Van Helsing’s Book of the Undead: Tiedot ja yksityiskohdat

Vuonna 2020 julkaistussa 1x2 Gamingin Van Helsing's Book of the Undead -pelissä suunnataan kuuluisan vampyyrinmetsästäjän matkassa Draculan linnaan.
Verenhimoisten vampyyrien metsästämisen lisäksi peruspelissä ei ole erikoistoimintoja. Apuna on kuitenkin taianomainen kirja, joka voi korvata perussymboleja pelialueen kymmenellä maksulinjalla. Jos kirjoja kerätään yhden pyöräytyksen aikana vähintään kolme, saadaan voiton lisäksi kymmenen ilmaiskierrosta.
Ennen niiden käynnistymistä selaillaan kirjan sivuja, joilta valitaan yksi perussymboleista erikoissymboliksi. Jokaisen kierroksen pääteeksi ne laajenevat koko kelalle muodostaen voittoja myös silloin, kun symbolit eivät osu vierekkäin. Näin voidaan päästä aina pelin maksimikertoimeen, joka on 5 100x panoksen kokoinen.
Kelat, rivit ja maksulinjat
Van Helsing's Book of the Undead kolikkopeli sijoittuu Transilvaniaan, jossa astutaan Van Helsingin kannoilla suoraan verenhimoisen kreivi Draculan linnaan.
Pelialueella on viisi kelaa, kolme riviä ja kymmenen vasemmalta oikealle suuntautuvaa maksulinjaa. Näille kerätään yhdistelmiä teemaan sopivista symboleista, ja symbolin arvosta riippuen niitä tarvitaan siihen kaksi tai kolme.
Ominaisuudet | Lukumäärä |
---|---|
Kelat | 5 |
Rivit | 3 |
Maksulinjat | 10 |
Symbolit
Kaikki Van Helsing's Book of the Undead -pelin symbolit noudattelevat teemaa, ja keloilla pyörii erilaisia Draculan peittoamisessa tarvittavia esineitä. Peruspelissä erikoissymboleja on ainoastaan yksi, joka toimittaa wildin ja scatterin tehtävää. Ilmaiskierroksilla myös yksi perussymboleista saa bonusominaisuuden, joka auttaa keräämään voittoja.
Kaikki symbolit:
- Kymmenen symbolia
Perussymbolit:
- Yhdeksän perussymbolia
- Pelin arvokkain perussymboli on kuuluisa Van Helsing
- Seuraavaksi isoimman voittokertoimen omaa Draculan verenhimoinen morsian, joka pyrkii saamaan sankarin pauloihinsa
- Keskitason voittoja tuovat aseina käytettävät pyhä vesi ja varsijousi
- Matala-arvoisina symboleina toimivat Draculan linnasta löytyvät koristeelliset kirjaimet ja numerot
- Matala-arvoiset symbolit maksavat vasta kolmen symbolin yhdistelmällä, mutta muiden osalta riittää kaksi symbolia
Erikoissymbolit:
- Yksi erikoissymboli
- Pelin ainoa erikoissymboli on taikaa täynnä oleva Book of the Undead
- Kirja on wild ja scatter
- Se korvaa perussymboleja maksulinjoilla
- Ilmaiskierrosten käynnistymiseen tarvitaan vähintään kolme scatteria
- Scatter-symbolien ei tarvitse olla maksulinjalla ilmaiskierrosten käynnistymiseksi
Scatter- ja bonus toiminnot
Van Helsing's Book of the Undead -pelin ainoa bonustoiminto on ilmaiskierrokset, joita saadaan maagisen kirjan kautta. Kirjoja tarvitaan vähintään kolme, ja pyöräytyksiä saa käyttöön aina kymmenen. Samalla saadaan scatter-voitto, joka kasvaa symbolien määrän myötä.
Ennen toimintoon siirtymistä selaillaan kuitenkin maagisen kirjan sivuja, jolloin yksi perussymboleista saa erikoisominaisuuksia. Tämä symboli tuo toiminnon ajan voittoja missä tahansa pelialueella - kunhan symbolien määrä on riittävä.
Ilmaispyöräytysten ajan jokaisella kierroksella maksetaan ensin maksulinjoille asettuneiden symbolien tuomat voitot. Jos erikoisominaisuuden saaneita symboleja on tämän jälkeen riittävä määrä, laajenevat ne koko kelalle. Laajenemisen jälkeen ne maksavat voiton jokaiselta maksulinjalta symbolien määrän mukaan. Näin erityisesti korkea-arvoiset symbolit voivat tuoda laajenemisen kautta voittoja isommilla kertoimilla.
