Wildest Gambit: Tiedot ja yksityiskohdat

Book of Dead on mahdollisesti kaikkien aikojen suosituin kolikkopeli, jossa suunnataan Egyptin hautakammioihin aarrejahtiin. Päähahmona on Rich Wilde, jonka seikkailut jatkuvat nyt Wildest Gambit -pelissä.
Myös tämän osan taustalla on Play’n GO, ja pelissä tavataan tällä kertaa Richin lisäksi Cat ja Uncle Gerard. Kolme päähahmoa johdattavat pelaajan seikkailuun ympäri maailman. Valittavana on kolme sijaintia, joista kaikissa on omat ominaisuudet.
Matkan päässä häämöttää Egypti, jossa kaikki hahmot auttavat pelaajaa keräämään voittoja. Sijainti avautuu, kun ilmaiskierrostoiminto on käynnistynyt vähintään kerran kolmessa muussa maassa. Egyptissä on mahdollisuus myös pelin suurimpaan voittokertoimeen, joka on 20 000x panoksen kokoinen.
Kelat, rivit ja maksulinjat
Wildest Gambit on viiden kelan ja kolmen rivin kolikkopeli, jonka pelialueella on kymmenen maksulinjaa. Pelissä on neljä eri sijaintia, joissa peruspelin mekaniikka on samanlainen. Bonustoiminnoissa on kuitenkin eroja hahmoista ja sijainnista riippuen.
Rich, Cat ja Gerard ovat korkea-arvoisia symboleja, jotka tuovat voittoja jo kahden yhdistelmällä. Muiden symbolien osalta yhdistelmään pitää kerätä kolme samanlaista. Kultainen talismaani on scatter, joka maksaa voittoja missä tahansa pelialueella.
Ominaisuudet | Lukumäärä |
---|---|
Kelat | 5 |
Rivit | 3 |
Maksulinjat | 10 |
Symbolit
Wildest Gambit -pelin symbolit liittyvät seikkailuun, joka vie Wilden perheen ympäri maailman. Pelissä on useampi eri sijainti, joissa on kaikissa omat erikoissymbolit.
Kaikki symbolit:
- 15 symbolia
Perussymbolit:
- 11 perussymbolia
- Pelin korkea-arvoiset symbolit ovat Wilden perheen kolme jäsentä
- Kaikki maksavat voittoja samalla kertoimella
- Keskitason symboleina toimivat kompassi, reppu ja rinkka
- Matala-arvoiset symbolit ovat jo edellisestä osasta tutut korttipelin kuninkaalliset kirjaimet ja isoimmat numerot
Erikoissymbolit:
- Neljä erikoissymbolia
- Pelin scatter on Ra:n koristeellinen talismaani
- Scatter tuo myös voittoja pelin suurimmalla kertoimella
- Pelissä on kolme eri wild-symbolia
- Vihreä wild sisältää lisäkertoimen
- Punainen wild laajenee
- Liila wild on sticky
- Mukana oleva wild-symboli riippuu siitä, missä sijainnissa ollaan
- Hahmoja esittävät symbolit voivat tuoda wild-symboleihin lisäominaisuuksia
Scatter- ja bonus toiminnot
Wildest Gambit -pelissä on neljä eri sijaintia, joista kolmessa voidaan liikkua vapaasti. Pelialueen yläreunassa on karttapallon kuva, josta sijaintia vaihdetaan. Viimeiseen maahan eli Egyptiin pääsee ainoastaan käynnistämällä ilmaiskierrostoiminnon kerran jokaisessa kolmessa sijainnissa.
Peruspeli on jokaisessa maassa samanlainen, mutta käytössä olevat wild-symbolit ja bonustoiminnot vaihtelevat. Myös wild voi saada lisäominaisuuksia, jos pelialueelle tulee tiettyjä hahmoja esittäviä symboleja.
- Chile - pelissä on kertoimia sisältävä wild. Rich johtaa seikkailua, mutta myös Cat on mukana. Jos Cat tulee pelialueelle samaan aikaan, laajenee lisäkertoimen sisältävä wild koko kelan kokoiseksi.
- Peru - mukana on Catin laajeneva wild. Myös Gerard on symbolina mukana keloilla, ja käynnistää oman ominaisuutensa tullessaan keloille samaan aikaan wild-symbolin kanssa. Tällöin wildista tulee sticky, ja pelaaja saa yhden lisäpyöräytyksen.
