Pirate Gold: Tiedot ja yksityiskohdat

Pragmatic Playn vuonna 2019 julkaisema Pirate Gold sijoittuu myrskyävälle merelle. Tavoitteena on löytää merirosvojen matkassa mahtava aarre, joka on lastattu arkkuihin ja säkkeihin.
Ilmaiskierroksille päästään, kun pelialueelle saadaan vähintään kolme kompassia esittävää bonussymbolia. Niiden aikana myös merirosvoa esittävät symbolit toimivat wildeina auttaen maksavien yhdistelmien keräämisessä.
Rahasäkkejä päästään keräämään silloin, kun niitä tulee peruspelissä yhdellä kierroksella vähintään kahdeksan. Tämä putsaa pelialueelta kaikki muut symbolit jättäen jäljelle ainoastaan säkit ja bonuspelin erikoissymbolit.
Peli kestää niin pitkään, kunnes uusia säkkejä tai erikoissymboleja ei saada kolmella peräkkäisellä kierroksella. Tämän jälkeen säkit tyhjennetään, ja toiminnon aikana kerätty summa maksetaan pelaajalle.
Kelat, rivit ja maksulinjat
Pirate Gold on viiden kelan ja neljän rivin kolikkopeli, jossa suunnataan merille merirosvojen seurassa. Maksulinjoja on 40, ja yhdistelmiä kerätään niille ainoastaan vasemmasta reunasta lähtien.
Merirosvot maksavat pienen voiton jo silloin, kun niitä kerätään yhdistelmään vain kaksi. Muiden symbolien osalta edellytetään kuitenkin vähintään kolmen symbolin yhdistelmää.
Ominaisuudet | Lukumäärä |
---|---|
Kelat | 5 |
Rivit | 4 |
Maksulinjat | 40 |
Symbolit
Pirate Gold -peli sijoittuu merelle, jossa taistellaan kultaa täynnä olevista aarrearkuista ja säkeistä. Pelissä on useita erikoissymboleja, mutta osa niistä nähdään ainoastaan bonuspelissä.
Kaikki symbolit:
- 15 symbolia
Perussymbolit:
- Kymmenen perussymbolia
- Kaksi merirosvoa ovat pelin arvokkaimmat perussymbolit
- Keskitason voittoja tuovat papukaija, purjelaiva, kartta ja kaukoputki
- Matala-arvoisina symboleina ovat koukku ja kultainen, hopeinen sekä pronssinen kolikko
Erikoissymbolit:
- Viisi erikoissymbolia
- Wild on aarteita täynnä oleva arkku
- Scatter on kompassi, jossa lukee bonus
- Rahasäkki on erikoissymboli, joka voi käynnistää bonuspelin
- Vihreät säkit ovat ainoastaan bonuspelissä esiintyviä kerroinsymboleja
- Pääkallolla koristeltu arkku tuo käyttöön lisää ilmaispyöräytyksiä
Scatter- ja bonus toiminnot
Pirate Gold -pelissä on kaksi erillistä ilmaiskierrostoimintoa, jotka tarjoavat erilaista pelaamista.
Kompassi on pelin scatter, jonka voi saada ainoastaan keloille 2, 3 ja 4. Kolme kompassia maksaa kierroksella käytössä olevan panoksen takaisin ja käynnistää ilmaiskierrokset, joita saa käyttöön kymmenen. Symboli voi esiintyä myös ilmaiskierrosten aikana, joten toiminnon voi käynnistää uudelleen.
Kun pelataan ilmaiskierroksia, saadaan apuja pelin kahdelta korkea-arvoiselta symbolilta. Merirosvot toimivat aarrearkun tavoin wild-symboleina, joten maksavien yhdistelmien keräämiseen saadaan peruspeliä enemmän apua.
Pirate Goldissa on myös bonuspeli, jonka käynnistyminen edellyttää vähintään kahdeksaa rahasäkkiä pelialueella yhden kierroksen aikana. Jos tämä saavutetaan, muut symbolit katoavat pelialueelta ja vain rahasäkit jäävät.
Lucky Treasure Bag Featuressa keloilla pyörii rahasäkkien lisäksi ainoastaan kahta vain bonuspelissä nähtävää symbolia. Toinen näistä on lisäkertoimen sisältävä vihreä säkki ja toinen pääkallolla koristeltu arkku. Ruskeat säkit saavat puolestaan satunnaisen arvon tai toisen jackpotin arvon.
