Bingo

Sisällysluettelo

Bingo juuret juontavat alun perin Italiaan, jossa sitä pelattiin jo 1530-luvulla. Tänä päivänä sitä tarjoaa jo useimmat netticasinot kivijalkapaikkojen liskäsi! Kuten monet muutkin vastaavanlaiset pelit, levisi bingon suosio nopeasti ympäri maailman ja päätyi lopulta yhdysvaltoihin jossa pelille muodostui nimi Bingo. Ruotsista peli levisi Suomeen ja oli erityisen suosittu 60-luvulla. Nykypäivänä bingon pelaamiseen vaikuttaa suuresti se että suomen lainsäädäntö kieltää bingo-voittojen jakamisen rahana, ja siksi bingopalkinnot koostuvatkin tavaroista, yleensä erilaisista lahjakoreista. Ja kukapa ei tuntisi joulun ehdottoman hienoa traditiota, nimittäin kinkkubingoa josta voi voittaa todellisen joulupöydän kruunun.

Bingo – Pelaa nettibingoa

Bingo pelinä tuntuu voivan hieman paremmin muissa pohjoismaissa, joissa se on edelleen suosittua. Suomessa bingoa ei juuri bingohalleilla pelata, mutta netissä kylläkin. Vuosia sitten Bingon pelaaminen fyysissä bingohalleissa oli huomattavasti suositumpaa. Bingohalleilla pelattava bingo on ehkä enemmän vanhemman väestön suosiossa, mutta tiettävästi bingon pelaajien keski-ikä on viimevuosina laskenut. Syynä tähän voi varsin hyvin olla bingon pelaaminen netissä, joka varmasti vetää enemmän puoleensa hiukan nuorempia pelaajia.

Bingo on rahapelaamisen lisäksi myös yleinen seurapeli, josta on kehitetty valtava määrä erilaisia versioita, kuten lapsille suunnattuja yksinkertaisempia bingopelejä joissa numerot on korvattu erilaisilla kuvilla. Bingo on siis erittäin monipuolinen peli, josta on mahdollista löytää jokaiselle sopiva versio. Aina bingon pelaamisesta ei tarvitse edes maksaa, vaan saatavilla on myös erilaisia ilmaisversioita. Tutustu näihin lisää alla.

Suomalaisten suosikkipeliä ilmaiseksi

Kuten mainittu, parhaassa tapauksessa bingoa voi päästä pelaamaan jopa täysin ilmaiseksi. Jos ei oikeaa rahaa voittamaan, niin ainakin kokeilemaan pelin ilmaista demoversiota. Tämä suomalaisten yksi suosikkipeli on alkanut yleistymään nettikasinoilla ja niin ovat myös bonukset – miksi sitten kokeilla demoversiota ilman todellista rahaa? Joskus voi olla hyvä kerrata pelin kulkua demoversion ääressä, varsinkin jos viime kerrasta on hieman aikaa. Harjoittelu voi olla hyvä idea ennen oikealla rahalla pelaamista, vaikka kovin monimutkainen peli ei olekaan kysymyksessä. Demoversiot eivät välttämättä ole kovin jännittäviä, mutta ne antavat pelaajalle kuitenkin kattavan kuvan siitä, millaista on pelata nettibingoa netissä – se nimittäin hieman eroaa paikan päällä pelattavasta bingosta.

Parhaat Bingo kasinot

kasinohai miten tehdä bingo

Bingo bonukset

Bingo bonukset tekevät pelaamista monin kerroin jännittävämpää ja antoisampaa. Monet nettikasinot, joilta löytyy bingoa, tarjoavat myös erilaisia bonuksia ja tarjouksia, jotka antavat rahanarvoisia etuja bingon pelaamiseen. Bingoon on siis mahdollista saada jopa ilmaista pelirahaa, joka buustaa mukavasti omaa pelaamista. Bonusrahalla voi pelata käytännössä ihan samaan tapaan kuin oikealla rahalla. Bonusraha on oikeastaan erityisen mukava juttu juuri bingon kohdalla, koska kyseessä ei ole varsinainen rahapeli, vaikka bingossa voikin voittaa monenlaisia palkintoja ja myös ihan oikeaa rahaa. Varsinkin jos olet uusi bingon parissa, kannattaa hyödyntää monipuolisia bonusmahdollisuuksia, koska usein pelaamista voidaan kokeilla jopa täysin ilmaiseksi. Bingon ystäville mikään ei kuulosta paremmalta kuin bingohuoneen kokeilu ilman omaa rahaa. Parhaimmassa tapauksessa samalla voidaan tehdä myös voittoja. Suosituimmat bonukset ovat sellaisia, joissa ei tarvitse tehdä ollenkaan talletusta, mutta pienen talletuksen tekeminen on yleensä sen arvoista.

