Snake Arena: Tiedot ja yksityiskohdat

Relax Gamingin vuonna 2020 julkaisema Snake Arena alkaa animaatiolla, jossa vangittu jättiläiskäärme murtautuu kahleistaan. Käärmeellä on mielessä ainoastaan kosto, kun se käy taistoon ritareita vastaan.
Snake Arenan pelialue sijaitsee linnanpihalla, jossa taisto käydään. Sekä ritarit että käärme toimivat wild-symboleina korvaten perussymboleja maksulinjoilla.
Wild Chase -ominaisuus voi käynnistyä millä tahansa satunnaisella pelikierroksella. Siinä käärme ja ritari kurkkivat pihan eri puolilta. Jos ne ovat saman kelan kohdalla, muuttuu koko kela wild-symboleiksi.
Ilmaiskierrostoiminnossa käärme lähtee jahtaamaan ritareita linnanpihalle. Joka pyöräytyksellä pelialueelle saadaan yksi ritari, jonka käärme syö kasvaen aina suuremmaksi. Kierrokset jatkuvat niin pitkään, että käärme törmää itseensä. Jos se onnistuu kasvamaan koko pelialueen kokoiseksi, palkitaan pelaaja vielä ylimääräisellä 1000x panoksen suuruisella voitolla.
Kelat, rivit ja maksulinjat
Snake Arena on viiden kelan ja viiden rivin kolikkopeli, jossa on 30 maksulinjaa. Voittavaan yhdistelmään tarvitaan aina vähintään kolme samanlaista symbolia.
Ominaisuudet | Lukumäärä |
---|---|
Kelat | 5 |
Rivit | 5 |
Maksulinjat | 30 |
Symbolit
Snake Arenan symbolit ovat pelin teemaan sopivasti linnan esineitä. Niissä nähdään kuninkaan kruunu ja muita jalokiviä, herkullinen paisti ja oluttuoppi. Lisäksi pelissä on kaksi erikoissymbolia, jotka toimivat samaan aikaan wild- ja scatter-symboleina.
Kaikki symbolit:
- Kymmenen symbolia
Perussymbolit:
- Kahdeksan perussymbolia
- Kultainen kruunu on pelin arvokkain perussymboli
- Keskitason symboleina toimivat käärmeen silmä, paisti ja oluttuoppi
- Pelin matala-arvoisina symboleina ovat neljä erilaisista metalleista tehtyä kolikkoa
Erikoissymbolit:
- Pelissä on kaksi erikoissymbolia
- Molemmat erikoissymbolit toimivat wildina ja scatterina
- Symbolit esittävät taistelun keskiössä olevaa käärmettä ja ritaria
- Ne voivat korvata maksulinjoilla muut symbolit
Scatter- ja bonus toiminnot
Snake Arena -pelissä on kaksi bonustoimintoa, jotka ovat Wild Chase -ominaisuus ja ilmaiskierrostoiminto.
Wild Chase voi käynnistyä satunnaisesti millä tahansa peruspelin kierroksella. Siinä linnan pihan eri puolilla oleva käärme ja ritarit kurkkivat kelojen vastakkaisilta puolilta. Jos ne sattuvat saman kelan kohdalle, täyttyy koko kela wild-symboleista.
Tämä toistuu useamman kerran, ja toiminto voi täyttää jopa kaikki kelat wild-symboleilla. Joskus käy kuitenkin niin, että käärme ja ritarit eivät osu kertaakaan samalle kelalle. Tällöin toiminto päätyy ja kelat lakkaavat pyörimästä.
Ilmaiskierrokset käynnistyvät silloin, kun pelialueelle tulee samaan aikaan sekä käärmettä että ritaria esittävät symbolit. Käärme lähtee jahtaamaan ritareita, jotka katoavat kauhusta karjaisten sen suihin.
Jokaisen pyöräytyksen aikana saadaan yksi ritari, jonka käärme liikkuu syömään. Ennen sitä maksetaan kierroksen voitot, joita myös wild-symboleina toimivat ritari ja käärme kerryttävät. Erityisesti käärmeen kasvaessa voi yhdellä kierroksella saada isosti voittoja, kun se korvaa wildina koko mitalta perussymboleja.
