Moon Princess: Tiedot ja yksityiskohdat

Moon Princess kolikkopeli on lainannut teeman valtaisaan suosioon nousseesta japanilaisesta Sailor Moon animesarjasta. Sarja teki animesta maailmanlaajuisen ilmiön, ja sitä pystyi seuraamaan lähes joka puolella maailmaa.
Tästä inspiroituneena vahvana kolikkopelien valmistajana tunnettu Play’n GO loi Moon Princess -pelin, jonka kolme päähahmoa on lainattu lähes suoraan sarjasta. Peli julkaistiin vuonna 2017, minkä jälkeen se on noussut todelliseen klassikon asemaan.
Peruspelin parhaita puolia ovat putoavat symbolit, jotka mahdollistavat useamman voittavan yhdistelmän yhden kierroksen aikana. Satunnaisten ei-voittavien kierrosten aikana saa apua prinsessoilta, jotka käyttävät taikavoimiaan pelialueelle.
Jos pelatessa saa tyhjennettyä koko pelialueen, pääsee kokeilemaan onneaan ilmaiskierroksille. Sinne ei kuitenkaan tarvitse siirtyä yksin, vaan mukaan saa yhden kolmesta prinsessasta taikavoimineen.
Moon Princess on yksi kaikkien aikojen suosituimmista sloteista, joka löytyy lähes joka kasinolta. Vuosien aikana peli on saanut myös useamman jatko-osan, jotka toistavat uskollisesti ensimmäisen pelin teemaa.
Kelat, rivit ja maksulinjat
Moon Princess -pelissä on iso 5X5-kokoinen pelialue, joka on täynnä prinsessaenergiaa. Pelialueella ei ole suoraan voittolinjoja, vaan vähintään kolme samanlaista symbolia vierekkäin pysty- tai vaakasuunnassa tietää voittoa. Sama symboli voi osallistua yhdellä kertaa useampaan voittavaan yhdistelmään.
Voittaviin yhdistelmiin osallistuvat symbolit katoavat pelialueelta, jolloin ylemmät symbolit pääsevät tippumaan alaspäin. Uusia symboleja ei kuitenkaan saada tilalle.
Pelialueen vierestä löytyy taulu, johon kerätään kaikki kierroksella saadut voitot. Mikäli yhdellä kierroksella saa useamman voiton, nousee taulun päällä näkyvä voittokerroin, ja voitot maksetaan tällä kerrottuna. Sen alta löytyy vielä Trinity -mittari, joka täyttyessään aktivoi käyttöön kaikkien prinsessojen taikavoimat.
Ominaisuudet | Lukumäärä |
---|---|
Kelat | 5 |
Rivit | 5 |
Maksulinjat | Kaikki pelialueen pysty- ja vaakarivit |
Symbolit
Moon Princess -pelin kaikki symbolit ovat teemaan sopivan tyttömäisiä. Rullilla seikkailevat pelin päähahmoina toimivat prinsessat, jotka kuulivat itse oikeutetusti arvokkaimpien symbolien joukkoon. Näiden lisäksi symbolien joukosta löytyy muun muassa sydän ja tähti.
Pelistä löytyy ainoastaan yksi erikoissymboli, joka esittää Sailor Moon -sarjan henkisesti kuuta. Scatteria ei ole, vaan ilmaiskierroksille siirrytään putsaamalla pelialue.
Perussymbolit:
- Seitsemän perussymbolia
- Kolme prinsessaa esittävää symbolia, joiden lisäksi neljä vähempiarvoista symbolia
- Voittavaan yhdistelmään vaaditaan kolme samanlaista symbolia
- Prinsessat tuovat voiton myös silloin, kun yhdistelmä muodostuu eri prinsessoja esittävistä symboleista
Wild-symboli:
- Wildina toimii kuuta esittävä symboli
- Voi korvata minkä tahansa muun symbolin yhdistelmässä
- Kun muodostuu voittava yhdistelmä ja symbolit katoavat pelialueelta, keskimmäisen kohdalle jää wild
- Myös wildit voivat muodostaa kolmen tai useamman symbolin voittavan yhdistelmän
Scatter- ja bonus toiminnot
Moon Princess -pelissä ei ole varsinaista scatteria, vaan ilmaiskierroksille pääsee silloin, kun saa koko pelialueen tyhjäksi symboleista. Pelissä on myös muita bonustoimintoja, joten pelikierrokset voivat olla täynnä yllätyksiä.
Ennen ilmaiskierrosten käynnistymistä pelaaja saa itse valita, minkä prinsessan hän ottaa mukaan. Toisin kuin peruspelissä, ilmaiskierroksilla kyseinen prinsessa käyttää erikoiskykyään jokaisella ei-voittavalla kierroksella. Valinta vaikuttaa myös siihen, kuinka monta kierrosta peli kestää.