Nettikasinoiden parissa kilpailu on nykyään kovaa ja näin on myös bingon osalta. Tämä on hyvä uutinen pelaajan kannalta, sillä se tarkoittaa aina myös enemmän bonuksia. Bonukset tekevät pelaamisesta ennen kaikkea halvempaa. Lisäksi pelaaja pääsee testaamaan eri bingohuoneita ilman riskiä – näin on helppo löytää omat suosikkinsa, kun päästään kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja ilman, että omaa rahaa joudutaan laittamaan niin kovasti kiinni pelaamiseen. Jos siis haluat päästä kokeilemaan bingoa helposti, vaivattomasti ja pienellä rahalla, niin kannattaa tutusta tarkemmin bingo bonuksiin laadukkailla nettikasinoilla. Parhaassa tapauksessa pelaaja voi saada jopa kymmenien, ellei satojen eurojen etuja. Eri kasinoilla löytyy etuja jopa päivittäin. Bonukset pääsee lunastamaan rekisteröitymisen jälkeen ja yleensä pelaamaan pääsee heti. Nettibingo on siitä mahtava juttu, että pelaaja ylipäätään pääsee hyödyntämään erilaisia bonuksia, sillä tavallisessa bingossa ei bonuksia nähdä!

Kierrätyssäännöt ja bonusehdot?

Bingo bonuksiin liittyy sääntöjä ja ehtoja ihan samaan tapaan kuin muihinkin bonuksiin. Ehdot ja säännöt ovat aina bonuskohtaisia, joten ne kannattaa aina käydä erikseen huolella läpi ennen pelaamista. Varsin tyypillinen kierrätysvaatimus on esimerkiksi 35-kertainen kierrätysvaatimus bonuksilla saaduista voitoista. Tämä tarkoittaa sitä, että rahat pitää kierrättää 35-kertaisesti ennen kuin ne voidaan nostaa pelitililtä. Tervetuliaisbonukset ovat yleensä kaikista anteliaimpia, ja niihin liittyy yleensä kaikista matalimmat kierrätysvaatimukset, joten niitä kannattaa hyödyntää myös bingon kohdalla.

Bonuksia bingon pelaamiseen

Monilla nettikasinoilla pääsee kokeilemaan aivan ilmaiseksi, ja se onkin varsin hyvä idea jos peli ei ennestään ole tuttu. Ilmaisen bingon kautta pääsee kokeilemaan pelaamista käytännössä ja näkemään pelin eri muotoja. Bingoakin on olemassa montaa eri tyyppiä, ja eri pelimuotojen kokeileminen ilmaiseksi auttaa päättämään mille kasinoille kannattaa tehdä talletuksia.
Kun bingoa haluaa päästä pelaamaan oikealla rahalla ja samalla päästä käsiksi todellisiin palkintoihin, on bingon pelaamiseen onneksi helppo löytää bonuksia. Bingoa pääsee nimittäin yleensä pelaaman ihan tavallisilla kasinobonuksilla. Yleensä kasinobonukset saa käyttää valitsemaansa peliin ja bingoa löytyy monessa eri muodossa lähes joka nettikasinolta. Jos etsit kasinobonuksia juuri bingoon, kannattaa tutkia ensin millä kasinoilla haluamaasi bingon muotoa on tarjolla, ja sitten vertailla uuden pelaajan tarjouksia ja bonuksia niillä kasinoilla joilla bingoa tarjotaan. Joillain nettikasinoilla on tarjolla myös erillisiä bonuskoodeja juuri bingon pelaamiseen. Kasinohaista löydät sekä kasinoarvostelut että listaukset parhaista kasinobonuksista joita esimerkiksi juuri bingon pelaamiseen kannattaa käyttää.

