Jack and the Beanstalk: Tiedot ja yksityiskohdat

NetEntin Jack and the Beanstalk on julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 2011. Peli koki kuitenkin päivityksen vuonna 2023, ja nykyään kasinoilla pelataan entistä parempaa Remastered-versiota.
Uuteen versioon on tuotu kaikki ensimmäisestä osasta tutut rakastetut ominaisuudet, mutta tarjolla on entistä toimivampaa pelaamista. Pavunvarren matkassa voi lähteä ilmaiskierroksille myös ostobonustoiminnon kautta, jolloin ei tarvitse jäädä odottamaan scatter-symboleja.
Jack and the Beanstalk -pelin bonustoimintoihin kuuluu walking wild, joka tavataan peruspelissä ja ilmaiskierroksilla. Ilmaiskierrosten aikana ollaan myös aarrejahdissa, ja kirstujen avaaminen tuo käyttöön useamman wild-symbolin. Näistä jokainen käynnistää uudelleenpyöräytykset, jotka voivat jatkua usean pelikierroksen ajan.
Kelat, rivit ja maksulinjat
Jack and the Beanstalk on vastikään päivityksen kokenut kolikkopeli, jonka pelialue koostuu viidestä kelasta ja kolmesta rivistä. Pelialueella on 20 maksulinjaa, ja voittoon vaaditaan vähintään kolmen symbolin yhdistelmä.
Ominaisuudet | Lukumäärä |
---|---|
Kelat | 5 |
Rivit | 3 |
Maksulinjat | 20 |
Symbolit
Jack and the Beanstalk -peliin on lainattu teema tutusta sadusta. Symboleissa nähdään Jaakko ja muita tarinasta tuttuja hahmoja. Wild-symbolien määrä on keskimääräistä suurempi.
Kaikki symbolit:
- 15 symbolia
Perussymbolit:
- Kymmenen perussymbolia
- Pelin arvokkain symboli on Jack eli suomalaisittain Jaakko
- Jaakkoa seuraavat pavunvarren päästä löytyvät jättiläiset
- Keskitason voittoja tuovat vuohi, kirves ja vanha kastelukannu
- Matala-arvoiset symbolit ovat pavunvarren muodostamia kirjaimia ja numeroita
Erikoissymbolit:
- Pelissä on viisi erikoissymbolia
- Wild-symboleja on neljä
- Näistä ainoastaan Jack and the Beanstalk -tekstin sisältävä symboli esiintyy peruspelissä
- Muut symbolit esittävät rahapussia, kultamunia munivaa hanhea ja harppua
- Scatter on aarrearkku
Scatter- ja bonus toiminnot
Jack and the Beanstalk -pelin bonusominaisuuksina ovat liikkuva wild, uudelleenpyöräytykset ja ilmaiskierrokset.
Peruspelissä on ainoastaan yksi wild, joka käynnistää saapuessaan uudelleenpyöräytyksen. Samalla wild liikkuu joka pyöräytyksellä yhden kelan vasemmalle. Re-spinit kestävät niin pitkään, kunnes wild liikkuu kokonaan pois näkyviltä. Kaikki wild symbolin muodostamat voittavat yhdistelmät maksetaan kolme kertaa suurempina.
Pelin ilmaiskierrokset käynnistyvät, kun saadaan vähintään kolme aarrearkkua esittävää scatter-symbolia. Tämän jälkeen pavunvarsi kasvaa taivaisiin, ja Jaakko kiskoutuu sen mukana jättiläisten maailmaan.
Käyttöön saa aluksi kymmenen ilmaiskierrosta, mutta kolme scatteria niiden aikana lisää määrää aina viidellä. Myös ilmaiskierroksilla päästään hyötymään walking wildista ja sen tuomista re-spineistä.
