Berryburst: Tiedot ja yksityiskohdat

NetEntin vuonna 2018 julkaisema Berryburst on makean hedelmäinen kolikkopeli, jossa muodostuu voittoja klustereissa maksulinjojen sijaan. Viiden hedelmän yhdistelmä tuo pienen voiton, mutta parhaimmillaan voi kerätä koko ruudun täyteen samoja symboleja.
Pelin bonusominaisuuksiin kuuluu wild, joka laajenee aina koko kelan kokoiseksi. Tämän jälkeen käynnistyy vielä uudelleenpyöräytys, jonka ajaksi kelan täyttävä wild jää paikoilleen. Näin pelaaja saa vielä toisen yrityksen kerätä voiton tuova klusteri.
Ilmaiskierrostoimintoa ei ole, mutta wild saapuu pelialueelle kohtuullisen usein. Myös re-spinin aikana on mahdollista saada wildeja, jotka käynnistävät lisää uudelleenpyöräytyksiä. Parhaimmillaan wildit voivat täyttää koko pelialueen, jolloin napataan pelin maksimivoitto.
Kelat, rivit ja maksulinjat
Berryburst on viiden kelan ja kolmen rivin kolikkopeli, jossa ei ole lainkaan maksulinjoja. Sen sijaan voittavia yhdistelmiä muodostuu klustereissa, joihin tarvitaan vähintään viisi samanlaista symbolia.
Ominaisuudet | Lukumäärä |
---|---|
Kelat | 5 |
Rivit | 3 |
Maksulinjat | voittoklusterit |
Symbolit
Berryburstissa nähdään makeita hedelmiä, jotka muodostavat klustereita pelialueella. Niiden lisäksi symbolien joukossa on korttipeleistä tutut maat ja yksi erikoissymboli, joka on koko kelan kokoiseksi laajeneva wild.
Kaikki symbolit:
- Kahdeksan symbolia
Perussymbolit:
- Seitsemän perussymbolia
- Arvokkain perussymboli on mehukkaan punainen vadelma
- Sitä seuraavat mandariini, rypäleet ja lime
- Kolme matala-arvoista symbolia esittävät korttipeleistä tuttuja herttaa, pataa ja ruutua
Erikoissymbolit:
- Vain yksi erikoissymboli
- Wild symboli on kultaisena hohtava W, joka laajenee koko kelalle muodostaen sanan Wild
- Se korvaa perussymboleja klusterissa ja voi tuoda pelin maksimivoiton täyttäessään koko pelialueen
Scatter- ja bonus toiminnot
Berryburst-pelin bonusominaisuudet liittyvät wild-symboliin, joka tulee keloille kohtuullisen usein. Varsinaisia ilmaiskierroksia ei ole, mutta pelissä päästään säännöllisesti pyörittelemään keloja ilman lisäpanosta wildin ansiosta.
Wild-symboli laajenee aina pelialueelle saapumisen jälkeen kattamaan koko kelan. Ensin maksetaan mahdollisten voittavien klusterien tuomat voitot, ja sen jälkeen pelaaja saa vielä uuden yrityksen kokeilla onneaan.
Tällöin wildin täyttämä kela jää paikoilleen, mutta muut pyörähtävät uudelleen. Jos re-spinillä saadaan lisää wild-symboleja, sama toistuu uudelleen. Näin keloja voi päästä pyörittämään uudelleen useampaan kertaan ilman lisäpanosta.
Parhaimmillaan wild-symbolit täyttävät koko kelan. Tällöin maksetaan pelin maksimivoitto, joka on 5 000x panoksen suuruinen. Uudelleenpyöräytystä ei enää saa, vaan sen jälkeen palataan takaisin peruspeliin.
RTP ja volatiliteetti
Berryburstin RTP on 96,56 %, mikä on NetEntille tuttuun tyyliin keskiarvoa hieman korkeampi lukema. Volatiliteetti on matala-keskitasoa eli voittavia klustereita saadaan pelissä melko tasaisesti.
Myös wild-symboli ilmaantuu pelialueelle kohtuullisen usein, mikä tuo käyttöön säännöllisesti uudelleenpyöräytyksiä. Viiden wild-symbolin kerääminen täyttää erikoissymbolilla koko pelialueen ja tuo pelin maksimivoiton, joka on 5 000x panoksen suuruinen.
Panostus rajat
Pelin kokonaispanos muodostetaan valitsemalla taso ja kolikon arvo. Myös kokonaispanos näkyy pelin alareunassa.
Panoksen laajuus:
- Minimipanos: 0,10 €
- Maksimipanos: 200 €
- Panoksen säätämiseen käytetään pelialueen alareunasta löytyvää tasoa ja kolikon arvoa
- Tasoja on kymmenen
- Kolikon arvo säädetään 0,01–2 välillä
AutoSpin-toiminto:
- AutoPlay toiminnon käynnistämiseen riittää kierrosten määrän valitseminen
- Halutessaan voi kuitenkin avata tarkempien asetusten valikon ja asettaa erilaisia rajoja
Kuva ja ääni
Berryburst on pirteän hedelmäinen peli, jonka symbolit ovat kokeneet päivityksen vanhempiin hedelmäpeleihin verrattuna. Pelin herkulliset marjat ja hedelmät ovat värikkäitä ja laadulla tehtyjä, minkä lisäksi kuvioissa nähdään korttipakasta tuttuja symboleja.