Nettibingo

Nettibingosta on tullut maailmalla todella suosittua, varsinkin ruotsalaisten ja brittien keskuudessa. Tutustuttuaan nettibingoon tarkemmin pelaajien onkin helppo ymmärtää sen huimasti kasvanut suosio. Bingo on nimittäin rahapeli, jonka pelaaminen on nopeaa ja viihdyttävää ja jota voi pelata haluamallaan panoksella, juuri oman tason ja varallisuuden mukaan.

Netissä pelattaessa bingo on hauska ja viihdyttävä harrastus. Se on lisäksi hyvin sosiaalinen peli, jonka vuoksi bingo on useille pelaajille tapa tavata uusia ihmisiä. Pelaajat voivat pelata bingoa nykyään hyvin monilla nettikasinoilla, joissa tarjolla on niin yksin- kuin moninpelibingoakin. Yksinpelibingo on pelimuodoista yleisin, mutta moninpelibingo takaa parhaan ja viihdyttävimmän pelikokemuksen.

Miten bingoa pelataan?

Bingo on yksinkertainen ja viihdyttävä peli kaikenikäisille pelaajille. Kannattaa käydä testailemassa Bingon pelaamista ensin nettikasinoilla ilmaiseksi, ilman oikeaa rahaa. Kun olet oppinut bingon säännöt, olet valmis pelaamaan oikealla rahalla. Tsekkaa alta helpot bingon säännöt ja aloita voittaminen!
Arvioitu tarvittava aika: 00:09 Tarvittavat työkalut: Bingokortti Tarvittavat varat: Arvontanumerot
miten bingoa pelataan vaihe yksi

Osta bingokortti

Osta bingokortti, josta löytyy uniikki numerotaulukko. Vaihe 1
miten bingoa pelataan vaihe kaksi kuuntele

Kuuntele numeroarvontaa

Kuuntele mitä numeroita arvotaan pelin aikana. Vaihe 2
miten bingoa pelataan vaihe kolme merkkaa numerot korttiin

Merkkaa numerot korttiin

Merkkaa korttiisi arvotut numerot ja toivo parasta! Vaihe 3
kuinka bingoa pelataan vaihe neljä numerorivi tarkoittaa voittoa

Suora numerorivi tarkoittaa voittoa

Kun olet merkannut suoran numerorivin reunasta reunaan tai kulmasta kulmaan, olet voittaja. Vaihe 4
miten bingoa pelataan katso ohjeet vaihe viisi

Huuda ‚ÄĚbingo!‚ÄĚ

Huuda ‚ÄĚbingo!‚ÄĚ ilmoittaaksesi voitosta. Se joka huutaa bingon ensimm√§isen√§ voittaa. Vaihe 5

Nettibingon pelaaminen

Bingon pelaaminen netissä on todella helppoa, ja lähes samanlaista kuin bingohalleissakin pelaaminen. Nettibingossa pelaaja voittaa kuitenkin oikeaa rahaa, bingohalleista mahdollisesti saatavien kahvipakettien sijaan. Nettibingoa on myös mahdollista pelata mihin vuorokauden aikaan tahansa kotona, joten pelaajien ei tarvitse suunnitella pelaamaan lähtemistä tiettyyn kellonaikaan. Pelaajat voivat pelata nettibingossa useampaa peliä yhtä aikaa ja valita useiden eri bingopelien joukosta. Erona tavalliseen hallibingoon on myös se, että nettibingossa peleissä on jackpotit.

Bingossa arvotaan numeroita 1-75 tai 1-90 väliltä, jokaisella pelaajalla on bingoruudukko tai useampia joita he seuraavat. Peliruudukkoon merkataan pelinvetäjän arpomat numerot, ja tarkoituksena on olla ensimmäinen pelaaja joka saa jonkin tietyn voittokuvion (yleisimmin viiden numeron suoran) ruudukkoonsa. Idea on siis hyvin yksinkertainen ja muistuttaa kovasti kaikkien tuntemaa Lottoa.

