Visa kasinot ovat hyvin pitkälti juuri niitä, jonka nimestä voi ensisilmäyksellä päätellä: nettikasinoita, joissa Visa kelpaa maksuvälineeksi. Visa kasinot -artikkelissa käsittelemme myös Visa Electron -kasinoita.
Visa Electron on Visan sivutuote, joka lanseerattiin 1990-luvun lopulla. Tuolloin oli kyseessä ”köyhien ja alaikäisten” kortti, jolla pystyi maksamaan lähikaupoissa pieniä ostoksia ja nostamaan käteistä automaatista. Luotto- tai maksuaika -ominaisuutta ei ollut eikä tällöin tilin ylitys ollut mahdollista. Parissa kymmenessä vuodessa Visa Electronin käyttömahdollisuuksia on kuitenkin laajennettu huimasti. Siinä missä se alkuaikaan kelpasi maksuihin vähän satunnaisesti, pystyy sillä nykyään maksamaan lähes samoissa paikoissa kuin tavallisella Visalla. Erityisesti netissä maksamista on helpotettu. Visa Electron käy nykyisin todella monessa nettikaupassa ja nettikasinoilla.
Käymme artikkelissa läpi parhaat Visa kasinot, Visan historian aina 1950-luvulta tähän päivään. Sen lisäksi käsittelemme Visan kotiutusmahdollisuuksia, Visan talletusmahdollisuuksia, käyttämisen helppoutta, lisäkuluja, rahansiirtojen nopeutta ja tietenkin luotettavuutta ja turvallisuutta. Olkaapa hyvät – tässä tulevat Visa kasinot!
Rank | Casino | Talletuksen kanssa | Bonus ilman talletusta | Säännöt ja ehdot | Pelaa |
---|---|---|---|---|---|
1 |
![]() |
Talletuksen kanssa 120 €120 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
2 |
![]() |
Talletuksen kanssa 0 €500 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
3 |
![]() |
Talletuksen kanssa 500 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
4 |
![]() |
Talletuksen kanssa 1000 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
5 |
![]() |
Talletuksen kanssa 200 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
6 |
![]() |
Talletuksen kanssa 500 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
7 |
![]() |
Talletuksen kanssa 500 €50 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
8 |
![]() |
Talletuksen kanssa 333 €300 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
9 |
![]() |
Talletuksen kanssa 4000 €325 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
10 |
![]() |
Talletuksen kanssa 500 €100 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
11 |
![]() |
Talletuksen kanssa 800 €100 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
12 |
![]() |
Talletuksen kanssa 2000 €200 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
13 |
![]() |
Talletuksen kanssa 500 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
14 |
![]() |
Talletuksen kanssa 2000 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
15 |
![]() |
Talletuksen kanssa 3150 €45 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 10 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
16 |
![]() |
Talletuksen kanssa 1000 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
17 |
![]() |
Talletuksen kanssa 2000 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
18 |
![]() |
Talletuksen kanssa 1000 €500 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
19 |
![]() |
Talletuksen kanssa 500 €100 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
20 |
![]() |
Talletuksen kanssa 4000 €100 Ilmaiskierrosta | Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa |
Visa kasinot perustavat rahansiirrot korttimaksuihin. Talletus sekä kotiutukset hoidetaan turvallisesti pankkikortin avulla. Pelaaja voi tehdä talletuksen Visa Electronilla, Visa Debitillä tai Visa Credit/Debit -kortilla.
Korttimaksuissa on monia etuuksia. Nettikasinolle tallettaminen on turvallista, nopeaa sekä yksinkertaista. Visa-kortin avulla voi lunastaa kaikki kasinobonukset. Miinuspuoli on hitaat kotiutukset. Etenkin ensimmäisessä nostossa voi kestää 2-7 päivää.
Nykyään Visa kasinoilla voi käyttää muitakin maksutapoja. Esimerkiksi verkkopankkimaksu, nettilompakot sekä kryptovaluutat ovat suosittuja vaihtoehtoja. Pelaajalla on vapaus valita, mitä maksupalvelua käyttää – vaikka pelipaikkana olisi Visa casino.