- Intia - pelissä on Gerardin sticky-wild. Se jää pelialueelle ja käynnistää yhden re-spinin. Rich on auttamassa, ja lisää wildiin kertoimen ollessaan sen kanssa samaan aikaan pelialueella.
Viimeinen sijainti on Egypti, jonne pääsee vasta ilmaiskierrostoiminnon käynnistyttyä vähintään kerran jokaisessa muussa maassa. Egyptissä seikkailua johtaa tietysti Rich, mutta Cat ja Gerard ovat auttamassa. Siten pelaaja voi hyötyä kaikista bonustoiminnoista, ja wild voi lisäkertoimen lisäksi laajeta koko kelalle ja käynnistää re-spinejä.
Ilmaiskierroksille päästään silloin, kun pelialueelle tulee vähintään kolme kultaista Ra:n talismaania. Pyöräytyksiä saa käyttöön kaikkiaan kahdeksan, ja niiden ajaksi yksi perussymboleista valikoituu laajenevaksi. Sen lisäksi hyödytään wild-symboleista, ja niihin liittyvistä bonustoiminnoista.
RTP ja volatiliteetti
Wildest Gambit -pelin palautusprosentti on 96,2 %, mutta siitä on olemassa myös matalamman RTP:n versioita. On kasinokohtaista, mikä näistä otetaan valikoimiin.
Volatiliteetti on keskitason ja korkean välillä, joten yhdistelmien välillä voi kulua välillä useampia pelikierroksia. Erityisesti ilmaiskierroksilla on kuitenkin mahdollisuus myös isompiin kertoimiin, ja maksimivoitto on mahtava 20 000x panos.
Panostus rajat
Wildest Gambit -pelin panoksen asettaminen tapahtuu valikosta, joka löytyy pelialueen alareunasta. Käytössä on suoraan rahapanos, eikä kolikon arvoa aseteta itse. Myös kaikki maksulinjat ovat valmiiksi aktiivisina jokaisella pelikierroksella.
Panoksen laajuus:
- Minimipanos: 0,10 €
- Maksimipanos: 100 €
- Panos voidaan valita suoraan valikosta
AutoSpin-toiminto:
- Automaattipelin käynnistämiseen on oma valikko spin-napin vieressä
- Kierrosten määrä on pakko asettaa
- Jos haluaa, voi hyödyntää erilaisia rajoja esimerkiksi tappioiden tai voittojen suhteen
Kuva ja ääni
Wildest Gambit on tarinallinen kolikkopeli, jossa nähdään useita hienoja välianimaatioita. Niissä nähdään, miten Wilden perhe päätyy seikkailulle eri sijainteihin. Uuteen maahan siirtyessä myös pelialueen tausta muuttuu, ja eri hahmot nousevat näkyvämpään asemaan.
Myös äänimaailma on erilainen jokaisessa maassa, mikä vie hyvin mukaan seikkailun tunnelmaan. Hahmot on rakennettu hyvin, ja välianimaatioista päätellen Cat ja Gerard ovat yhtä vannoutuneita seikkailijoita kuin Rich.
Mobiili vs. tietokone
Play’n GO: pelit tunnetaan mobiilitoimivuudestaan, ja kaikki pelit on valmistettu mobiili edellä jo vuosia. Myös Wildest Gambit kuuluu mobiilikasinoiden valikoimiin. Animaatiot ovat yhtä toimivat ja viihdyttävät pienellä ruudulla, ja taustalla olevat maisemat on tehty laadulla. Pelatessa kannattaa pitää laite pystytasossa, koska siten pelialue asettuu näytölle parhaiten.
Wildest Gambit on saatavilla seuraavilla kasinoilla
Ansaitsemme komission tämän listan affiliate-linkeistä, mutta suosituksemme perustuvat riippumattomaan tutkimukseen ja asiantuntemukseen.
Sijoitus | Kasino | Arvosana | Erikoistiedot | Ominaisuudet | Bonus tiedot | Toiminnot | Lisätiedot |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | 4.87 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 1200 € 75 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
2 | 4.8 / 5 | - | Bonus talletuksella 1000 € 350 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
3 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 5000 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
4 | 4.8 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 0 € 100 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | |||
5 | 4.79 / 5 | Ilman rekisteröintiä | Bonus talletuksella 10000 € 800 ilmaiskierrosta
| Bonusrakenne
Päivitetty: Yleiset tiedot
Maksutavat ![]() ![]() ![]() Pelivalmistajat ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Näytetään 5 / 451
Play’n GO:sta - Wildest Gambit -pelin kehittäjästä
Play’n GO on Ruotsissa vuonna 1997 perustettu pelivalmistaja, joka tunnetaan nykyisin erityisesti mobiiliystävällisistä sloteista. Yhtiön tie alkoi kuitenkin B2B-puolella, ja omiin peleihin siirryttiin vasta muutama vuosi myöhemmin.