Pelatakseen nettibingoa pelaajan ei tarvitse kuin valita haluamansa bingohuone, ostaa valitsemansa bingolaput ja seurata arvontaa jännittäen, tuleeko voittoja tällä kertaa. Nettibingossa osuneet numerot merkitään automaattisesti ja kone ilmoittaa pelaajan saaneen bingon, jos ja kun voittava rivi tai kuvio osuu kohdalle.

Nettikasinoilla voitot maksetaan bingossa suoraan pelaajan pelitilille heti arvonnan päätyttyä. Pelaajan kannattaa valita bingohuone sen mukaan, miten paljon pelaajia siellä on, sillä voitot ovat sitä suurempia, mitä enemmän pelaajia pelissä on mukana. Mikäli voittoa ei tullut tai pelaaja haalii lisää voittoja, uuteen arvontaan voi osallistua heti edellisen päätyttyä.

Samalla kun pelaaja pelaa nettibingoa, hän voi keskustella muiden pelaajien kanssa Chatin kautta ja kannustaa bingokavereitaan. Mikäli pelaaja kohtaa ongelmia tai valittu pelimuoto ei ole tuttu, pelaaja voi kysyä neuvoa muilta pelaajilta tai bingoisänniltä tai –emänniltä, jotka auttavat varmasti uusia pelaajia.

Miten tehdä bingo

  1. Tarkista bingo säännöt
  2. Valitse ilmainen bingo tai osta bingokortti
  3. Bingo kone arpoo numerot, merkitse ne siinä järjestyksessä korttiin
  4. Jos olet saanut merkittyä kokonaisen rivin numeroita (laidasta laitaan) huuda “bingo”
  5. Nauti voitostasi!

Yksinpeli bingo

Yksinpelibingo on hyvin yleinen nettikasinoiden bingopeli muoto. Yksinpelibingossa saat satunnaiset kolme bingoruudukkoa joista voit valita haluamasi. Jokaisella kortilla on kappalehinta ja niissä on jokaisessa kolme ruudukkoa jota pelaat jokaista. Kone arpoo yhden bingopallon kerrallaan ja saat voittoja kun onnistut keräämään tarpeeksi nopeasti bingon omalle peliruudukollesi. Bingo muodostuu viiden numeron vaaka- pysty- tai vinorivistä. Yksinpeli bingo sopii loistavasti ihmiselle joka ei kaipaa pelaamiseen sosiaalista aspektia vaan keskittyy mieluummin peliinsä rauhassa. Soolobingossa pääset siis pelaamaan taloa vastaan sen sijaan että pelaisit muita ihmisiä vastaan. Yksinpelibingossa voit myös valita haluatko että saat bingonumerot yksi kerrallaan kuten perinteisessä bingossa, jolloin jännitystä riittää pidemmäksi aikaa, vai haluatko kaikki numerot kerralla jolloin tiedät heti oletko voittanut.

Moninpeli bingo

Moninpelibingo on itsessään täysin sama peli kuin yksinpelibingokin, mutta se eroaa yksinpelistä siten että siinä pelissä on mukana useita muita pelaajia joiden kanssa pelaat, aivan niin kuin pelaisit bingohallillakin. Nettibingoa pelatessa sosiaalinen aspekti muodostuu siitä että voit jutella muiden pelaajien kanssa chatissa samalla kun pelaat. Bingo on siitä mukava sosiaalinen rahapeli että se ei ole yhtä kilpailuhenkinen kuin monet muut pelit. Bingossa voitto on tuurista kiinni, joten mahdollista voittoansa on paljon hauskempaa jännittää muiden pelaajien kanssa. Muita pelaajia kannustetaan ja kaiken kaikkiaan tunnelma on mukava ja ihmisillä on hauskaa yhdessä.