Visa kasinot mahdollistavat usein myös kotiutuksen, jos pystyt tallettamaan. Kannattaa kuitenkin myös varautua toiseen vaihtoehtoon, joka on se, että kotiutustapa on vaikkapa nettilompakko, verkkomaksu tai joku muu kuin Visa. Nosto- ja talletusmahdollisuudet voi tarkastaa todella helposti ja kätevästi kasinon sivuilta, deposit/withdrawal-kohdasta. Jos asiasta on epäselvyyttä, etkä ole täysin varma käykö Visa, mitkä ovat nostokulut tai nostoajat, niin ota yhteyttä kasinon asiakaspalveluun. Sitä kautta asia viimeistään ratkeaa.
Kotiuttaminen Visalla eroaa merkittävästi Mastercardilla kotiuttamisesta; ensinnäkin Visa on huomattavasti tuetumpi kotiutusvaihtoehto, ja toiseksi, Mastercard-kotiutukset onnistuvat ainoastaan silloin, jos talletat Masterilla, jos silloinkaan! Kolmas ero se, mihin raha päätyy, kun kotiutat Visalla. Visa tarjoaa mahdollisuuden runtata voittorahat pankkitilillesi. Mastercard-kotiutus päätyy puolestaan aina takaisin sinne, mistä ne olivat lähtöisin, eli Master-luotolle.
Visalla tallettaminen on yhtä helppoa kuin karkin vieminen lapselta. Visa kasinot ovat siis tehneet tallettamisprosessista melko helpon. Yleensä sinun tarvitsee vain rekisteröityä kasinolle, valita Visa, syöttää tarvittavat numerot ja tiedot, ja rahat saapuvatkin jo pelitilillesi. Tässä pikainen oppitunti siihen, miten Visalla talletetaan nettikasinolle:
Visa ei tunnetusti ole ilmainen talletus- tai kotiutusvaihtoehto. Korttimaksamisen kulut ovat yleensä 2,5% per siirto, eli 100 euron siirrosta lähtee 2,5 euroa pankin kuluihin. 2,5% ei kuitenkaan ole standardi prosenttikulu, jota jokainen kasino käyttää, vaan kulut vaihtelevat 1-3% välillä. Jotkut kasinot ovat avokätisiä ja maksavat pankin kulut omasta pussistaan. Näin ollen tallettelet ja kotiuttelet ilmaiseksi. Suuruusluokka on kuitenkin selkeä. Jos kasino on muuten erinomainen ja olet pähkäillyt, että Visa on paras tapa juuri sinulle tallettaa tai kotiuttaa, niin rahansiirroissa kannattaa taktikoida. Älä kotiuta jokaista kymppiä, vaan kerää pelitilille isompi summa ja kotiuta se kerralla. Näin säästät rahaa. Talletuksiin pätee sama homma. Aivan turha latoa 5-eurosia pelitilille, jos jokaisesta joutuu maksamaan kulut erikseen.
Visa kasinot ovat pääsääntöisesti erittäin turvallisia. Visa ei taatusti mielellään myönnä logoaan näkyville mihinkään epäilyttävään tai laittomaan. Toissalta kuitenkin on huomioitava, että yhtiö ei voi mitenkään kontrolloida esimerkiksi tilannetta, jossa kasino on ostanut rahansiirto-oikeudet luottofirmalta, mutta alkaa tämän jälkeen venkuloimaan ja toimimaan epäeettisesti tai lainvastaisesti. Näin ollen Visa-tuki kasinolla kertoo jostain, mutta ei ole 100-varma tae siitä, että kaikki kasinolla on kohdallaan. Teet rahansiirron aina vapaaehtoisesti ja sinun täytyy käyttää harkintaa, aivan kuten minkä tahansa tuotteen ostamisessa.
Tärkeämpi kriteeri nettikasinoilla onkin se, että kasinolla on joku yleisesti tunnettu lisenssi luotettavalta toimijalta, kuten MGA, UK Gambling Comission tai Gibraltarin lisenssi. Kokeempi käyttäjä huomaa kasinosta heti, onko siinä jotain epäilyttävää. Jos edes joku seikka nostaa selkäkarvasi pystyyn, niin jätä Visa-talletukset ja muutkin talletukset väliin ja mene yleisesti tunnetulle ja maineeltaan hyvälle sivustolle. Itse rahapelaamisessa on riskiä ja haasteita tarpeeksi. Sivustojen luotetavuuden ja turvallisuuden suhteen ei niitä kannata enää ottaa.
