Leander Games
Leander Games
Perustettu 2008

Pelejä yhteensä: 80+

Uudet pelit/kuukausi: 1+

Pelitarjonta: Kolikkopelit

Työntekijöiden määrä: 50+

Sijainti: Sliema, Malta

Leander Games & Leander Games kasinot

Entinen Leander Games, nykyinen Raw Arena, on hieman pienempi pelituottaja, joka on vakiinnuttanut asemansa erityisesti Etelä-Amerikan markkinoilla. Vuonna 2008 toimintansa aloittanut, Argentiinasta kotoisin oleva yhtiö on keskittynyt tuottamaan kolikkopelejä, minkä lisäksi se on panostanut omaan pelialustaan.

Leander on julkaissut muun muassa Megadeth-bändin nimeä kantavan videokolikkopelin, josta tuli nopeasti yksi yhtiön suosituimmista ja isoimmista peleistä. Leander Games sai eksklusiivisen lisenssin hevimetallibändiltä nimen käyttöä varten, ja Megadeth sekä muut yhtiön pelit ovat levinneet Quickfire-pelialustan kautta useille nettikasinoille ympäri maailmaa. Myös meille Suomeen.

Leander Games Raw Arena

Leander Games yrityksenä

Leander Games eli tänä päivänä Raw Arena ei ollut mikään nettikasinopelien pioneeri, mutta lähes vuosikymmenen pituiseen historiaan ehti mahtua monenlaista vaihetta. Tämä yhtiö ei aloittanut heti koodaamaan pelejä, vaan kehitti ohjelmistoja, toimi pankkimaailmassa ja verkkomarkkinoinnin saralla.

Sen yhteistyökumppaneihin on kuulunut muun muassa EveryMatrix ja Amaya Gaming. Pelitalo solmi myös aikanaan diilin Full Tilt Pokerin kanssa, jossa Leander toimitti pokerisivustolle pelejä, ja peittosi monet kilpakumppaninsa olemalla yksinkertaisesti parempi.

Leander saavutti jo alkutaipaleella vahvan läsnäolon Latinalaisessa Amerikassa uhkapelimarkkinoilla. Paikallisena yhtiönä he loivat vankan perustan alueelle, ja sittemmin Leander Games on muodostanut menestyksekkäät suhteet sekä Yhdysvaltoihin että Eurooppaan. Tämä innoitti luultavasti Leanderia laajentamaan ja kasvattamaan toimintaansa.

Näin se on voinut markkinoida laatupelejä, kuten Dragon Slots, Ali Baba ja Kehpri, ja putsata iGaming-palkintopöydän monta kertaa. Leander Gamesin luoma peliserveri voitti esimerkiksi vuonna 2013 parhaan sosiaalisen pelaamisen toimittajan palkinnon EGR B2B Awardseissa.

Minkälaisia pelejä Leander Games valmistaa?

Leander Games, nykyinen Raw Arena, on pelifirma, joiden onnistumista on sinällään helppo mitata. Yhtiö on tehnyt yhteensä vain muutamia kymmeniä pelejä, mutta määrä korvataan onnistuneesti laadulla.

Yleisö tuntee esimerkiksi Dolly Parton-kolikkopelin, Reely Pokerin, Reely Bingon, Reely Caribbeanin ja Stud Pokerin. Reely-pelisarjaan kuuluvan kolikkopelipokerin lisäksi Leanderilla ei kuitenkaan ole ”vyöllään” kuitenkaan muita pokereita.

Firma on keskittänyt energiansa enimmäkseen videokolikkopelien valmistamiseen. Leander Games pelit ovat vain sen verran ”harvinaista herkkua”, etteivät ne riitä kannattelemaan nettikasinon pelitarjontaa, kuten NetEntin tai Microgamingin peleillä voi tehdä. Leander toimikin yleensä niin sanotusti täydentävänä pelivalmistajana nettikasinoilla.

Kolikkopelit

Leander Games pelitalossa toimi markkinoiden lahjakkaimpia kehittäjiä ja he onnistuvat tarjoamaan loistavan kattauksen huippulaatuisia pelejä. Toisin kuin monet muut tunnetut pelivalmistajat, Leander keskittyi enemmän perinteisiin kasinopeleihin. Firma ei esimerkiksi valmistanut progressiivisia jättipotteja ollenkaan.

Suosituimmat Leander Games kasinoiden pelit olivat:

  • Megadeth – Kyseessä on tunnettuun hevibändiin perustuva kolikkopeli, josta löytyy kasvavia wildejä, scattereita, ilmaiskierroksia ja bonuksia hevi saundien tahdissa!
  • Alibaba – Kolikkopeli kertoo ilmiselvästi legendaarisesta Ali Babasta ja 40 roistosta. Grafiikkaan kuuluu käärmeitä, tikareita, sormuksia ja muita asioita tarinasta.
  • Dragon Slot – Lohikäärmeet, nuo myyttiset ja upeat oliot. Dragon Slotissa grafiikat ja tunnelma ovat toisesta maailmasta ja erottuvat edukseen.
  • Little Pigs – Tässä on moderni ote klassisesta sadusta. Pelistä tekee mielenkiintoisen siinä käytetyt symbolit, kuten etsintäkuulutus-juliste, puhelin ja poliisiraportti.
  • Potion Factory – Slotin ulkoinen anti on heti ensisilmäyksellä upea ja tekee varmasti vaikutuksen. Wildejä on kahta laatua: suureneva ja korvaava wild.