Varsinaiseen menestykseen Play’n GO ylsi mobiilipelaamisen yleistyessä. Yhtiö oli pioneereja mobiilipelaamisen saralla, ja pelit sovitettiin pienemmille laitteille jo ennen muita. Kolikkopelien lisäksi Play’n GO on tehnyt laadukkaita pöytäpelejä.
Play’n GO:n kolikkopelit tunnetaan monipuolisista ominaisuuksista ja teemoista, jotka vaihtelevat pelistä toiseen. Nykyään valikoimissa on erityisen paljon klusteripelejä, jotka ovat nousseet pelaajien suosikeiksi.
Wildest Gambit verrattuna muihin
Ominaisuudet | Wildest Gambit | Standardi kolikkopelit |
---|---|---|
Demo versio | Kyllä | Kyllä |
Symbolit | 15 | 12 |
Wild symbolit | Kyllä | Kyllä |
Scatter symbolit | Kyllä | Ei |
RTP | 96,2 % | 95 % |
Minimi panos | 0,10 € | 0,25 € |
Maksimi panos | 100 € | 50 € |
Wildest Gambit plussat ja miinukset
Wildest Gambit perustuu Rich Wilden uusimpaan seikkailuun, mutta mukana on nyt myös Cat ja Gerard Wild. Onko pelissä aineksia Book of Deadin kaltaiseksi klassikoksi? Katso alta plussat ja miinukset.
Plussat
- Neljä peliä samassa
- Wildit ja niiden bonustoiminnot
- Iso maksimivoitto
Miinukset
- Egyptiin pääsee vasta pidemmällä pelaamisella
- Ei mahdollisuutta ostaa ilmaiskierroksia
- Idean ymmärtäminen vaatii sääntöjen lukemista
Yhteenveto
Wildest Gambit perustuu Rich Wilden uusimpaan seikkailuun, joka vie Rickin lisäksi Cat ja Gerard Wilden seikkailulle ympäri maailman.
Pelissä on yhteensä neljä eri maata, joista kolmen välillä voidaan liikkua vapaasti. Kaikissa niistä peliä johtaa yksi kolmesta hahmosta sekä hahmoon liittyvä wild-symboli. Mukana on kuitenkin myös toinen perheenjäsen, joka voi tuoda oman bonustoiminnon wild-symboliin.
Viimeisenä sijaintina on Egypti, joka avautuu vasta sen jälkeen, kun jokaisessa maassa on käynnistetty ilmaiskierrokset vähintään kerran. Niiden käynnistymiseen tarvitaan kolme Ra:n talismaania, ja toiminnon ajaksi yhdestä perussymbolista tulee laajeneva.
Egyptissä seikkailua johtaa Rich, mutta Cat ja Gerard toimivat apureina. Sen ansiosta wild-symboli sisältää lisäkertoimia, voi laajentua koko kelan kokoiseksi ja käynnistää re-spinejä.
Usein kysytyt kysymykset Wildest Gambit -pelistä
Muut kolikkopelit Play'n Go
RTP96,98%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:Play'n Go
Mystery Egg SurpriseLue arvosteluRTP96,98%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:Play'n Go
Mystery JokerLue arvosteluRTP96,98%
Volatiliteetti:Keskitaso
Pelivalmistaja:Play'n Go
Xmas JokerLue arvostelu
Näytetään 3 / 53
Wildest Gambit kokemuksia
Kommentti lähetetty arvioitavaksi
Juuri nyt
Kommenttisi on lähetetty tarkistettavaksi. Se julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen

Lilli Partanen liittyi Kasinohaihin vuonna 2020 tuoden mukanaan journalistisen osaamisen ja aiemman kokemuksensa pelitestaajana. Hän on erikoistunut kolikkopelien ja pelivalmistajien arviointiin, ja hänen analyysinsa ovat tunnettuja perusteellisuudestaan. Lilli varmistaa, että Kasinohain sisältö on läpinäkyvää ja pelaajakeskeistä.
Lue lisää kirjoittajasta