierroksella, saavat kaikki pelaajat tuon saman summan. Mutta jos täysosuman saaneita onkin 5, voittoluokan maksimi ylittyy. Tuolloin 3 miljoonaa euroa jaetaan viidellä, ja kukin pelaaja saa 600 000 euroa. Mistään kovin suurista voitoista ei ole kysymys – kannattaa muistaa, että esimerkiksi nettikasinoiden yksittäisissäkin jättipottipeleissä saattaa olla kerrallaan mukana jopa yli kymmenen miljoonan euron jättipotti. Pelaajasta voi siis parhaimmillaan tulla multimiljonääri vain yhdellä pyöräytyksellä nettikasinoilla.

Onnenapila

Peliin on myöhemmin lisätty niin sanottu Onnenapila, jossa kullekin peliriville arvotaan oma onnennumeronsa 1-4 väliltä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pelaajalla on mahdollisuus jopa nelinkertaistaa voittonsa. Lisäksi tämän ominaisuuden avulla pelaajat voivat ainoastaan pääpeliin osallistuvien pelaajiin verrattuna tehdä mukavia voittoja myös 5-7 oikein tuloksilla. Tällöin voittosumma on suoraan sen panoksen suuruinen, joka on panostettu juuri Onnenapilaan eli käytännössä puolet rivin kokonaishinnasta.
Lisäksi Onnenapilan pelaajat voittavat pelkän kaikki tai ei mitään pääpelin pelaajista poiketen myös 5–7 oikein -tuloksilla, jos onnennumero menee oikein. Voittosumma on tällöin Onnenapilan panoksen suuruinen eli puolet rivin kokonaishinnasta.

Joka tapauksessa kaikki tai ei mitään pelistä tulee astetta viihdyttävämpi, kun siihen lisätään vielä Onnenapila-ominaisuus. Onnen ja epäonnen teemoilla leikittely tuo muutenkin mukavaa vaihtelua tavanomaiseen lottopelaamiseen. Onnenapilan myötä yksittäinen päävoitto voi lisäksi nousta jopa 2,5 miljoonaan euroon. Jos lottoamisessa on jatkuvasti tunne siitä, että voitto ei taaskaan osunut omalle kohdalle, niin kannattaa kokeilla tätä peliä, sillä voittava rivi voi olla aivan yhtä hyvin sellainen, jossa ei saada ainuttakaan numeroa oikein. Päävoiton saaminen täysin väärällä rivillä on omiaan vetoamaan pelaajiin, jota onnetar ei syystä tai toisesta tunnu suosivan. Kannattaa silti muistaa, että nettikasinot ovat jo vuosia tarjonneet myös vähän erikoisempia lottopelejä, joka tuo maailman lottotarjonnan suoraan suomalaisen pelaajan nenän eteen. Ei siis mikään ihme, että Veikkaus joutuu tähän kilpailuun vastaamaan, sillä nettipelaaminen on tuonut suomaisille pelaajille ennenäkemättömiä viihdepelaamisen mahdollisuuksia samalla, kun voidaan voittaa ihan oikeaa rahaa ennenäkemättömien summien verran.

Antti Virtanen
Antti Virtanen
Päätoimittaja
55 Artikkelia
16 Arvostelua

Antti on Kasinohain päätoimittaja ja perusti kasinohain vuonna 2015. Hän omistautuu tarjoamaan lukijoilleen luotettavaa ja kattavaa sisältöä. Hänen intohimonsa kasinoalan kehitystä kohtaan, vankka kokemus ja tinkimätön sitoutuminen tarkkuuteen ja luotettavuuteen tekevät hänestä arvostetun äänen alalla.

Lue lisää kirjoittajasta
Kasinohai » Lottopelit » Kaikki tai ei mitään
Viimeksi päivitetty: