Fruit Warp: Tiedot ja yksityiskohdat

Fruit Warp on Thunderkickin erikoinen hedelmäpeli, joka on julkaistu jo vuonna 2014. Tässä pelissä ei ole varsinaisia keloja tai maksulinjoja, vaan hedelmäsymbolit leijuvat toisessa ulottuvuudessa.
Koska maksulinjoja ei ole, voittoja kerätään saamalla riittävä määrä samanlaisia symboleja pelialueelle. Kolme samanlaista tuo voiton ja neljä käynnistää osittaisen re-spinin. Sen aikana muut symbolit vaihtuvat uusiin, jolloin saadaan uusi yritys viiden samanlaisen hedelmän keräämiseen.
Viisi samaa hedelmää käynnistää Fruit Moden, jossa edetään pelialueen alareunan mittarilla. Mittarissa eteneminen tapahtuu saamalla samoja hedelmiä, joka käynnisti toiminnon. Samalla voidaan kerätä lisäkertoimia ja -elämiä, joiden avulla toiminto kestää pidempään.
Kelat, rivit ja maksulinjat
Fruit Warp on erikoinen hedelmäpeli, jonka pelialue sijaitsee kokonaan toisessa ulottuvuudessa. Varsinaisia keloja ja maksulinjoja ei ole, vaan symbolit leijuvat satunnaisissa kohdissa pelialueita. Maksulinjoille osumisen sijaan samanlaisia symboleja voi kerätä missä tahansa pelialueella.
Kaikkiaan yhdellä pyöräytyksellä saadaan yhdeksän erilaista leijuvaa hedelmää. Voittoon vaaditaan vähintään kolme samanlaista, ja ne voivat olla missä tahansa pelialueella. Neljä tai enemmän samoja symboleja käynnistää bonustoimintoja.
Ominaisuudet | Lukumäärä |
---|---|
Kelat | Ei keloja |
Rivit | Ei rivejä |
Maksulinjat | Ei maksulinjoja |
Symbolit
Fruit Warp -pelin symbolit ovat erilaisia hedelmiä, jotka leijuvat toisessa ulottuvuudessa. Erikoissymboleja ei pelistä löydy, mutta perussymbolit voivat käynnistää bonustoimintoja.
Kaikki symbolit:
- Yhdeksän symbolia
Perussymbolit:
- Kaikki pelin symbolit ovat perussymboleja
- Pelin arvokkaimmat hedelmät ovat pitaija eli lohikäärmehedelmä ja kiwano eli sarvimeloni
- Keskitason symboleina toimivat karambola, rypäleet, banaani, appelsiini ja mansikka
- Matala-arvoisia symboleja ovat luumu ja kirsikat
Erikoissymbolit:
- Fruit Warp -pelissä ei ole erikoissymboleja
Scatter- ja bonus toiminnot
Vaikka Fruit Warp -pelissä ei ole erikoissymboleja, voi siinä kuitenkin käynnistää bonustoimintoja.
Jos samanlaisia symboleja kerää vähintään neljä yhden kierroksen aikana, käynnistyy yksi re-spin. Uudelleenpyöräytyksessä kaikki muut symbolit korvautuvat uusilla, ja pelaaja saa uuden yrityksen kerätä lisää samanlaisia hedelmiä.
Viisi hedelmää käynnistää puolestaan Fruit Moden, jonka ajaksi pelialueen alareunaan ilmestyy mittari. Mittarissa liikutaan keräämällä samanlaisia hedelmiä, jotka toiminnon käynnistivät. Matkan varrella voidaan poimia käyttöön lisäkertoimia ja -elämiä, jotka saavat toiminnon kestämään pidempään.
Lisäkertoimilla kerrotaan kaikki voitot, jotka sen aktivoimisen jälkeen saadaan. Lisäelämä puolestaan jatkaa toimintoa yhden kierroksen ajan, vaikka sillä ei saataisi yhtään sen käynnistäneitä hedelmiä.
Fruit Mode kestää siihen asti, kunnes kaikki elämät on käytetty. Toiminnon päättymisen jälkeen palataan peruspeliin ja aletaan metsästämään samanlaisia hedelmiä uudelleen.
RTP ja volatiliteetti
Fruit Warp -pelin teoreettinen palautusprosentti on 97 %. Sillä se pääsee jo lähelle parhaan palautusprosentin slotteja, vaikka ihan listan kärkeen ei päästä.
Volatiliteetti on keskitasoa, joten samanlaisia hedelmiä kerätään kohtuullisen tasaisesti. Keskitason volatiliteetin peliksi maksimivoitto on kuitenkin korkea, ja Fruit Warp -peli voi tuoda jopa 11 000x panoksen kokoisen voiton.
Panostus rajat
Fruit Warp -pelissä panoksen asettamiseen käytetään sille varattua valikkoa. Valikossa on valmiit vaihtoehdot, joista otetaan käyttöön itselle parhaiten sopiva.
Panoksen laajuus:
- Minimipanos: 0,10 €
- Maksimipanos: 100 €
- Pelimerkin kuvasta avautuvassa valikossa on 14 vaihtoehtoa panostamiseen
AutoSpin-toiminto:
- Automaattipelin käynnistämiseen on oma valikko
- Valikossa asetetaan kierrosten määrä, mutta tarkempia asetuksia ei ole
Kuva ja ääni
Fruit Warp on erikoinen hedelmäpeli, jonka pelialue sijaitsee jossain toisessa ulottuvuudessa. Siellä leijuu eksoottisia hedelmiä, joita kerätään samanlaisten symbolien yhdistelmiksi. Grafiikoiden osalta Fruit Warp on moderni versio hedelmäpelistä.