Moninpelibingo on siis lähinnä perinteistä bingohallia sillä sitä pelatessa pääsee jutustelemaan muiden ihmisten kanssa. Perinteiseen bingohallissa pelattavaan bingoon sillä on kuitenkin se ero että järjestelmä pitää huolen bingonumeroidesi kirjaamisesta eikä yksikään voitto voi mennä sivusuun siksi että olisit epähuomiossa jättänyt sen merkkaamatta bingoruudukkoosi. Jos siis pidät bingossa juuri sen sosiaalisesta luonteesta, on nettibingossa tavallista bingohallia parempi vaihtoehto. Voit huoletta jutella Chateissa pelin aikana ilman että on pakko kokoajan kiinnittää huomiota numeroihin ja siihen oletko saanut ne merkattua oikein. Juttele siis rauhassa niin paljon kuin huvittaa, voitot löytävät tiensä perille kyllä.

Nettibingon pelaamiseen sopivat paikat

Netistä löytyy paljon toistaan hienompia bingohuoneita, jossa pelaaminen on hauskaa ja viihdyttävää. Unibet on yksi suosituimmista nettikasinoista, jossa on erikseen perinteinen nettikasino ja todella laadukas bingohuone. Unibetin bingohuoneessa on valittavana kymmeniä eri moninpelibingopelejä, joita alkaa muutaman minuutin välein jokaiselle sopivalla tasolla ja panoksella. Pelaaja voi valita panoksen aina muutamista senteistä alkaen ja voittaa kymmeniä tai jopa satoja tuhansia euroja Monster-jackpoteissa. Unibetilta pelaaja saa bingouransa vauhdittamiseksi lisäksi 100 % bingobonuksen 200€ saakka. Lisäetuna pelaaja saa 25€ lisäbonusta pelatessaan 25€. Saat 5 euroa ilmaista pelirahaa Bingoon kun liityt MamaMia bingoon.

Unibetillä on myös otettu hyvin huomioon bingon sosiaalinen puoli, sillä jokaiseen bingopeliin kuuluu chat, jonka kautta pelaaja voi keskustella muiden pelaajien ja Chat-valvojan kanssa. Pelaajat voivat näin ollen juhlistaa voittoja yhdessä ja sopia tulevista pelikerroista yhdessä.
Joiltain nettikasinoilta löytyy myös erilaisia aloittelijoiden bingohuoneita joissa peliä saa pelata ja harjoitella täysin ilmaiseksi jonkin aikaa.

Muita nettibingon pelaamiseen sopivia paikkoja ovat mm. Betsson, ComeOn ja CasinoEuro. Betsson on yksi netin parhaista bingohalleista, jossa pelattavana on myös muut rahapelit ja bingoautomaatti. ComeOn on puolestaan omistautunut kokonaan bingolle eikä sen helppokäyttöiseltä sivustolta löydy muita kuin bingoautomaatteja. ComeOnella ei myöskään ole unohdettu pelaajien suosimia kampanjatarjouksia. CasinoEuro on ComeOnen tavoin erikoistunut vain bingoautomaatteihin ja on Euroopan suurin nettikasino. Siellä on lisäksi jatkuvasti ajankohtaisia tarjouksia vanhoille asiakkaille.

Bingotilin avaaminen

Netin bingohuoneille on helppoa avata oma pelitili: pelaajan ei tarvitse kuin seurata sivuston antamia ohjeita. Suositulla Unibetilla bingo on täysin suomenkielinen, joten pelaaminen onnistuu vaivattomasti. Mikäli pelaajan on jo rekisteröitynyt kasinon asiakkaaksi, pelaaminen on vielä helpompaa. Lisäksi Unibetilla talletusten tekeminen onnistuu verkkopankkitunnuksilla, joten pelaaminen voi alkaa jo parissa minuutissa.

Tuttujen suomalaisten bingohuoneiden lisäksi netissä on useita erilaisia bingoversioita, joiden toimintatavat voivat erota tutuista bingoista. Pelaaja pääsee kuitenkin tutustumaan niihinkin seuraamalla kasinoiden sivustolla ja itse bingohuoneilla olevia ohjeita. Monesti myös vieraampia bingon muotoja voi kokeilla ilmaiseksi ennen kun päättää haluaako tehdä talletuksen.

bingo tulokset

Bingon erilaisia versioita nettikasinoilla

Bingoa löytyy useaa erilaista versiota jotka kaikki ovat varsin hauskoja pelata. Klassisessa bingossa pelaajat jahtaavat viiden numeron pysty- vaaka- tai vinoriviä. Olemalla ensimmäinen viiden numeron sarjan saaja, saa bingon, ja jos sarjan onnistuu saamaan ennen kuin jokin tietty määrä numeroita on arvottu, saa jackpotin.