Visa-talletus nettikasinolla on yleisempi näky, kuin nahkahousut Saksan kaduilla. Perus-Visa, jonka saamiseksi tarvitsee yleensä säännölliset tulot ja moitteettomat luottotiedot on uusiutunut viime vuosina. Kun Visalla pystyi ennen maksamaan vain luottolaskuja, niin nykyään on olemassa myös Visa debit, eli mahdollisuus käyttää Visaa pankkikorttina.
Visa Electron (joka oli aiemmin profiililtaan vain nuorison ja vähätuloisten kortti) on myös nostanut profiiliaan ja se on käytössä nykyään laajemmin netissä maksaessa ja yhä useammalla kasinolla. Kun nettikasinot saapuivat, niin luottokortit olivat ainoa tapa siirtää rahaa pankkitililtä pelitilille, eikä niiden asema ole järkähtänyt käytännössä ollenkaan, vaikka muitakin maksutapoja on tullut rinnalle.
Visa-kortin saa vuonna 2023 neljässä eri ”paketissa”. Saat Visan pelkällä debit-ominaisuudella (pankki), credit-ominaisuudella (luotto), debit/credit-ominaisuudella (pankki+luotto) tai pelkkänä Electron-versiona. Näistä tietysti luotettavin on Visa debit/credit, koska voit halutessasi kokeilla maksaa luoton puolelta, jos pankki ei jostain syystä toimi tai katetta ei ole. Tai toisin päin. Visa Electron on myös pääsääntöisesti erittäin varma ja luotettava, jos sinulla vain on tilillä rahaa. Joskus katevaraus saattaa bugittaa, mutta tämä on erittäin harvinaista. Jos kasinolla on vain Verfied by Visa-maksuversio, niin tarvitset kortin lisäksi nettipankkisi tunnukset.
Suomalaiset muistavat Visa Electronin 1990- ja 2000-lukujen taitteesta. Täällä se sai tietynlaisen leiman ”työttömien ja opiskelijoiden korttina”. Paljolti sen takia, ettei Visa Electron toiminut luottokorttina ollenkaan. Sillä pystyi nostamaan rahaa automaatista ja maksamaan ostoksia ainoastaan pankkitililtä.
Toisin kuin normaalissa Visassa, ei tilin saldoa pysty Electronilla ylittämään. Esimerkiksi Nordean sivuilla luki pitkään ”Nordea Electron nuorelle” ja perässä ohjeet, joilla alle 18-vuotias voi anoa korttia. Kyse oli todennäköisesti aikanaan siitä, että pankit auttoivat alaikäisiä korttimaksamisen maailmaan, jotta he työtätekevinä ja veroa maksavina aikuisina voivat hankkia ”oikean” Visan.
Visa Electronia kypsyteltiin pikku hiljaa Visan ideointiportaassa (toisin sanoen 15-20 vuotta). 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa suomalaiset eivät olleet kyseisestä kortista kuulleetkaan. Eivät kyllä kanadalaiset australialaiset, irlantilaiset tai usalaisetkaan. Tuote suunnattiin siis lähinnä eurooppalaisille nuorille. Nykyään Visa Electron toimii yhä useammassa liikkeessä, nettikaupassa ja palvelussa. Varsinkin nettimaksamisen suuri maailma on lyönyt kättä Visa Electronin kanssa. Lähes poikkeuksetta Visa kasinot ja muut nettikaupat hyväksyvät Visa Electronin aivan samalla tavalla kuin Visan tai Mastercardinkin.
Visa Electron on yleensä Visaa ja Mastercardia halvempi vuosikuluiltaan melkeinpä pankista riippumatta. Moni Visan tai Mastercardin omistaja käyttääkin sitä niin sanottuna ”kakkoskorttina”; jos ykköskortti häviää, niin onpahan edes joku kortti, jolla vaikkapa ulkomailla tai muussa hankalassa tilanteessa saa arjen pyörimään. Jos hävität ykköskorttisi ja joudut Visa Electronin ”varaan”, vaikkapa Pohjois-Afrikassa niin sinulla ei tarvitse olla Visa Electron edes fyysisesti hallussa. Itse asiassa sinun ei tarvitse muistaa edes kortin tunnuslukua. Riittää, että kortti on rekisteröity nimiisi. Puhelinyhteys pankkiin riittää, jotta saat homman toimimaan ja nostettua rahaa tililtä. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin!