Ilmaispyöräytysten määrää voi myös kasvattaa keräämällä toiminnon aikana lisää scatter-symboleja. Kierroksia saa myös tällöin käyttöön kymmenen, eikä toiminnon kestolle ole asetettu rajoja.
RTP ja volatiliteetti
Van Helsing's Book of the Undead -pelin keskimääräinen RTP on 96 %, joten se on palautusprosentin osalta muihin kolikkopeleihin verrattuna keskitasoa.
Volatiliteetti on puolestaan korkea, mikä tietää välillä pidempiä hetkiä ilman suurempia tapahtumia. Korkean volatiliteetin peleissä on kuitenkin mahdollisuus päästä käsiksi isompiin voittokertoimiin, ja tämä toteutuu erityisesti ilmaiskierrosten ja laajenevien symbolien kautta.
Van Helsing's Book of the Undead -pelissä voi napata jopa 5 100x panoksen kokoisen voiton, jota tavoitellaan laajenevien symbolien avulla.
Panostus rajat
Van Helsing's Book of the Undead -pelissä panoksen säätämiseen käytetään erillistä valikkoa. Valikon saa näkyviin kolikoiden kuvasta, ja sen voi laittaa pois pelialueelta samasta painikkeesta.
Kokonaispanos muodostuu kymmenestä kiinteästä maksulinjasta ja maksulinjaa kohden asetetusta panoksesta. Maksulinjojen määrää ei voi säätää, joten nuolinäppäimillä valitaan ainoastaan sopiva panostaso.
Panoksen laajuus:
- Minimipanos: 0,10 €
- Maksimipanos: 50 €
- Panoksen säätämiseen käytettävä valikko aukeaa kolikoiden kuvan takaa
- Valikon voi laittaa samasta painikkeesta taas pois näkyvistä
AutoSpin-toiminto:
- AutoSpin-valikko löytyy A-kirjaimen sisältävän painikkeen takaa
- Valikosta asetetaan vähintään pyöräytysten määrä
- Valikon kautta saa asetettua myös rajan tappioille tai voitoille
Kuva ja ääni
Van Helsing's Book of the Undead -pelin taustalla nähdään Transilvaniassa sijaitseva kylä, joka on joutunut verenhimoisen kreivi Draculan ja tämän morsiamen hirmuvallan alle. Apuun kutsutaan Van Helsing, joka pyrkii vapauttamaan kylän asukkaat.
Linnaan saapumisen jälkeen tavoitteena on löytää Book of the Undead -kirja, joka on kreivin yliluonnollisten voimien takana. Sen myötä voidaan voittaa kreivi - kunhan sankari selviää myös morsiamen yrityksistä saada hänet pauloihinsa.
Pelin musiikki sopii erinomaisesti tunnelmaan, ja jokaisella symbolilla on maksavan yhdistelmän muodostumisen myötä oma äänitehosteensa. Niiden lisäksi kuullaan tuulen ulinaa, ja jännitys tiivistyy yöllä pelattavien ilmaiskierrosten aikana.
Mobiili vs. tietokone
Van Helsing's Book of the Undead -peli on toimiva myös mobiilikasinoiden pelivalikoimassa, joten sen pelaaminen onnistuu kaikilla laitteilla. Näkyvin ero on taustassa, jonka maisema muuttuu puhelimen ollessa pystyasennossa. Draculan linna tulee paremmin näkyviin, mutta pelialue sijaitsee edelleen hirmuhallitsijan vallan alla olevassa kylässä.
Kun oman mobiililaitteen kääntää vaakatasoon, muuttuvat pelialue ja tausta tietokonetta vastaaviksi.
Van Helsing's Book of the Undead on saatavilla seuraavilla kasinoilla
Ansaitsemme komission tämän listan affiliate-linkeistä, mutta suosituksemme perustuvat riippumattomaan tutkimukseen ja asiantuntemukseen.