Taustalla soi iloista tunnelmaa luova musiikki, ja maksavien klustereiden äänitehosteet sopivat teemaan. Peli muistuttaa tunnelmalta ja ominaisuuksiltaan paljon suosittua Starburst-peliä, mutta tällä kertaa käytössä on klusterit maksulinjojen sijaan.
Mobiili vs. tietokone
Berryburst on suunnattu myös mobiilikasinoiden puolelle, ja sitä voi pelata kännykällä. Parhaan pelikokemuksen saa piilottamalla työkalupalkin, mutta peli asettuu näyttöön hyvin myös muuten.
Värikäs klusteripeli muistuttaakin paljon sovelluskaupasta löytyviä mobiilipelejä, ja iloinen musiikki ja tunnelma sopivat hyvin kännykällä pelaamiseen.
Berryburst on saatavilla seuraavilla kasinoilla
Ansaitsemme komission tämän listan affiliate-linkeistä, mutta suosituksemme perustuvat riippumattomaan tutkimukseen ja asiantuntemukseen.
Sijoitus | Kasino | Arvosana | Erikoistiedot | Ominaisuudet | Bonus tiedot | Toiminnot | Lisätiedot |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | 4.87 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 1200 € 75 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
2 | 4.8 / 5 | - | Bonus talletuksella 1000 € 350 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
3 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 5000 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
4 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 100 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
5 | 4.79 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 10000 € 800 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Näytetään 5 / 454
NetEntistä - Berryburst-pelin kehittäjästä
NetEnt on vuonna 1996 aloittanut pelivalmistaja, joka on yksi merkittävimmistä toimijoista erityisesti kolikkopelien alalla.
Yhtiö on ehtinyt valmistamaan vuosien aikana satoja eri pelejä, joista osa on jäänyt suosikkipelien joukkoon klassikoiden asemassa. Näihin kuuluvat esimerkiksi jo aiemmin mainittu Starburst ja Gonzo’s Quest, joka esitteli slotteja mullistaneen ketjureaktioon perustuvan mekaniikan.
NetEnt casino on kuitenkin paljon muuta kuin pelkkiä kolikkopelejä. Se on valmistanut videoversioita pöytäpeleistä ja kokeillut siipiään livepelien puolella. Nykyään NetEnt on osa Evolution Groupia , ja pelejä julkaistaan entiseen tahtiin osana iGaming-alan jättiläistä.
Berryburst verrattuna muihin
Ominaisuudet | Berryburst | Standardi kolikkopeli |
---|---|---|
Demo versio | Kyllä | Kyllä |
Symbolit | 8 | 12 |
Wild symbolit | Kyllä | Kyllä |
Scatter symbolit | Ei | Ei |
RTP | 96,56 % | 95 % |
Minimi panos | 0,10 € | 0,25 € |
Maksimi panos | 200 € | 50 € |
Berryburst plussat ja miinukset
Berryburst muistuttaa paljon klassikoksi noussutta Starburstia. Onko se yhtä onnistunut vai olisiko osa ominaisuuksista kaivannut muutosta?
Plussat
- Onnistuneet grafiikat ja äänet
- Iso maksimipanos
- Maksimivoitto monia muita matalan volatiliteetin pelejä suurempi
- Re-spinit käynnistyvät usein
Miinukset
- Ei ilmaiskierrostoimintoa
- Peruspelin voitot enimmäkseen maltillisia
- Vain yksi erikoissymboli ja bonusominaisuus
Yhteenveto
Berryburst on täynnä makeita hedelmiä ja marjoja, jotka tuovat voittoja maksulinjojen sijaan klustereissa. Voittavaan klusteriin tarvitaan vähintään viisi samanlaista symbolia, mutta voittokerroin kasvaa symbolien lukumäärän mukaan.
Pelissä ei ole ilmaiskierrostoimintoa, mutta uudelleenpyöräytyksiä saa käyttöön säännöllisesti. Niiden käynnistymiseen tarvitaan wild, joka laajenee aina pelialueelle tullessaan koko kelan kokoiseksi.
Mahdollisten voittojen maksamisen jälkeen wild jää vielä paikoilleen, mutta muut kelat pyörähtävät uudelleen. Näin pelaaja saa uuden yrityksen voittavien klusterien muodostamiseen.
Jos re-spinin aikana saadaan wild, toistuu sama uudelleen. Parhaimmillaan voidaan saada wild joka kelalle, jolloin uudelleenpyöräytyksen sijaan saadaan pelin 5 000x suuruinen maksimivoitto.
Usein kysytyt kysymykset Berryburst-pelistä
Muut kolikkopelit NetEnt
RTP99,00%
Volatiliteetti:Korkea
Pelivalmistaja:NetEnt
Mega JokerLue arvosteluRTP98,00%
Volatiliteetti:Matala
Pelivalmistaja:NetEnt
Blood SuckersLue arvosteluRTP97,80%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:NetEnt
Kings of ChicagoLue arvostelu
Näytetään 3 / 52
Berryburst kokemuksia
Kommentti lähetetty arvioitavaksi
Juuri nyt
Kommenttisi on lähetetty tarkistettavaksi. Se julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen

Lilli Partanen liittyi Kasinohaihin vuonna 2020 tuoden mukanaan journalistisen osaamisen ja aiemman kokemuksensa pelitestaajana. Hän on erikoistunut kolikkopelien ja pelivalmistajien arviointiin, ja hänen analyysinsa ovat tunnettuja perusteellisuudestaan. Lilli varmistaa, että Kasinohain sisältö on läpinäkyvää ja pelaajakeskeistä.
Lue lisää kirjoittajasta