Joitain haastaita Visa Electronin käyttämisessä kuitenkin on. Esimerkiksi se, että jotkut maksupäätteet eivät tajua, että kyseessä on pankkikortti ja luulevat sitä luottokortiksi. Vaikka Visa Electronia tukee useampi liike ja nettikauppa vuonna 2023 kuin vaikkapa vuonna 2001, niin edelleenkään se ei ole aivan yhtä tuettu kuin Visa tai Mastercard. Nettikasinot eivät ole poikkeus. Visa kasinot tarjoavat aina Visan, mutta Visa Electronia eivät läheskään aina. Prosentuaalisia numeroita on vaikea sanoa, mutta arviolta 60-70% Visa kasinoista tarjoaa Visa Electronin. Esimerkiksi briteissä Visa Electron ei ole liiemmin lyönyt läpi ja brittiläiset Visa kasinot tarjoavat harvoin sen maksuvaihtoehtona. Visa Electronin varaan ei siis nettimaksamista kannata jättää, jos luottotiedot ovat kunnossa ja olet täysi-ikäinen.
Huom! Visa Electronilla tallettamisen prosessi on hyvin pitkälti samanlainen kuin Visalla. Muistathan aktivoida nettipankissa Visa Electronin nettimaksaminen-ominaisuuden. Muuten maksut eivät mene perille. Jos kasinoilla on käytössä Verfied by Visa, niin maksu täytyy vahvistaa myös nettipankkitunnuksilla.
Kuten Visalla, niin myös Visa Electronilla voi kotiuttaa. Yleensä Visat kasinot tarjoavat Visan ja Visa Electronin sekä talletuksiin että kotiutuksiin — eivät kuitenkaan aina. Visa Electronilla kotiuttaminen tapahtuu teknisesti ottaen samalla tavalla, kuin Visallakin: kirjaudu sisään kasinolle (mikäli et ole jo kirjautunut), mene pelitilille ja valitse sieltä kotiuta/nosta/withdraw/vastaava vaihtoehto. Tämän jälkeen valitset vain vaihtoehdoista Visa Electronin ja jäät odottelemaan, että rahat paukahtelevat tilille. Pankista riippuen kotiutus kestää ainakin 2-3 arkipäivää, joten maailman nopein (joskaan ei hitainkaan) kotiutustapa Visa Electron ei ole.
Nettikasinot perivät harvoin kuluja korttimaksuista. Visa Electron ei kuitenkaan ole ilmainen pankkikortti. Riippuen pankista, on kortin kuukausimaksu 1 – 5 euroa. Kuukaudessa voi olla tietty määrä ilmaisia korttitapahtumia.
Visa Electron tulee poistumaan vuoteen 2024 mennessä. Tämän takia pankit ohjaavat kuluttajia muihin vaihtoehtoihin. Yksi tapa on kortin hinnan korottaminen – kuten lähes kaikki pankit ovat tehneet.
Visa-kortin avulla voi lunastaa lähes jokaisen tarjolla olevan kasinobonuksen. Jopa talletusvapaita bonuksia on tarjolla.
Visa kasinot tarjoavat seuraavia bonuksia:
Parhaat kasinot tarjoavat kaikki yllä mainitut bonukset. Tervetuliaisbonus voi sisältää 100% bonuksen sekä 100 ilmaiskierrosta. Uudet pelaajat voivat saada etuja jopa usealle talletukselle.
Kasinobonukset sisältävät aina ehtoja. Tärkeimmät ehdot ovat kierrätysvaatimus, peli- ja aikarajoitukset, kierrätysprosentti sekä voittokatto. Jos nämä bonusehdot ovat kunnossa, kannattaa tarjous lunastaa.
Tiesitkö, että… Jättiläishait suodattavat 6000 litraa vettä tunnissa.