Musiikit ja äänitehosteet ovat yhtä hedelmäiset, joten ne sopivat peliin loistavasti.
Mobiili vs. tietokone
Vaikka mobiilikasinot olivat vielä Fruit Warp -pelin ilmestymisen aikoihin nykyistä harvinaisempia, on peli sovitettu loistavasti myös mobiiliin. Laitteen ollessa pystytasossa pelialue jää kuitenkin pieneksi, joten on suositeltavaa kääntää se vaakatasoon. Kaikki valikot ja toiminnot on helppo löytää, vaikka ne siirtyvätkin tietokoneversioon verrattuna eri kohtiin.
Fruit Warp on saatavilla seuraavilla kasinoilla
Ansaitsemme komission tämän listan affiliate-linkeistä, mutta suosituksemme perustuvat riippumattomaan tutkimukseen ja asiantuntemukseen.
Sijoitus | Kasino | Arvosana | Erikoistiedot | Ominaisuudet | Bonus tiedot | Toiminnot | Lisätiedot |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | 4.87 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 1200 € 75 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
2 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 10000 € 800 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
3 | 4.8 / 5 | - | Bonus talletuksella 500 € 200 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
4 | 4.79 / 5 | Saat 100 ilmaiskierrosta + Voita jopa 1000 lisää Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 1000 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
5 | 4.76 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 300 € 0 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Näytetään 5 / 381
Thunderkickista - Fruit Warp -pelin kehittäjästä
Thunderkick on pienestä aloittanut ruotsalainen pelialan yhtiö, joka perustettiin vuonna 2012. Se valmistaa muusta valikoimasta erottuvia kolikkopelejä, joista hyvä esimerkki on Fruit Warpin lisäksi Esqueleto Explosivo -pelisarja.
Yhtiö valmistaa ainoastaan kolikkopelejä, joten osaaminen on keskitetty kokonaisuudessaan niihin. Nykyään pelejä on jo useita kymmeniä, vaikka aivan yhtä isoihin lukemiin ei päästä kuin monen muun pelivalmistajan kohdalla.
Thunderkick aloitti muutaman innokkaan pelintekijän projektina, mutta nykyään se työllistää jo lähes sata pelialan ammattilaista. Pelien valmistamisessa on kuitenkin säilynyt sama ote eli jokainen niistä tehdään erottumaan muiden valmistajien tarjonnasta.
Fruit Warp verrattuna muihin
Ominaisuudet | Fruit Warp | Standardi kolikkopeli |
---|---|---|
Demo versio | Kyllä | Kyllä |
Symbolit | 9 | 12 |
Wild symbolit | Ei | Kyllä |
Scatter symbolit | Ei | Ei |
RTP | 97 % | 95 % |
Minimi panos | 0,10 € | 0,25 € |
Maksimi panos | 100 € | 50 € |
Fruit Warp plussat ja miinukset
Fruit Warp on yksi Thunderkickin suosituimmista peleistä. Onko kypsään ikään ehtinyt slotti edelleen ajankohtainen vai voittavatko miinukset sen plussat?
Plussat
- Erikoinen mekaniikka
- Re-spinit käynnistyvät melko usein
- Fruit Mode voi tuoda käyttöön isompia lisäkertoimia
Miinukset
- Ei mahdollisuutta ostaa pääsyä Fruit Modeen
- Suurin osa voitoista maltillisia
- Fruit Mode ei käynnisty kovin usein
Yhteenveto
Fruit Warp on Thunderkickin jo vuonna 2014 julkaisema hedelmäpeli, jonka symbolit leijailevat toisessa todellisuudessa.
Maksulinjoja, keloja tai rivejä ei ole, vaan hedelmät tulevat satunnaisiin kohtiin pelialuetta. Maksavan yhdistelmän keräämiseen riittää, että samanlaisia hedelmiä kerätään vähintään kolme minne tahansa pelialueelle.
Erikoistoimintoja on kaksi, jotka molemmat käynnistyvät perussymbolien kautta. Neljä samanlaista hedelmää tuo käyttöön re-spinin, jossa muut hedelmät korvataan uusilla. Fruit Mode -ilmaiskierrostoiminto puolestaan käynnistyy, jos samanlaisia hedelmiä saadaan viisi.
Siinä pelialueen alareunaan tulee mittari, johon kaikki toiminnon käynnistäneet hedelmät kerätään. Samalla kerätään lisäkertoimia ja elämiä, jotka pidentävät toiminnon kestoa. Fruit Mode -ilmaiskierrokset kestävät niin pitkään, kunnes samanlaisia hedelmiä ei enää tule ja kaikki elämät on käytetty.
Usein kysytyt kysymykset Fruit Warp -pelistä
Muut kolikkopelit Thunderkick
RTP96,13%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:Thunderkick
Esqueleto Explosivo 2Lue arvosteluRTP96,10%
Volatiliteetti:Korkea
Pelivalmistaja:Thunderkick
Midas Golden TouchLue arvosteluRTP96,00%
Volatiliteetti:Matala
Pelivalmistaja:Thunderkick
Esqueleto ExplosivoLue arvostelu
Näytetään 3 / 3
Fruit Warp kokemuksia
Kommentti lähetetty arvioitavaksi
Juuri nyt
Kommenttisi on lähetetty tarkistettavaksi. Se julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen

Lilli Partanen liittyi Kasinohaihin vuonna 2020 tuoden mukanaan journalistisen osaamisen ja aiemman kokemuksensa pelitestaajana. Hän on erikoistunut kolikkopelien ja pelivalmistajien arviointiin, ja hänen analyysinsa ovat tunnettuja perusteellisuudestaan. Lilli varmistaa, että Kasinohain sisältö on läpinäkyvää ja pelaajakeskeistä.
Lue lisää kirjoittajasta