Toiminto aloitetaan kolmella pyöräytyksellä, ja jokainen pelialueelle tuleva uusi säkki jää pelialueelle. Säkit palauttavat myös pyöräytykset aina takaisin kolmeen. Bonuspelissä on lisäksi Retrigger-symboli, joka voi käynnistää pelikierroksen uudelleen. Sen tullessa kaikki tyhjät symbolipaikat pyörähtävät uudelleen, ja saadaan uusi yritys säkkien keräämiseen.
Toiminto loppuu sen jälkeen, kun kolme peräkkäistä pyöräytystä kerätään ainoastaan tyhjiä ruutuja. Kaikkien kerättyjen rahasäkkien arvot lasketaan yhteen ja kerrotaan vihreiden säkkien kertoimilla. Jos koko pelialue täytetään rahasäkeillä, saadaan lisäksi pelin korkein Grand Jackpot.
RTP ja volatiliteetti
Pirate Gold -pelin RTP on 96,50 %, joka on muihin kolikkopeleihin verrattuna erittäin hyvä lukema. Volatiliteetti on korkea, mutta niin on myös maksimivoitto. Bonuspelistä voi kerätä jopa 32 270x panoksen kokoisen voiton, johon ei moni kolikkopeli yllä.
Panostus rajat
Pirate Gold -peli sopii erittäin hyvin myös isoilla panoksilla pelaaville, vaikka vaihtoehtoja on kaiken kokoisille budjeteille. Panos säädetään pelialueen alta, ja sen asettamisessa hyödynnetään erillistä valikkoa.
Panoksen laajuus:
- Minimipanos: 0,40 €
- Maksimipanos: 200 €
AutoSpin-toiminto:
- Pelikierrokset voi asettaa pyörimään automaattisesti
- Autoplay asetetaan korkeintaan tuhannen kierroksen ajaksi
Kuva ja ääni
Pirate Gold -pelissä suunnataan perille etsimään aarretta merirosvojen kanssa. Teema näkyy vahvasti symboleissa, joissa tavataan kahden merirosvon lisäksi kapteenin uskollinen papukaija. Kartta johdattaa aarteen luokse, ja musta laiva kuljettaa arvokasta aarretta.
Taustalla soiva musiikki muistuttaa merirosvoelokuvista ja erityisesti niiden dramaattisista taistelukohtauksista. Maksavien yhdistelmien äänet vievät kuitenkin takaisin kolikkopelien maailmaan.
Ilmaiskierroksilla tunnelma synkkenee, kun siirrytään myrskyävälle merelle. Samalla taistelu aarteesta kiihtyy, ja osa laivoista kärsii taistelun tiimellyksessä.
Mobiili vs. tietokone
Pirate Gold -pelin maksimipottia voi tavoitella myös mobiilikasinoilla, joilla peli toimii laitteen suunnasta riippumatta. Valikot ja säätimet ovat hieman eri paikoissa kuin tietokoneella, mutta kaiken löytää helposti.
Myös tausta ja teema on saatu tuotua hyvin pienelle ruudulle. Pelialueen alapuolella näkyy merirosvolaivoja, ja ilmaiskierrostoimintoon tuodaan sama synkkä teema.
Pirate Gold on saatavilla seuraavilla kasinoilla
Ansaitsemme komission tämän listan affiliate-linkeistä, mutta suosituksemme perustuvat riippumattomaan tutkimukseen ja asiantuntemukseen.
Sijoitus | Kasino | Arvosana | Erikoistiedot | Ominaisuudet | Bonus tiedot | Toiminnot | Lisätiedot |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | 4.87 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 1200 € 75 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
2 | 4.8 / 5 | - | Bonus talletuksella 1000 € 350 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
3 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 5000 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
4 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 100 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
5 | 4.79 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 10000 € 800 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Näytetään 5 / 463
Pragmatic Playsta - Pirate Gold -pelin kehittäjästä
Pragmatic Play on maltalainen pelivalmistaja, joka on kasvanut poikkeuksellisen monipuoliseksi alan toimijaksi. Yhtiö on perustettu vasta vuonna 2015, mutta se on ehtinyt tekemään jo satoja pelejä.