Visalla tallettaminen on helppoa kuin heinän teko:
Jos käytät Electronia, niin saatat joutua pistämään nettimaksamisen päälle nettipankistasi.
Visalla kotiouttaminen on huomattavasti yleisempää ja helpompaa, kuin Mastercardilla kotiuttaminen. Itse asiassa Mastercard-kotiutus ei edes toimi monella nettikasinolla. Visa toimii yleensä, mutta ei ikävä kyllä aivan jokaisella kasinolla. Lisäksi kotiutuksessa saattaa olla kasinokohtaisia rajoja ja käyttömaksuja. Tyypillinen kulu on 1-3 prosenttia per talletus. Myös pieni kiinteä summa saatetaan periä. Jotkut kasinot maksavat kuulut puolestasi. Suomikasinolla Visa-kotiutus siirtää rahat pankkitilillesi 1-3 vuorokaudessa.
Visa-kotiutukset ovat turvallisia, kuten Visan käyttö muutenkin. Ei se turhaan ole maailman käytetyin luottokortti. 99,99% tapauksista Visa-huijaukset ja väärinkäytökset johtuvat siitä, että kortti on joutunut haltijan huolimattomuudesta johtuen vääriin käsiin. Kuitenkin tällaisessakin tapauksessa Visassa on hyvä korttiturva. Toki numeroita ja korttia ei kannata tieten tahtoen luovuttaa kellekään. Tällöin sinua ei auta mikään mahti maan päällä. Visa on erittäin turvallinen ja hyvä keino tallettaa ja kotiuttaa nettikasinoilla.
Visa kasinot panostavat laadukkaan asiakaspalvelun tarjoamiseen. Englanninkielinen asiakastuki on paikalla vuorokauden jokaisena hetkenä (24/7). Apua voi olla tarjolla jopa suomeksi.
Nopein tapa ratkoa ongelmatilanteita on Live Chat. Vastausaika on keskimäärin 10 – 20 sekunnin luokkaa. Jos ongelma ei ole kiireellinen, voi pelaaja lähettää Visa kasinolle sähköpostia.
Jos Visa-kortti ei toimi, tulee olla yhteydessä omaan pankkiin. Mikäli Credit-kortin kanssa on ongelmia, on auttava taho Nets.
Visa kasinot ovat tunnetusti hyviä pelipaikkoja. Korttitalletukset ovat välittömiä, eli pelaamaan pääsee ilman viiveitä. Nykyään maksu tulee vahvistaa erikseen pankkitunnuksilla. Uudistetun maksupalveludirektiivin (PSD2) tarkoituksena on korttimaksamisen turvallisuuden lisääminen.
Nostopyynnöt hyväksytään pelitilin varmentamisen jälkeen. Visa-kortin molemmista puolista tulee lähettää kuva nettikasinolle. Joskus Credit/Debit-kortin kanssa on ongelmia, jos talletuksen tekee pankin puolelta. Silloin korttinumero on pankkikortin “takapuolella”, mikä saa kasinon henkilökunnan välillä sekaisin. Visa Electronilla ongelmaa ei ole.
Muilta osin Visa kasinoiden suhteen kaikki on toiminut hyvin. Bonuksia on paljon, pelejä on riittävästi ja asiakaspalvelu auttaa vuorokauden ympäri.
Visa kasinoilla on nykyään monia muitakin turvallisia maksutapoja. Korttimaksujen ohella pelaaja voi tallettaa tilisiirrolla, mobiilimaksuilla tai nettilompakoilla. Jopa kryptovaluutoilla voi nykyään pelata nettikasinoilla. Katsotaan seuraavaksi korvaavia maksutapoja Visa-kortin rinnalle.
Verkkopankkimaksu on suosituin tapa tallettaa nettikasinoille. Suosio perustuu nopeuteen, helppouteen sekä turvallisuuteen. Verkkomaksulla pelaajan henkilöllisyys todennetaan sähköisesti. Tämä nopeuttaa rahojen kotiuttamista. Pikakasinoilla voitot maksetaan alle 5 minuutissa.