Toiminto loppuu silloin, kun käärme on kasvanut koko pelialueen kokoiseksi tai se törmää itseensä ritarin luokse liikkuessa. Käärme pyrkii kulkemaan ritarin luokse aina suorinta mahdollista reittiä. Jos käärme täyttää koko linnanpihan, saa pelaaja mukaansa vielä ylimääräisen 1000x panoksen suuruisen voiton.
RTP ja volatiliteetti
Snake Arenan palautusprosentti on 96,25 %, mikä on keskiarvoa suurempi, mutta ei nettikasinoiden korkein RTP.
Pelin volatiliteetti on korkea ja maksimivoitto 2 758x panos. Tämän saavuttaminen edellyttää ilmaiskierrostoimintoon siirtymistä, jossa kerätään wild-symbolien avulla peruspeliä isompia voittoja.
Panostus rajat
Pelin panosta säädetään pelialueen alareunan nuolinäppäimillä. Samasta kohdasta saa auki valikon, josta voi valita sopivan panoksen suoraan valmiista vaihtoehdoista.
Panoksen laajuus:
- Minimipanos: 0,10 €
- Maksimipanos: 100 €
- Panosta säädetään nuolinäppäimistä tai suoraan valikosta olevista vaihtoehdoista
AutoSpin-toiminto:
- Spin-napin vieressä on myös AutoSpin-toiminto
- Valikosta asetetaan ainoastaan haluttu kierrosten lukumäärä
Kuva ja ääni
Snake Arena alkaa animaatiolla, jossa ritarit ovat vanginneet käärmeen. Linnanpihalla juhlitaan paistilla ja oluella, joka ei käärmettä miellytä.
Kun olento saa napattua yhden ritarin suihinsa, pääsee se voimien kasvaessa murtautumaan kahleistaan. Vapaaksi päästyään se alkaa jahdata ritareita, jotka se syö suihinsa.
Peli yhdistää rakastetun matopelin rahapelaamiseen, kun käärme napsii ilmaiskierroksilla ritareita. Kelojen pyörimisen taustalla soi ritariteemaan sopiva musiikki, joka nopeutuu ilmaiskierrostoiminnon käynnistyessä.
Käärme ärjyy lähtiessään jahtaamaan ritareita, ja ritarit huudahtavat joutuessaan sen suihin. Jokaisella käärmeen suuhun joutuvalla ritarilla on oma äänensä, mikä on hieno yksityiskohta pelin äänimaailmassa.
Mobiili vs. tietokone
Snake Arena kuuluu myös mobiilikasinoiden valikoimaan, ja peli on täysin optimoitu mobiiliin. 5x5-kokoinen pelialue sopii hyvin kännykän pystytasossa olevalle ruudulle, ja valikot siirtyvät pelialueen ylä- ja alapuolelle. Kaikkien toimintojen käyttäminen on sujuvaa, joten pelin toimivuus mobiililaitteilla on huipputasoa.
Snake Arena on saatavilla seuraavilla kasinoilla
Ansaitsemme komission tämän listan affiliate-linkeistä, mutta suosituksemme perustuvat riippumattomaan tutkimukseen ja asiantuntemukseen.
Sijoitus | Kasino | Arvosana | Erikoistiedot | Ominaisuudet | Bonus tiedot | Toiminnot | Lisätiedot |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | 4.87 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 1200 € 75 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
2 | 4.8 / 5 | - | Bonus talletuksella 1000 € 350 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
3 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 5000 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
4 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 100 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
5 | 4.79 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 10000 € 800 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Näytetään 5 / 391
Relax Gamingista - Snake Arena -pelin kehittäjästä
Relax Gaming on suomalaisen Jani Tekoniemen ja Patrik Österåkerin perustama yritys, joka näki päivänvalon vuonna 2010.
Ystävysten tavoitteena oli keskittyä B2B-toimintaa, mikä näkyi suosituksi nousseena pokerialustana ja myöhemmin omana bingoalustana . Monet pelaajat tuntevat Relax Gamingin nimenomaan näiden laadukkaiden alustojen kautta, vaikka se on kehittänyt monipuolisesti myös muita ratkaisuja nettikasinoiden tarpeisiin.