Sijoitus | Kasino | Arvosana | Erikoistiedot | Ominaisuudet | Bonus tiedot | Toiminnot | Lisätiedot |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | 4.87 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 1200 € 75 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
2 | 4.8 / 5 | - | Bonus talletuksella 1000 € 350 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
3 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 100 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
4 | 4.79 / 5 | - | Bonus talletuksella 500 € 200 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
5 | 4.76 / 5 | - | Bonus talletuksella 8000 € 300 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Näytetään 5 / 332
1x2 Gamingista - Van Helsing's Book of the Undead -pelin kehittäjästä
1x2 Gaming on osa isompaa 1x2 Networkia, jonka muihin in-house pelistudioihin kuuluu muun muassa monen hyvin tuntema Iron Dog Studio. Sen lisäksi monet yhteistyökumppanit julkaisevat pelejään sen laajan ja kattavan verkoston kautta.
Iso-Britanniasta kotoisin oleva pelivalmistaja sai alkunsa vuonna 2002, mutta alkutaipaleella keskittyminen oli virtuaaliurheilussa kolikkopelien sijaan. Vuosien myötä painoarvo on kuitenkin siirtynyt slotteihin, ja 1x2 Gaming on tunnettu hyvin monipuolisesti erilaisia teemoja esittelevistä kolikkopeleistä.
Niiden lisäksi pelivalikoima käsittää raaputusarpoja, pöytäpelejä ja paljon muuta - eikä uusiin pelityyppeihin tarttumista epäröidä.
Van Helsing's Book of the Undead verrattuna muihin
Ominaisuudet | Van Helsing's Book of the Undead | Standardi kolikkopeli |
---|---|---|
Demo versio | Kyllä | Kyllä |
Symbolit | 19 | 12 |
Wild symbolit | Kyllä | Kyllä |
Scatter symbolit | Kyllä | Ei |
RTP | 96 % | 95 % |
Minimi panos | 0,10 € | 0,25 € |
Maksimi panos | 50 € | 50 € |
Van Helsing's Book of the Undead plussat ja miinukset
Van Helsing's Book of the Undead -pelissä matkataan kuuluisan Van Helsingin kanssa Transilvaniaan taistelemaan kreivi Draculaa vastaan.
Plussat
- Laajeneva symboli auttaa keräämään isompia voittokertoimia
- Ilmaiskierroksia saa mukavan määrän
- Laaja panosväli sopii monelle kassalle
Miinukset
- Peruspelissä ei ole bonustoimintoja
- Ilmaiskierroksille ei voi ostaa pääsyä
- Myös ilmaiskierrosten bonustoiminnon rajoittuvat yhteen
Yhteenveto
Van Helsing's Book of the Undead -peli sijoittuu Transilvaniaan, jossa Van Helsing pyrkii vapauttamaan kylän verenhimon vallassa olevan kreivi Draculan ja hänen morsiamensa otteesta. Tätä varten joudutaan kuitenkin hiipimään linnaan ja etsimään Book of the Undead, joka on kreivin yliluonnollisten voimien takana.
Peruspelissä kirja auttaa muodostamaan maksavia yhdistelmiä, mutta samalla se voi käynnistää ilmaiskierrokset. Ennen niitä päästään kurkistamaan tämän salaperäisen kirjan sivuille, ja yksi siitä löytyvä symboli saa ilmaiskierrosten ajaksi bonusominaisuuden.
Maksavien yhdistelmien keräämisen jälkeen symboli laajenee koko kelalle maksaen missä tahansa pelialueella - kunhan samanlaisia symboleja on riittävä määrä. Korkea-arvoisen Van Helsingin laajentuessa voidaan päästä jopa pelin maksimikertoimeen, joka on 5 100x panoksen kokoinen.
Usein kysytyt kysymykset Van Helsing's Book of the Undead -pelistä
Muut kolikkopelit 1x2Games
RTP96,04%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:1x2Games
Smoking Hot Fruits Wild RespinsLue arvostelu
Näytetään 1 / 1
Van Helsing's Book of the Undead kokemuksia
Kommentti lähetetty arvioitavaksi
Juuri nyt
Kommenttisi on lähetetty tarkistettavaksi. Se julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen

Lilli Partanen liittyi Kasinohaihin vuonna 2020 tuoden mukanaan journalistisen osaamisen ja aiemman kokemuksensa pelitestaajana. Hän on erikoistunut kolikkopelien ja pelivalmistajien arviointiin, ja hänen analyysinsa ovat tunnettuja perusteellisuudestaan. Lilli varmistaa, että Kasinohain sisältö on läpinäkyvää ja pelaajakeskeistä.
Lue lisää kirjoittajasta