Ilmaiskierroksilla pelialueelle tulee lisäksi avaimia, jotka kerätään alla olevaan mittariin. Kun niitä on löydetty riittävästi, saadaan käyttöön uusi wild. Toiminnon aikana voi saada käyttöön korkeintaan neljä eri wild-symbolia, jotka kaikki käynnistävät uudelleenpyöräytykset pelialueelle saapuessaan.
Treasure Collection Feature sisältää seuraavat wild-symbolit:
- Rahasäkki - avaamiseen tarvitaan kolme avainta. Voi esiintyä kahden rivin kokoisena.
- Kultamunia muniva hanhi - avaamiseen tarvitaan kuusi avainta. Voi esiintyä kolmen rivin kokoisena.
- Kultainen harppu - edellyttää yhdeksän avaimen keräämistä. Laajenee kattamaan koko kelan aina pelialueelle saapuessaan.
Ilmaispyöräytykset voivat kestää re-spin ominaisuuden ansiosta pidempään. Pelialueella liikkuvat wildit osallistuvat samalla voittavien yhdistelmien muodostamiseen, ja voitot maksetaan niiden ansiosta kolminkertaisina.
RTP ja volatiliteetti
Jack and the Beanstalk -pelin RTP on 96,27 %, joka on muihin kolikkopeleihin verrattuna hieman keskiarvon yläpuolella oleva palautusprosentti.
Pelin volatiliteetti on korkea, ja siitä voi voittaa korkeintaan 3 000x panoksen suuruisen voiton.
Panostus rajat
Sopiva panos etsitään Jack and the Beanstalk -pelissä pelialueen alapuolella olevilla + ja - näppäimillä.
Panoksen laajuus:
- Minimipanos: 0,20 €
- Maksimipanos: 60 €
- Panoksen valitseminen tehdään pelialueen alapuolelta
AutoSpin-toiminto:
- Myös automaattipelin-valikko sijaitsee samassa rivissä
- Toiminnon käynnistämiseen riittää kierrosten määrän valitseminen
Kuva ja ääni
Jack and the Beanstalk -pelin teemana on tuttu tarina, jossa Jaakko saa vaihtokaupaksi pavunsiemeniä. Yllättäen pavunvarret kasvavat valtavan kokoisiksi, ja Jaakko pääsee niiden kyydissä ylös pilviin saakka.
Pilvistä löytyy jättiläisten asuttama maailma, josta Jaakko nappaa mukaansa kultamunia munivan hanhen ja kultaisen harpun. Lopuksi pavunvarsi hakataan maahan, jotta jättiläiset eivät pääse seuraamaan Jaakkoa.
Satu näkyy monella tapaa myös pelissä. Jaakon ihmetellessä pavunvarsi kasvaa valtavaksi ja vie Jaakon mukanaan taivaisiin. Pelissä tavataan myös tarinasta tutut hahmot.
Taustalla kuullaan maalaismaisemaan sopivaa lintujen laulua ja iloista musiikkia. Ilmaiskierroksille siirrytään jättiläisten maailmaan, mikä kuuluu myös musiikissa.
Mobiili vs. tietokone
Jack and the Beanstalk on osa mobiilikasinoiden pelivalikoimaa, ja se toimii loistavasti myös tietokonetta pienemmillä laitteilla. Pelin tunnelma välittyy myös kännykän ruudulla, ja se on toiminnoiltaan tietokoneversion kaltainen.
Jack and the Beanstalk on saatavilla seuraavilla kasinoilla
Ansaitsemme komission tämän listan affiliate-linkeistä, mutta suosituksemme perustuvat riippumattomaan tutkimukseen ja asiantuntemukseen.
Sijoitus | Kasino | Arvosana | Erikoistiedot | Ominaisuudet | Bonus tiedot | Toiminnot | Lisätiedot |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | 4.87 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 1200 € 75 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
2 | 4.8 / 5 | - | Bonus talletuksella 1000 € 350 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
3 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 5000 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
4 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 100 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
5 | 4.79 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 10000 € 800 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Näytetään 5 / 454
NetEntistä - Jack and the Beanstalk -pelin kehittäjästä
NetEnt on jo useita vuosikymmeniä toiminut pelivalmistaja, joka on tunnetuin kolikkopeleistään. Satojen pelien valikoima koostuukin suurimmaksi osaksi sloteista, mutta joukossa on myös joitakin pöytäpelejä.