Kolikkopelien pariin siirryttiin vuonna 2018, ja sen jälkeen uusia pelejä on julkaistu tiheään tahtiin. Näiden joukossa on suosikkilistoille nousseita slotteja, joihin kuuluvat esimerkiksi Temple Tumble, Money Train ja Money Cart -pelit.
Relax Gamingilla on myös oma Dream Drop -jättipotti , josta pelaajat voivat napata jopa miljoonavoittoja.
Snake Arena verrattuna muihin
Ominaisuudet | Snake Arena | Standardi kolikkopeli |
---|---|---|
Demo versio | Kyllä | Kyllä |
Symbolit | 10 | 12 |
Wild symbolit | Kyllä | Kyllä |
Scatter symbolit | Kyllä | Ei |
RTP | 96,25 % | 95 % |
Minimi panos | 0,10 € | 0,25 € |
Maksimi panos | 100 € | 50 € |
Snake Arena plussat ja miinukset
Snake Arena -pelissä käärme alkaa aiheuttamaan tuhoa linnassa, kun se murtautuu vapaaksi sen vanginneilta ritareilta. Mitkä ovat pelin parhaat puolet ja löytyykö siitä miinuksia? Lue lisää alta.
Plussat
- Tarinallisuus ja teema
- Matopelin ominaisuuksia lainaava ilmaiskierrostoiminto
- Käärme täyttää ilmaiskierroksilla nopeasti pelialuetta
Miinukset
- Peruspelissä vain vähän bonustoimintoja
- Melko pieni maksimivoitto
- Ilmaiskierrokset voivat päättyä muutamaan pyöräytykseen
Yhteenveto
Snake Arena -pelissä tavataan jättimäinen käärme, joka karkaa ritareilta vapaaksi. Tämän jälkeen alkaa taistelu, jossa käärme pyrkii nappaamaan ritarit suihinsa.
Peli sijoittuu linnan pihalle, jonka eri puolilla käärme ja ritarit lymyilevät. Satunnaisesti ne kurkkivat piilopaikoistaan, ja niiden osuessa saman kelan kohdalle koko kela muuttuu wild-symboleiksi.
Ilmaiskierrostoiminto käynnistyy, jos käärme saapuu ritarin kanssa samaan aikaan pelialueelle. Tästä alkaa ajojahti, jonka aikana jokainen pyöräytys tuo ritaria esittävän symbolin keloille. Käärme käy nappaamassa sen suuhunsa ja kasvaa jokaisen aterian jälkeen.
Ritari ja käärme ovat wild-symboleja, joten niiden ansiosta maksavien yhdistelmien saamisen todennäköisyys kasvaa. Toiminto kestää niin pitkään, kunnes käärme täyttää koko pihan tai se törmää itseensä ritaria metsästäessään. Jos käärme kasvaa koko pelialueen kokoiseksi, palkitaan pelaaja 1000x panoksen suuruisella lisävoitolla.
Usein kysytyt kysymykset Snake Arena -pelistä
Muut kolikkopelit Relax Gaming
RTP99,00%
Volatiliteetti:Korkea
Pelivalmistaja:Relax Gaming
Book of 99Lue arvosteluRTP96,50%
Volatiliteetti:Korkea
Pelivalmistaja:Relax Gaming
Sweetopia RoyaleLue arvosteluRTP96,40%
Volatiliteetti:Korkea
Pelivalmistaja:Relax Gaming
Money Train 2Lue arvostelu
Näytetään 3 / 11
Snake Arena kokemuksia
Kommentti lähetetty arvioitavaksi
Juuri nyt
Kommenttisi on lähetetty tarkistettavaksi. Se julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen

Lilli Partanen liittyi Kasinohaihin vuonna 2020 tuoden mukanaan journalistisen osaamisen ja aiemman kokemuksensa pelitestaajana. Hän on erikoistunut kolikkopelien ja pelivalmistajien arviointiin, ja hänen analyysinsa ovat tunnettuja perusteellisuudestaan. Lilli varmistaa, että Kasinohain sisältö on läpinäkyvää ja pelaajakeskeistä.
Lue lisää kirjoittajasta