Prinsessojen erikoiskyvyt ja ilmaiskierrosten määrä ovat seuraavat:
- Love (neljä ilmaiskierrosta) - valitsee yhden symbolin, ja muuttaa kaikki kyseiset symbolit pelialueelta toisiksi.
- Star (viisi ilmaiskierrosta) - Taikoo pelialueelle yhden tai kaksi wild-symbolia auttamaan voittavien yhdistelmien muodostumista.
- Storm (kahdeksan ilmaiskierrosta) - Valitsee kaksi symbolia ja tuhoaa kaikki pelialueelta löytyvät symbolit, jotka kuuluvat näihin kahteen ryhmään.
Ilmaiskierrospelin erikoispiirteisiin kuuluu myös se, että voittokerroin ei nollaudu eri kierrosten välissä. Sen voi nostaa korkeintaan 20-kertaiseksi, minkä lisäksi tarjolla on erikseen lisävoitto, jos pelialue tyhjenee kokonaan.
Prinsessat auttavat pelaajaa myös tavallisilla pelikierroksilla. Aina silloin tällöin ei-voittavan kierroksen jälkeen prinsessa käyttää taikavoimaansa pelialueelle, mikä voi edesauttaa voittavan yhdistelmän muodostumista. Tämän jälkeen prinsessa katoaa antaen tilaa seuraavalle.
Moon Princess -pelistä löytyy myös kolmas bonusominaisuus, joka on nimeltään Princess Trinity -toiminto. Tämä käynnistyy silloin, jos pelaaja onnistuu täyttämään pelialueen vierestä löytyvän Trinity-mittarin kokonaan. Jos näin käy, saapuvat kaikki kolme prinsessaa pelialueelle käyttäen omia taikavoimiaan.
RTP ja volatiliteetti
Moon Princess -pelin RTP on 96,57 %, joten se kuuluu kolikkopelien keskikastiin palautusprosentin suhteen.
Pelin volatiliteetti on korkea eli voittoja saattaa joutua odottelemaan kierrosten välillä joskus pidempään. Kun voittavia yhdistelmiä muodostuu, ovat voitot kuitenkin hieman keskimääräistä korkeampia.
Panostus rajat
Moon Princess -peli soveltuu sekä pienillä että suurilla panoksilla pelaaville. Panoksen voi asettaa vain 0,20 euron suuruiseksi ja suurin mahdollinen panos on 100 euroa. Pelissä ei tarvitse valita erikseen voittolinjoja tai kolikon arvoa - sopivan panostason asettaminen riittää. Tämän jälkeen voi pelata itse tai hyödyntää pelistä löytyvää AutoSpin-toimintoa.
Panoksen laajuus:
- Sopiva panos asetetaan pelialueen alareunasta
- Panos 0,20 € - 100 €
- Pelissä on yhteensä 14 eri panostasoa
- Ei muita valintoja, joten sopivan panoksen valitsemisen jälkeen voi lähteä pelaamaan
AutoSpin-toiminto:
- Moon Princess -peliä voi pelata itse tai AutoSpin-ominaisuuden avulla
- Autospin-toiminnon voi asettaa päälle 10-100 kierroksen ajaksi
- Tämän lisäksi voi valita tappio- ja voittorajoja
- AutoSpin-toiminnon voi myös asettaa päättymään silloin, kun tulee voittoja tai pelaaja pääsee ilmaiskierrostoimintoon
Kuva ja ääni
Moon Princess -peli on animeteemainen kolikkopeli, jonka prinsessat muistuttavat suositun Sailor Moon -sarjan hahmoja. Se on 2D-videoslotti, joka suorastaan huokuu symbolien ja pelialueen osalta prinsessojen tyttömäistä energiaa.
Myös pelin äänet tukevat teemaa, kun taustalla soi vauhdikas animesarjan taustamusiikkia muistuttava kappale. Jokaisen prinsessan taikoihin liittyy vielä omat äänitehosteet.
Alkuperäinen sarja yllätti myös sen tekijät, kun alun perin tytöille suunnattu sarja löysikin vankan fanikunnan ikään ja sukupuoleen katsomatta. Play’n GO:n Moon Princess onnistuu samassa, ja se on noussut hempeästä teemastaan huolimatta suureen suosioon.
Mobiili vs. tietokone
Moon Princess -peli on sovitettu myös mobiililaitteille, joten sitä pääsee pelaamaan laitteella kuin laitteella. Erillistä sovellusta ei pelaamiseen tarvita, vaan se toimii mobiililaitteen selaimella. Peli toimii kaikilla laitteilla käyttöjärjestelmästä riippumatta.