Tämä ruotsalainen pelivalmistaja on yksi alan merkittävimmistä toimijoista, ja sen vaikutus erityisesti nettikasinoiden kolikkopeleihin on ollut valtava. Eri teemojen lisäksi NetEnt on kehittänyt valtavan määrän bonusominaisuuksia, jotka ovat nykyään käytössä laajasti.
NetEnt on nykyään yksi Evolution Groupin brändeistä .
Jack and the Beanstalk verrattuna muihin
Ominaisuudet | Jack and the Beanstalk | Standardi kolikkopeli |
---|---|---|
Demo versio | Kyllä | Kyllä |
Symbolit | 15 | 12 |
Wild symbolit | Kyllä | Kyllä |
Scatter symbolit | Kyllä | Ei |
RTP | 96,27 % | 95 % |
Minimi panos | 0,20 € | 0,25 € |
Maksimi panos | 60 € | 50 € |
Jack and the Beanstalk plussat ja miinukset
Jack and the Beanstalk on NetEntin jo vuonna 2011 julkaisema klassikkopeli. Mitkä ovat sen isoimmat plussat ja miinukset.
Plussat
- Erittäin onnistunut tarina ja äänet
- Walking wild -ominaisuus
- Ilmaiskierrokset, joilla avataan käyttöön lisää wild-symboleja
Miinukset
- Ilmaiskierrokset saattavat päättyä ilman mainittavia voittoja
- Maksimivoitto melko matala
- Ilmaiskierrosten käynnistäminen edellyttää usein ostobonustoimintoa
Yhteenveto
Jack and the Beanstalk on suosittu tarina, jonka kotimaisessa versiossa seikkailee Jaakko. Köyhä Jaakko myy perheen lehmän pavunsiemenistä, jotka sisältävät yllättäen taikaa.
NetEntin pelissä seurataan tarinaa tarkkaan. Peruspelissä hyödytään walking wild -ominaisuudesta, joka käynnistää aina uudelleenpyöräytykset. Re-spinit kestävät niin pitkään, kunnes wild on poistunut pelialueelta.
Ilmaiskierrokset käynnistyvät, kun Jaakko löytää vähintään kolme aarrearkkua. Niiden aikana kerätään avaimia, jotka avaavat käyttöön jopa koko kelan kokoisen wild-symbolin. Toiminnon aikana saadaan myös re-spinejä peruspelin tavoin, ja jokainen wildin muodostama voitto kerrotaan kolmella.
Usein kysytyt kysymykset Jack and the Beanstalk -pelistä
Muut kolikkopelit NetEnt
RTP99,00%
Volatiliteetti:Korkea
Pelivalmistaja:NetEnt
Mega JokerLue arvosteluRTP98,00%
Volatiliteetti:Matala
Pelivalmistaja:NetEnt
Blood SuckersLue arvosteluRTP97,80%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:NetEnt
Kings of ChicagoLue arvostelu
Näytetään 3 / 52
Jack and the Beanstalk kokemuksia
Kommentti lähetetty arvioitavaksi
Juuri nyt
Kommenttisi on lähetetty tarkistettavaksi. Se julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen

Lilli Partanen liittyi Kasinohaihin vuonna 2020 tuoden mukanaan journalistisen osaamisen ja aiemman kokemuksensa pelitestaajana. Hän on erikoistunut kolikkopelien ja pelivalmistajien arviointiin, ja hänen analyysinsa ovat tunnettuja perusteellisuudestaan. Lilli varmistaa, että Kasinohain sisältö on läpinäkyvää ja pelaajakeskeistä.
Lue lisää kirjoittajasta