Bingoa pelataan usein 75:llä numerolla, jossa bingoruudukko on viisi kertaa viisi ruutua. Tässä pelissä jahdataan sitä perinteistä viiden numeron sarjaa ja se onkin ensikertalaiselle paras pelivalinta, sillä se on selkein ja yksinkertaisin. Perinteistä 75:n numeron bingoa pelaamalla pääsee hyvin vauhtiin ja saa kiinni pelin ideasta ja sen kulusta.

Bingosta on olemassa myös 90 pallon versio, jossa pelin säännöt ovat samat kuin 75:n pallon bingossa, mutta palloja on 15 enemmän. 90 pallon bingoruudukossa on yhdeksän riviä ja kolme saraketta. Voittokuviot riippuvat siitä minkälaista bingoa olet pelaamassa. Yhtälailla kuin 75:n pallon bingossa, 90:n pallon bingossakin voiton voi viedä saamalla bingoruudukkoonsa suoran. Molemmissa bingon muodoissa voi saada myös täyskäden, joka tarkoittaa sitä että saat jokaisen bingoruudukossasi olevan numeron. Täyskäden saamalla pääsee käsiksi suurimpiin voittoihin sekä todellisiin jättipotteihin.

Bingosta löytyy myös useita erilaisia versioita joissa ei tavoitella bingoruudukkoon viiden suoraa, vaan esimerkiksi erilaisia kuvioita. Ensimmäinen pelaaja joka saa ruudukkoonsa tietyn kuvion voittaa.

Pelistrategioita bingon pelaamiseen

Sitä asiaa ei ole kiertäminen, että bingo on tuuriin perustuva peli. Valitut numerot ovat satunnaisia ja niin ovat myös numerot bingoruudukossa. On kuitenkin muutamia asioita joita voi tehdä maksimoidakseen voittomahdollisuutensa ja päästäkseen käsiksi parhaisiin voittoihin.

Yksi asia jota ei välttämättä tule ajatelleeksi on se, milloin bingoa pelaa. Kun pelaat sellaisiin kellonaikoihin että linjoilla ei ole paljon muita pelaajia, ovat mahdollisuutesi olla ensimmäinen bingon saaja luonnollisesti paljon suuremmat kuin ruuhkaisina kellonaikoina kun vastapelaajia on enemmän. Seuraava vinkki on ehkä itsestäänselvyys, mutta silti hyvä pitää mielessä; mitä useampaa ruudukkoa pelaat, sitä suuremmat mahdollisuudet sinulla on voittoon. Muista myös syventyä pelin sääntöihin, ota selvää mitkä palkinnot ovat tarjolla, missä, ja milloin jotta olet varmasti paikalla silloin kun peli alkaa ja pääset kiinni juuri niihin palkintoihin jotka haluat voittaa. On myös erittäin hyvä tehdä pelaamista varten budjetti. Pelaaminen on huomattavasti hauskempaa kun tiedät ennen pelin alkua kuinka paljon aiot siihen satsata. Silloin et myöskään päädy häviämään sellaisia rahoja joita sinulla ei ole varaa hävitä.

Pelaa bingoa vastuullisesti

Ihan kuin kaikissa muissakin rahapeleissä, täytyy bingoa pelatessakin pitää järki kädessä. Mieti etukäteen minkä verran sinulla on rahaa pelaamiseen, äläkä käytä sellaisia rahoja joita sinulla ei ole varaa hävitä. Pelaaminen on niin paljon hauskempaa kun tiedät etukäteen paljonko aiot peliin satsata, ja voit huoletta nauttia pelistä sen sijaan että murehdit siitä kuinka käy jos häviätkin satsaamasi rahat. Pelatessa kannattaa keskittyä siihen mikä siinä on hauskaa. Otsa rypyssä huolehtiminen ei sitä ole. Tee itsellesi budjetti ja pitäydy siinä, onneksi erittäin monilla nettikasinoilla voi pelata bingoa myös kasinobonuksilla tai täysin ilmaiseksi.