Moon Princess on saatavilla seuraavilla kasinoilla
Ansaitsemme komission tämän listan affiliate-linkeistä, mutta suosituksemme perustuvat riippumattomaan tutkimukseen ja asiantuntemukseen.
Sijoitus | Kasino | Arvosana | Erikoistiedot | Ominaisuudet | Bonus tiedot | Toiminnot | Lisätiedot |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | 4.87 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 1200 € 75 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
2 | 4.8 / 5 | - | Bonus talletuksella 1000 € 350 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
3 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 5000 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
4 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 100 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
5 | 4.79 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 10000 € 800 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Näytetään 5 / 451
Play’n GO:sta - Moon Princess -pelin kehittäjästä
Moon Princess -pelin on tehnyt Play’n GO , joka tunnetaan erityisesti kolikkopeleistään. Tämän tuottajan kolikkopelien valikoima on valtava sisältäen nykyään jo satoja eri pelejä.
Play’n GO on perustettu vuonna 1997, ja vuosien myötä se on noussut pelialan suuruuksien joukkoon. Sen pelejä löytyy lähes joka kasinolta, ja niiden puuttuminen listoilta saa monet valitsemaan pelipaikaksi jonkun toisen nettikasinon.
Pelien joukossa on useita todellisia hittejä, jotka pysyvät suosituimpien pelien listoilla kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Erityisen suosittuja ovat esimerkiksi Reactoonz, Rise of Olympus ja Fire Joker. Näistä osa on saanut myös jatko-osia, jotka ovat nousseet lähes yhtä suosituiksi kuin pelien ensimmäiset osat.
Moon Princess verrattuna muihin
Ominaisuudet | Moon Princess | Standardi kolikkopeli |
---|---|---|
Demo versio | Kyllä | Kyllä |
Symbolit | 8 | 12 |
Wild symbolit | Kyllä | Kyllä |
Scatter symbolit | Ei | Ei |
RTP | 96,57 % | 95 % |
Minimi panos | 0,20 € | 0,25 € |
Maksimi panos | 100 € | 50 € |
Moon Princess plussat ja miinukset
Moon Princess on yksi Play’n GO:n suosituimmista peleistä. Löytyykö näin suositusta pelistä lainkaan huonoja puolia? Tutustu pelin plussiin ja miinuksiin tarkemmin alla.
Plussat
- Prinsessat esittelevät taikojaan melko usein
- Putoavat symbolit
- Voittavien yhdistelmien kautta kasvava voittokerroin
- Ilmaiskierrospeli bonusominaisuuksineen
Miinukset
- Korkea volatiliteetti tarkoittaa, että välillä voittavaa kierrosta voi joutua odottamaan
- Ilmaiskierroksille vaikea päästä pelaamalla
- Ei mahdollisuutta ostaa pääsyä ilmaiskierrostoimintoon
Yhteenveto
Moon Princess on yksi Play’n GO:n suosituimmista kolikkopeleistä, joka on säilyttänyt suosionsa jo vuosien ajan. Se pohjautuu Sailor Moon -nimiseen animesarjaan, jonka hahmot ovat toimineet inspiraationa pelistä löytyville kolmelle prinsessalle.
Peruspelissä putoavat symbolit mahdollistavat useamman voittavan yhdistelmän pelikierroksella. Jokaisen voiton myötä kasvatetaan myös voittokerrointa, joka nollautuu vasta kierroksen loppuessa.
Satunnaisilla pelikierroksilla apua saadaan prinsessoilta, jotka muuttavat pelialueen symboleja voittavien yhdistelmien luomiseksi. Koko pelialueen tyhjentäminen vie pelaajan ilmaiskierroksille, joissa taikoja tehdään vielä peruspeliä useammin.
Usein kysytyt kysymykset Moon Princess -pelistä
Muut kolikkopelit Play'n Go
RTP96,98%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:Play'n Go
Mystery Egg SurpriseLue arvosteluRTP96,98%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:Play'n Go
Mystery JokerLue arvosteluRTP96,98%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:Play'n Go
Xmas JokerLue arvostelu
Näytetään 3 / 53
Moon Princess kokemuksia
Kommentti lähetetty arvioitavaksi
Juuri nyt
Kommenttisi on lähetetty tarkistettavaksi. Se julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen

Lilli Partanen liittyi Kasinohaihin vuonna 2020 tuoden mukanaan journalistisen osaamisen ja aiemman kokemuksensa pelitestaajana. Hän on erikoistunut kolikkopelien ja pelivalmistajien arviointiin, ja hänen analyysinsa ovat tunnettuja perusteellisuudestaan. Lilli varmistaa, että Kasinohain sisältö on läpinäkyvää ja pelaajakeskeistä.
Lue lisää kirjoittajasta