Suosituin maksupalvelu on ruotsalainen Trustly. Viime vuosina kilpailutilannetta on tasoittanut Brite, Zimpler sekä Euteller. Euteller on Finanssivalvonnan alainen maksulaitos. Muiden toimintaa valvoo Ruotsin Finanssivalvonta (Finansinspektionen).
Verkkopankkimaksun haasteet liittyvät tulevaisuuteen. Arpajaislain uudistuksen myötä maksublokit tulevat voimaan vuonna 2023. Silloin tilisiirtoa ei voi kasinoilla enää käyttää – joten Visa kasinot tulevat nostamaan uudestaan suosiotaan.
Suomessa kaikista maksukorteista n. 60% on Visa-kortteja. Loput ovat Mastercardeja, joita esimerkiksi Nordea, OP ja Danske Bank myöntävät . Mastercardin käyttäminen ei eroa Visasta mitenkään – nettikasinon rahansiirrot tehdään korttinumeron perusteella.
American Express, eli kansankielellä “Amex” on suosittu luottokortti. Sitä yleensä pidetään vain rikkaiden maksukorttina – koska ennalta määrätty luottorajaa ei ole. Amexista on myös tarjolla vaihtoehtoja, jotka käyvät kaikille työssäkäyville aikuisille. Suomessa kymmenet tuhannet kuluttajat käyttävät American Express -luottokorttia.
Visa, Mastercard sekä American Express ovat täysin samalla viivalla. Olipa kortti mikä hyvänsä, voit tallettaa lähes jokaiselle nettikasinolle.
Nettilompakot ovat tilisiirron jälkeen suosituimpia maksutapoja. Skrill ja Neteller ovat perustettu juurikin nettipelaamista varten. Yli 20 vuoden kokemus alalta ansaitsee arvoisensa tunnustuksen. Rahaliikenne on nopeaa, turvallista sekä äärimmäisen helppoa – nettilompakon avaaminen on kaiken muun hyvän lisäksi ilmaista.
Paypal on yli 20 vuotta vanha maksupalvelu. Sen perustajista löytyy muun muassa Elon Musk, joka on myös Teslan takana. Nettikasinoilla Paypalia käytetään ympäri maailmaa, mutta harvoin Suomessa. Suurin käyttäjäkunta tulee Briteistä.
Jokaisella suomalaisella tulisi olla e-lompakko. Etenkin, jos harrastuksiin kuuluu nettikasinoilla pelaaminen – sitä mieltä me olemme.
Nettikasinoilta löytyy usein muitakin maksutapoja. Mobiilitalletukset onnistuvat kotimaisten Siru Mobilen sekä Siirto -palvelun kautta. Mobiilimaksuissa pelaajalla ei tarvitse olla luottokorttia tai pankkitiliä – talletus veloitetaan puhelinlaskun yhteydessä.
Tulevaisuuden trendinä on pelaaminen ulkomaalaisen pankkitilin kautta. Esimerkiksi Revolut on hyvä palvelu siihen. Maksublokit tulevat estämään tilisiirrot kotimaisten pankkien kautta, joten miksi ei avaisi pankkitiliä muualle? Revolutin kautta saa IBAN-tilinumeron.
Kolmas suosittu vaihtoehto on Bitcoin ja muut kryptovaluutat. Kryptoilla pelaaminen on tulevaisuuden tapa pelata nettikasinoilla. Salamannopeat maksut, anonyymi pelaaminen ja massiiviset bonukset kiehtovat pelaajia.
Visa on monikansallinen luottolaitos, jonka päämaja on Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Yhtiön juuret juontavat vuoteen 1958. Silloin perustettiin BankAmericard, joka oli paperinen “luottokortti” 300 dollarin luottorajalla.
Vuonna 1976 kortin nimeksi muutettiin Visa. Muiltakin osin 1970-luku oli merkittävää aikaa yhtiön historiassa. Visa siirtyi kansainvälisille vesille vuonna 1974. Seuraavana vuonna korttiin lisättiin Debit-ominaisuus. Kortti oli tuettu neljälle (4) valuutalle vuoden 1979 lopussa.