Bingo jackpot

Yksi suuria eroja bingohallien ja nettibingon välillä on se, että nettibingosta löytyy myös jackpot versio jossa on mahdollisuus voittaa suuri jättipotti. Kuten muissakin jackpot peleissä, bingossakin jackpot voi olla tavallinen tai progressiivinen. Tavallisessa jackpotissa voittosumma on ennalta määritelty. Progressiivisessa jackpotissa voittosumma taas kasvaa kasvamistaan niin kauan kun voittajaa ei löydy. Jos jackpot kasvaa tarpeeksi kauan, voi potti nousta todella suureksi ja lopulta yksi onnekas voittaja vie kaiken. Potit voivat kasvaa jopa kymmeniin tuhansiin euroihin, siinä jää varmasti jokainen bingohallin tuotekoripalkintokori kauas kakkoseksi. Tämä on yksi syy lisää pelata bingoa nettikasinolla bingohallin sijaan, todelliset rahapalkinnot ovat huomattavasti houkuttelevampia kuin tuotepalkinnot, ja aivan syystä.

Bingoa mobiilissa

bingo mobileYksi parhaista puolista bingon pelaamisesta nettikasinolla on se että pelin voi ottaa mukaan minne tahansa. Nettikasinoiden mobiilisivustot tarjoavat bingoa mobiililaitteisiin optimoituina versioina. Kun bingoa pelaa mobiililaitteella, ei ole sidottuna tiettyyn paikkaan vaan pelin voi aloittaa juuri silloin kun haluaa. Odotellessa voi peukalonpyörittelyn sijaan siirtyä hetkeksi bingon äärelle nettikasinolle. Älypuhelimella tai tabletilla pelatessa pääset bingoon käsiksi missä tahansa oletkin, ja voit helposti hypätä mukaan peliin juuri sellaisena hetkenä kun sinulle sopii. Tämä mahdollistaa pelaamisen myös sellaisina hetkinä jolloin pelaamassa ei ole monia muita, joka tarkoittaa että mahdollisuudet voittoon ovat suuremmat. Mobiililaitteella bingon pelaaminen on yleensä hyvin yksinkertaista, sillä nettiselain ohjaa automaattisesti kasinon mobiiliystävälliseen versioon, mitään erillisiä sovelluksia ei yleensä tarvita. Bingon pelaaminen ei juuri helpommaksi voi mennä.

Yhteenveto

Bingo on yksinkertainen ja hauska peli jota oppii pelaamaan nopeasti ja jonka viihdearvo säilyy pitkään sillä siitä voi pelata montaa eri versiota. Bingossa voittaminen perustuu pääasiallisesti tuuriin, ja voittaa voi ilman että tarvitsee osata monimutkaisia strategioita tai taktikointia.

Nettikasinoilla bingon pelaamiseen on tarjolla runsaasti bonuksia sillä yleensä tavalliset kasinobonukset voi hyödyntää bingon pelaamiseen. Jotkin kasinot tarjoavat erikseen bingon pelaamiseen tarkoitettuja bonuskoodeja. Bingoa löytyy myös jackpot muodossa jolloin voittopotti voi kasvaa parhaimmillaan kymmeniin tuhansiin euroihin, jonka joku onnekas voittaja lopulta lunastaa kokonaisuudessaan.

Bingolla on todellisen seurapelin juuret ja se näkyy myös nettibingossa, jossa moninpelibingo on erittäin suosittua. Nettibingossa pelaajat juttelevat usein Chatissa samalla kun pelaavat ja kannustavat toisiaan pelissä, se tuo bingon pelaamiseen aivan oman sosiaalisen ulottuvuuden. Bingoa voi pelata niin tietokoneella kuin mobiililaitteillakin, joten pelin voi halutessaan ottaa mukaan koska tahansa.

star shark

Hain mielestä tämä artikkeli oli 98%:n arvoinen juttu!

Kirjoittaja Mimmi Malmström

Kirjoittelen Kasinohaihin aina kun törmään mielenkiintoisiin kasinouutuuksiin ja testailen onko niiden bonareista ja sloteista mihinkään. Suosikkini vaihtuvatkin lähes viikoittain! Lue lisää kirjoittajasta