Leander Games

Leander Gamesin uniikit ominaisuudet muihin verrattuna

Tiesitkö, että Leander Games lähti ensimmäisten joukossa mukaan mobiilipelien maailmaan? Leanderin mobiilialustalle suunniteltuja pelejä otti ensimmäisenä ohjelmaan Vera & John -kasino, joka tunnetaan myös ensimmäisenä isompana Bitcoin-kasinona.

Ensimmäinen julkaisu oli Ali Baba & The 40 thieves. Dragon Slot ja aiemmin mainittu Megadeth tulivat seuraavaksi. Jokaista peliä ei kuitenkaan ole ajan kuluessakaan käännetty mobiilialustalle, vaan ne löytyvät pelkästään pöytäversiona.

Eräs yhtiön läpimurroista oli Quickfire-pelialustaa koskeva yhteistyösopimus sen silloisen omistajan Microgamingin kanssa. Leander toimii yhteistyössä myös NYX Gamingin kanssa.

Kuinka arvostelemme parhaat Leander Games kasinot?

Kun paneudumme parhaiden entisten Leander Games kasinoiden, nykyisten RAW Arena -kasinoiden arvioimiseen, noudatamme tiukkoja kriteereitä varmistaaksemme, että pelaajille tarjotaan vain parasta mahdollista tietoa.

Alla on joitakin seikkoja, joihin kiinnitämme erityistä huomiota arvostellessamme nettikasinoita:

  • Tarkistamme, että kasinon valikoimissa on kattavasti Leander Gamesin pelejä.
  • Tutkimme, onko kasino asettanut omia rajoituksia tai erityisehtoja Leander Games -pelien pelaamiseen.
  • Testaamme kasinon asiakaspalvelun tiedot erityisesti Leander Games -pelien suhteen.
  • Selvitämme, onko kasinolla tarjolla koko yhtiön pelivalikoima vai ainoastaan osa siitä.
  • Tarkistamme, että kasinolla on asianmukainen lisenssi, jotta pelaaminen tapahtuu reilusti ja turvallisesti.

 

Parhaat Leander Games kasinot

Yhteenveto

Tänä päivänä Raw Arenana tunnettu Leander Games luo ainutlaatuisen pelikokemuksen suotuisalla algoritmilla slottipeleissä. Pelatessa käy nopeasti ilmi miksi tällä toimittajalla on ollut niin hyvä menestys alalla vuosien saatossa.

Me täällä Kasinohailla odotamme innolla mitä uutuuksia yhtiö kutoo kasaan tulevaisuudessa. Vaikka nimi ei ole kovin tunnettu kaikkien ruudun toisella puolella olevien pelaajien keskuudessa, kyseessä on kuitenkin suhteellisen menestyksekäs pelivalmistaja suurten toimijoiden keskuudessa.

Lähteet

  1. RAW Arena ”About”, https://rawarena.com/about/

Usein kysytyt kysymykset Leander Gamesista

Millaiset palautusprosentit Leander Gamesin peleissä on?

Leander Gamesin peleissä palautusprosentit (RTP) vaihtelevat pelistä toiseen, mutta ne ovat yleensä 95–97 % luokkaa valitsemastasi pelistä riippuen. Esimerkiksi Megadeth-slotissa on korkea 96,99 % teoreettinen palautusprosentti. Sen sijaan Mad Monstersin RTP jää 95,90 %:iin.

Mitkä ovat suosituimmat Leander Games pelit?

Vastaus riippuu keneltä kysytään. Artikkelissa esittelemiemme pelien lisäksi suosittuja Lander Games kolikkopelejä ovat muun muassa Scrooge's Jackpot, Gustavo El Luchador ja Ave Caesar. Leander Games kasinot lajittelevat tarjontansa suosion, uutuuden ja tietenkin pelivalmistajan mukaan, ja voit löytää itsellesi yhtiön parhaat pelit helposti.

Millainen on Leander Gamesin pelien volatiliteetti?

Leander Gamesin pelien volatiliteetti voi vaihdella suuresti pelistä toiseen. Jotkut pelit voivat olla matalan volatiliteetin pelejä, joissa voitot ovat pienempiä, mutta säännöllisempiä. Toiset pelit voivat olla korkean volatiliteetin pelejä, joissa voitot ovat harvinaisempia, mutta kooltaan suurempia.

Missä voin pelata Leander Gamesin pelejä?

Muista, että Leander Games on nykyään Raw Arena. Osa nettikasinoista lajittelee pelit edelleen vanhan brändin mukaan, kun taas toiset ovat siirtäneet kaikki Leander Games pelit Raw Arenan nimiin. Urakkasi helpottuu, kun annat Kasinohain auttaa ja katsot suosittelemamme Leander Games kasinot!

Lilli Partanen
Lilli Partanen
iGaming sisältöasiantuntija
137 Artikkelia
0 Arvostelua

Lilli Partanen työskentelee freelancer yrittäjänä kieli- ja kirjoitusalalla, mistä hän on unelmoinut jo ensimmäisestä luokasta lähtien.

Lue lisää kirjoittajasta
Kasinohai » Pelivalmistajat » Leander Games & Leander Games kasinot
Viimeksi päivitetty: