Holmes and the Stolen Stones: Tiedot ja yksityiskohdat

Holmes and the Stolen Stones on Yggdrasil Gamingin julkaisema kolikkopeli, jossa metsästetään kadonneita kiviä. Peli on julkaistu jo vuonna 2015, mutta sitä ei grafiikoista tai ominaisuuksista huomaa.
Pelissä on kaksi erillistä bonuspeliä, joihin päästä eri symbolien johdattamana. Warehouse Bonus -pelissä kerätään kolikoita ja jalokivien palasia niin pitkään, kunnes yhdestä laatikosta paljastuu pommi.
Ilmaiskierroksilla tavoitellaan puolestaan yhtä pelin viidestä progressiivisesta jackpotista. Tavoitteena on kerätä viisi samanväristä jalokiven palaa, jolloin saa sen kerryttämän potin voittona.
Kelat, rivit ja maksulinjat
Holmes and the Stolen Stones
Pelissä on kuitenkin myös viisi progressiivista jackpotia, joita voi tavoitella erillisessä bonuspelissä. Siinä keräillään jalokivien paloja, ja yksi poteista napataan saamalla riittävä määrä samanvärisiä paloja.
Ominaisuudet | Lukumäärä |
---|---|
Kelat | 5 |
Rivit | 3 |
Maksulinjat | 20 |
Symbolit
Holmes and the Stolen Stones -pelissä on perussymbolien lisäksi runsaasti erikoissymboleja, joiden kautta pääsee ilmaiskierroksille ja bonuspeliin.
Kaikki symbolit:
- 16 symbolia
Perussymbolit:
- Kahdeksan perussymbolia
- Pelin arvokkain symboli on piippua poltteleva Sherlock Holmes
- Holmesia seuraa uskollinen apuri Watson
- Keskitason voittoja tuovat kirja ja suurennuslasi
- Matala-arvoisina symboleina toimivat korttipeleistä tutut maat eli pata, risti, hertta ja ruutu
Erikoissymbolit:
- Kahdeksan erikoissymbolia
- Pelissä on kaksi eri scatteria
- Bonussymboli käynnistää Warehouse Bonus -pelin
- Free Spin -scatter käynnistää ilmaiskierrokset
- Warehouse Bonus -pelissä nähdään pommia esittävä symboli
- Peruspelissä ja molemmissa bonuspeleissä etsitään viittä eriväristä jalokiveä, joiden palaset kerätään mittariin
Scatter- ja bonus toiminnot
Holmes and the Stolen Stones -pelissä on kaksi ilmaiskierrostoimintoa, joista toisessa pääsee tavoittelemaan yhtä viidestä progressiivisesta jättipotista.
Kun pelialueelle saadaan yhdellä pyöräytyksellä vähintään kolme bonussymbolia, päästään Warehouse Bonus -kierroksille. Isompi määrä symboleita tuo samalla voiton seuraavasti:
- Kolme bonussymbolia - ei voittoa
- Neljä bonussymbolia - 1 000 pelin sisäistä kolikkoa
- Viisi bonussymbolia - 10 000 pelin sisäistä kolikkoa
Warehouse Bonus -pelissä avataan laatikoita. Niistä voi paljastua kolikoita, jalokivien palasia tai savupommi, joka päättää bonuspelin. Kaikki Warehouse Bonus -pelissä kerätyt jalokivien palaset saadaan mukaan peruspeliin.
Holmes and the Stolen Stones -pelin ilmaiskierrokset voi puolestaan käynnistää kahdella eri tavalla. Toinen näistä on kerätä kolme Free Spins -scatteria, joka tuo käyttöön kymmenen ilmaiskierrosta. Isompi määrä symboleita tuo myös rahavoiton yllä olevan bonussymbolin tavoin.
Ilmaiskierrosten aikana kaikki maksulinjojen voitot kerrotaan kolmella. Sen lisäksi pelissä voi tavoitella yhtä viidestä progressiivisesta jackpotista, joiden summat näkyvät pelialueen yläreunassa.