Tunnetuimpia näistä ovat kolikkopelit, joista löytyy isoja voittokertoimia ja monipuolisia bonusominaisuuksia. Pragmatic Play on kuitenkin onnistunut myös livekasinon puolella, ja se on Evolution Gamingin isoimpia haastajia.
Pelitarjonta ei kuitenkaan jää näihin kahteen kategoriaan. Pragmatic Play tarjoaa kasinoiden käyttöön vedonlyöntialustan, ja pelien kannalta osaamista löytyy myös raaputusarpojen, bingon ja crash-pelien saralla.
Pirate Gold verrattuna muihin
Ominaisuudet | Pirate Gold | Standardi kolikkopeli |
---|---|---|
Demo versio | Kyllä | Kyllä |
Symbolit | 15 | 12 |
Wild symbolit | Kyllä | Kyllä |
Scatter symbolit | Kyllä | Ei |
RTP | 96,50 % | 95 % |
Minimi panos | 0,40 € | 0,25 € |
Maksimi panos | 200 € | 50 € |
Pirate Gold plussat ja miinukset
Pirate Gold -pelissä tavoitellaan valtavaa kulta-aarretta. Onko peli toimiva kokonaisuus vai ei?
Plussat
- Maksimivoitto poikkeuksellisen suuri
- Erityisesti bonuspelissä voittokertoimet kasvavat
- Ilmaiskierroksilla todella runsaasti wild-symboleja
Miinukset
- Ilmaiskierrosten voitot voivat jäädä vähäisiksi
- Bonuspeliin ei ole helppo päästä
- Grafiikoiden osalta turhankin perinteinen peli
Yhteenveto
Pirate Gold -pelissä yritetään löytää valtava kulta-aarre merirosvojen kanssa.
Ilmaiskierroksilla taistelu aarteesta kiihtyy, ja merillä käydään tiukka kamppailu. Sen aikana kaksi merirosvoa esittävää symbolia toimii wildeina auttaen keräämään maksavia yhdistelmiä pelialueella.
Pelin kolme jackpotia on kuitenkin jaossa bonuspelissä, jonne pääseminen edellyttää kahdeksan rahaa pullistelevan säkin keräämistä pelialueelle. Kierroksia on käytössä aluksi kolme, mutta pelialueelle jäävät säkit palauttavat ne aina kolmeen.
Bonuspelissä on ainoastaan erikoissymboleja ja tyhjiä ruutuja. Tavoitteena on kerätä pelialueelle mahdollisimman monta säkkiä, jotka sisältävät satunnaisia rahavoittoja, kertoimia tai toisen pelin pienemmistä jackpoteista.
Toiminnon lopuksi kaikki rahat kaadetaan samaan kasaan ja kerrotaan pelialueen kertoimilla. Jos koko pelialue on saatu täyteen, palkitaan siitä vielä isoimmalla Grand-jättipotilla. Maksimivoitto on harvinaisen suuri 32 270x panos.
Usein kysytyt kysymykset Pirate Gold -pelistä
Muut kolikkopelit Pragmatic Play
RTP96,71%
Volatiliteetti:Korkea
Pelivalmistaja:Pragmatic Play
Big Bass BonanzaLue arvosteluRTP96,71%
Volatiliteetti:Korkea
Pelivalmistaja:Pragmatic Play
Big Bass SplashLue arvosteluRTP96,71%
Volatiliteetti:Korkea
Pelivalmistaja:Pragmatic Play
Bigger Bass BonanzaLue arvostelu
Näytetään 3 / 31
Pirate Gold kokemuksia
Kommentti lähetetty arvioitavaksi
Juuri nyt
Kommenttisi on lähetetty tarkistettavaksi. Se julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen

Lilli Partanen liittyi Kasinohaihin vuonna 2020 tuoden mukanaan journalistisen osaamisen ja aiemman kokemuksensa pelitestaajana. Hän on erikoistunut kolikkopelien ja pelivalmistajien arviointiin, ja hänen analyysinsa ovat tunnettuja perusteellisuudestaan. Lilli varmistaa, että Kasinohain sisältö on läpinäkyvää ja pelaajakeskeistä.
Lue lisää kirjoittajasta