Seuraava vuosikymmen meni yhtiön kansainvälistymisessä. Vuoteen 1986 mennessä Visa-kortti oli tuettu jopa 21 eri valuutalle. Vuonna 1988 Visa oli Soulin kesäolympialaisten sekä Calgaryn talviolympialaisten pääsponsorina. Suomessa kortti alkoi lyömään läpi 1980-luvulla. Suomessa Visa-kortteja myönsi alussa Luottokunta, mutta myöhemmin suuret pankit alkoivat tarjoamaan kortteja omaan lukuunsa.
Vuonna 2001 miljardin Visa-kortin raja rikottiin. Vuosi toisensa jälkeen korttien määrä on lisääntynyt ympäri maailmaa. Erityisesti vuonna 2008 julkaistu mobiilialusta on edistänyt suosiota – tuohon aikaan mobiililaitteet alkoivat yleistymään isolla kädellä.
Vuoden 2021 lopulla Visa-kortteja oli maailmalla yli 2,5 miljardia. Samaisena vuonna Visalla tehtiin uskomattomat 109 miljardia maksutapahtumaa. Nykyään Visalla voi maksaa 200 eri maassa. Pelkästään Suomessa korttia voi käyttää 80 000 eri liikkeessä. Yhtiön liikevaihto pyörii vuosittain 22,977 miljardissa dollarissa – sillä maksetaan lähes 20 000 työntekijän palkat.
Visa kasinot yleistyivät 2000-luvun alussa. Tuohon aikaan Visa-kortti oli harvoja maksutapoja, joilla nettikasinoilla pystyi pelaamaan. Vuosien vieriessä maksut alkoivat onnistumaan myös verkkopankin tilisiirrolla. Korttimaksaminen jäi takavasemmalle, koska rahaliikenteen hoitamiseen löytyi nopeampia vaihtoehtoja.
Nykyään suomalaiset käyttävät nettikasinoilla pääasiassa tilisiirtoa, nettilompakoita sekä mobiilimaksuja. Visa-kortti on suosion hiipumisesta huolimatta turvallinen maksuväline. Jos hitaanpuoleiset kotiutukset eivät haittaa, kannattaa korttimaksuja suosia.
Visa kasinoiden paras puoli on, että jokainen pystyy niillä pelaamaan. Harvassa on ne suomalaiset, jolla ei Visa-korttia ole.
Visa on maailman käytetyin pankkikortti. Maailmanlaajuisesti Visa-kortti löytyy 2,5 miljardilta ihmiseltä, yli 200 eri maassa. Maksut onnistuvat luotolla (Credit) tai pankkitililtä (Debit). Visa on yleinen maksutapa verkkokaupoissa sekä nettikasinoilla.
Visa Electron on pankkikortti ilman luotto-ominaisuutta. Kortilla ei voi maksaa, jos tilillä ei ole tarpeeksi katetta. Maksuissa vaaditaan yhteys pankkiin sekä internetiin. Visa Electron tulee poistumaan vuoteen 2024 mennessä.
Visa kasinot on turvallisuuden valossa nettikasinoiden eliittiä. Kasinot ovat lisensoituja, ja maksut salataan TLS-salauksella. Maksupalveludirektiivi (PSD2) lisäsi korttimaksujen turvallisuutta entisestään. Nykyään jokainen maksu tulee vahvistaa pankkitunnuksilla.
Kyllä on. Visa kasinot voivat olla täysin suomalaisia, tai suomenkielisiä. Suomessa kortti löytyy yli miljoonalta kuluttajalta. Kaikki perinteiset nettikasinot tarjoavat mahdollisuuden tallettaa Visa-kortilla. Talletuksen voi tehdä luotolta tai pankkitililtä.
Visa kasinot perustavat rahaliikenteen korttimaksuihin. Nykyään muitakin maksutapoja on kuitenkin tarjolla. Uunituore Visa kasino ei eroa perinteisestä nettikasinosta mitenkään, koska talletuksen voi tehdä myös tilisiirrolla sekä nettilompakoilla.
Tässä kirjoittelee yksi ensimmäisistä haikaloista, terve! Olen ollut mukana Kasinohai-tiimissä sen perustamisvuodesta 2015 asti, mutta kiinnostukseni iGaming-alaa kohti alkoi jo vuonna 2011 pelattuani ensimmäisen kerran pokeria... Lue lisää kirjoittajasta