Toiminto voi käynnistyä myös siten, että peruspelissä kerätään viisi samanväristä jalokiven palaa kelojen yläpuolelle. Näitä ei tarvitse saada samalla pyöräytyksellä, vaan peruspelissä ja Warehouse Bonus -pelissä kerätyt palat säilyvät kierroksesta toiseen.
Näitä kaikkia ei saa kuitenkaan mukaan jackpot-peliin. Ilmaiskierrosten käynnistyessä mittarissa on kuitenkin valmiiksi yksi toiminnon käynnistäneistä jalokiven paloista. Kyseisen potin voittamiseen pitää siten kerätä vain neljä palaa lisää ilmaiskierrosten aikana.
Ilmaiskierrosten aikana kerätyt jalokivet eivät säily, joten jackpotin nappaaminen edellyttää niiden keräämistä yhdessä toiminnossa.
RTP ja volatiliteetti
Holmes and the Stolen Stones -pelin RTP on 96,80 %, joka on keskimääräistä jonkin verran parempi lukema. Volatiliteetti on matala, joten pelikierroksilla voi odottaa tapahtumia melko tasaisesti. Maksimivoitto peruspelissä on vain 750x panoksen kokoinen.
Progressiivisille jackpoteille ei ole asetettu ylärajoja, mutta ne alkavat seuraavista:
- Sininen jalokivi - 40 euroa
- Punainen jalokivi - 200 euroa
- Keltainen jalokivi - 600 euroa
- Vihreä jalokivi - 1 500 euroa
- Violetti jalokivi - 10 000 euroa
Jokaisesta peliin panostetusta kierroksesta laitetaan pieni osuus jackpoteihin. Kun voitto laukeaa, aloitetaan uuden potin kerryttäminen minimisummasta.
Panostus rajat
Holmes and the Stolen Stones -pelissä panos säädetään kolikon arvon kautta, maksulinjat ovat aktiivisina automaattisesti. Pelialueen alareunassa näkyy panos myös euroina.
Panoksen laajuus:
- Minimipanos: 0,20 €
- Maksimipanos: 40 €
- Panoksen säätämiseen käytetään ainoastaan kolikon arvoa
AutoSpin-toiminto:
- Automaattipelin käynnistäminen tapahtuu spin-napin vierestä
Kuva ja ääni
Holmes and the Stolen Stones -pelissä suunnataan hämärille käytäville etsimään varastettuja jalokiviä. Kivet on rikottu, joten palasia joudutaan etsimään useammasta paikasta.
Taustalla nähdäänkin hämäriä kujia ja bonuspelissä varasto, johon jalokiviä täynnä olevat laatikot on piilotettu. Musiikki luo peliin tiiviin tunnelman, joka sopii erinomaisesti pelin teemaan.
Mobiili vs. tietokone
Holmes and the Stolen Stones toimii myös mobiilissa, joten pelata voi laitteella kuin laitteella. Pelistä on olemassa erilliset mobiiliversiot, jotka toimivat suoraan laitteen selaimella. Laite voi olla pysty- tai vaakatasossa, ja myös tunnelmaa luovaa taustaa saadaan hyvin näkyviin.
Holmes and the Stolen Stones on saatavilla seuraavilla kasinoilla
Special Information | Kasino | Ominaisuudet | Bonus Information | Pelaa | More Information |
---|---|---|---|---|---|
Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 10000 € 800 ilmaiskierrosta
Säännöt ja ehdotEhdot ja säännöt pätevät. Pelaa vastuullisesti | 18+ | ||||
Bonus talletuksella 500 € 200 ilmaiskierrosta
Säännöt ja ehdotEhdot ja säännöt pätevät. Pelaa vastuullisesti | 18+ | |||||
Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 1500 € 500 ilmaiskierrosta
Säännöt ja ehdotEhdot ja säännöt pätevät. Pelaa vastuullisesti | 18+ | ||||
Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 10 ilmaiskierrosta
Säännöt ja ehdotTämä kampanja on saatavilla uusille pelaajille, jotka rekisteröityvät ibet. Vähimmäistalletus 10€ vaaditaan ... Lue lisää | ||||
Ilman rekisteröintiä | Minimitalletus 5 €
Säännöt ja ehdotEhdot ja säännöt pätevät. Pelaa vastuullisesti | 18+ |
Näytetään 5 / 325
Yggdrasil Gamingista - Holmes and the Stolen Stones -pelin kehittäjästä
Yggdrasil Gaming
Pelien osalta osaaminen on keskitetty kolikkopeleihin, joita on kertynyt jo useampi sata. Kaikki ovat persoonallisia ja valikoimista erottuvia, ja niitä pelatessa pääsee hyötymään erilaisista bonustoiminnoista. Valikoimissa on Holmes and the Stolen Stones -pelin lisäksi myös muita jackpot-pelejä.
Yggdrasil Gaming toimii myös B2B-alalla, ja se tarjoaa esimerkiksi pienille studioille mahdollisuuden saada omia pelejä kasinoille YGG Mastersin
Holmes and the Stolen Stones verrattuna muihin
Ominaisuudet | Holmes and the Stolen Stones | Standardi kolikkopeli |
---|---|---|
Demo versio | Kyllä | Kyllä |
Symbolit | 16 | 12 |
Wild symbolit | Ei | Kyllä |
Scatter symbolit | Kyllä | Ei |
RTP | 96,80 % | 95 % |
Minimi panos | 0,20 € | 0,25 € |
Maksimi panos | 40 € | 50 € |
Holmes and the Stolen Stones plussat ja miinukset
Holmes and the Stolen Stones -pelissä suunnataan etsimään jalokiviä maailman kuuluisimman salapoliisin matkassa. Lue alta lisää pelin plussista ja miinuksista.
Plussat
- Onnistunut teema ja hienosti luodut maisemat
- Warehouse Bonus -peli
- Ilmaiskierroksilla tavoitellaan jackpoteja
Miinukset
- Ei mahdollisuutta ostaa pääsyä bonuspeleihin
- Peruspelin maksimivoitto matala
- Ilmaiskierroksille ei pääse helposti
Yhteenveto
Holmes and the Stolen Stones -pelissä suunnataan etsimään kadonneita jalokiviä hämäriltä kujilta ja varastoista. Jalokivet ovat kokeneet kovan kohtalon, ja palasia löytyy useammasta paikasta. Onneksi asialla on historian tunnetuin salapoliisi Sherlock Holmes ja apurina toimiva Watson.
Bonussymboli vie varastoon, jonka laatikoista löytyy rahavoittoja ja jalokivien palasia. Peli päättyy silloin, kun yhdestä laatikosta löytyy savupommi. Kaikki jalokivet saadaan kuitenkin mukaan peruspeliin.
Jackpotia tavoitellaan ilmaiskierroksilla, joille pääsee keräämällä kaikki jalokiven palat tai saamalla kolme Free Spins -symbolia. Tavoitteena on kerätä viisi samanväristä jalokiven palaa, jolloin saa yhden pelin jackpoteista.
Usein kysytyt kysymykset Holmes and the Stolen Stones -pelistä
Muut kolikkopelit Yggdrasil
RTP96,30%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:Yggdrasil
Vikings Go WildLue arvosteluRTP96,10%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:Yggdrasil
Vikings Go BerzerkLue arvosteluRTP96,00%
Volatiliteetti:Korkea
Pelivalmistaja:Yggdrasil
CleoPatrickLue arvostelu
Näytetään 3 / 5
Holmes and the Stolen Stones kokemuksia
Kommentti lähetetty arvioitavaksi
Juuri nyt
Kommenttisi on lähetetty tarkistettavaksi. Se julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen

Lilli Partanen työskentelee freelancer yrittäjänä kieli- ja kirjoitusalalla, mistä hän on unelmoinut jo ensimmäisestä luokasta lähtien.
Lue lisää kirjoittajasta