Evolution Gaming on erikoistunut live-peleihin, joka on harvinaista tänä päivä. Tällaisia firmoja ei nimittäin vuonna 2023 ole montaa! Evolution Gaming perustettiin 2006, joten viime vuonna se juhli synttäreitään ja vielä tasavuosia! EG olikin todellinen pioneeri live-pelien saralla ja vei aikanaan hurjasti eteenpäin teknologiaa, jolla vietiin eteenpäin live-kasinoiden toimivuutta. Evolution Gaming on varmaankin yksi iso syy siihen, miksi Live-kasinot ovat tänä päivänä niin laadukkaita, kuin mitä ne ovat.
Live-pelit mullistivat nettikasinoiden kokemusta melkoisesti vajaa vuosikymmen sitten, kun niiden ”uusi tuleminen” tapahtui. Livekasinoilla pelataan reaaliajassa, pelaaminen kuvataan oikean jakajan kera oikeassa studiossa, joten ääni- ja kuvamaailma tallentuu kasinopelaajan ruudulle ja kotiin, kuin elokuva tai livestriimi, jossa pääsee itse olemaan mukana. Aluksi homma ei ottanut onnistuakseen ollenkaan. 2000-luvun alussa live-kasinot saivat huonon maineen sumean kuvanlaadun, katkeilevien yhteyksien ja turhan odottelun takia. Evolution Gaming oli vajaa vuosikymmen myöhemmin omalta osaltaan nostamassa Live-pelaamisen mainetta suosta ja aina yhdeksi suosituimmista tämän hetken pelimuodoista.
Rank | Casino | Bonus ilman talletusta | Bonus talletuksella | Säännöt ja ehdot | Pelaa |
---|---|---|---|---|---|
1 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 0 €1000 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
2 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 500 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
3 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
4 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 500 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
5 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 600 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
6 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
7 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 $0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 700 $0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
8 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 0 €500 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
9 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 500 €20 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
10 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 2221 €144 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
11 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 1000 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
12 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 1500 €150 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
13 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 2000 €100 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
14 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 20 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 300 €100 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
15 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
16 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 500 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
17 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 8000 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
18 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 0 €0 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | Ilman rekisteröintiä |
19 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 500 €275 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa | |
20 |
![]() |
Bonus ilman talletusta 0 €0 Ilmaiskierrosta | Bonus talletuksella 150 €20 Ilmaiskierrosta | Lue arvostelu Pelaa |
Evolution Gamingin pelejä löytyy jo 10 eri nettikasinolta ja firma toimii briteissä, Maltalla, Ruotsissa, Virossa ja Latviassa. Latviassa sijatsee myös TV-studio, jossa kuvataan kaikki Live-pelit. Reaaliajassa tulevaa lähetystä monitoroidaan saman tien, kun se tulee pihalle, jotta asiakkaat, eli nettikasinoilla live-pelejä pelaavat ihmiset saisivat mahdollisimman virheettömät ja toimivat pelit.
Ensimmäinen EG:n pyörittämä livekasino avattiin Tanskaan 2011, mutta tässä vaiheessa yritys oli kehittänyt toimintansa jo hyvään pisteeseen. Vuosien 2007-2009 välillä yritys teki kattavimmat ja isoimmat diilit merkittävien nettikasinoiden kanssa. EG jatkoi pelien hiomista entistä paremmaksi ja kasvatti toimintaansa näiden 3 vuoden aikana merkittävästi. Tanskan jälkeen Evolution Gaming kävi Italian ”kimppuun” ja otti livepelimarkkinat komeasti haltuunsa. Koska sekä Italia ja Tanska ovat melko haastavia markkinoita (Hieman EU:n perussäädöksistä poikkeavien pykälien takia), oli tämä suoritus entistäkin kunnioitettavampi.
Evolution Gamingin laatupelit on huomattu muuallakin kuin kuluttajien ja yhteistyökumppanien keskuudessa. Se pokkasi vuonna 2010 parhaan Live-pelituottajan pystin. Markkinoiden valta-asemaa pitävää haastetaan myös jatkuvasti ja joka suunnasta. Kuitenkaan live-pelien saralla ei mitään sellaista uhkaa ole ollut näkyvissä, joka olisi edes mahdollisesti syöksemässä EG:tä pois valtaistuimeltaan. Suurimmalla niistä nettikasinoista, jotka tarjoavat live-pelejä on Evolution Gaming-sopimus, eli pelit ovat EG:n tarjoamia. Saas nähdä horjuttaako lähitulevaisuus Evolution Gamingin supervaltaa live-pelien saralla. Muistamme hyvin, miten Nokia hallitsi matkapuhelinmarkkinoita vuositolkulla, mutta kun noutaja tuli, niin se tuli hyvin nopeasti. Emme toki toivo EG:lle tai kellekään muille tätä, mutta rehti kilpailu ja sen mukanatuoma tuotekehitys on aina parempi asiakkaille!
Evolution Gamingin livepeleissä on kuin onkin tarjolla bonuksia. Jopa cashback-palautuksia. Live-pelien bonukset ovat kuitenkin suht harvinaisia noin yleisesti ottaen ja toivoisi kyllä hieman kohennusta tähän osastoon. Asiaan vaikuttaa toki se, että bonuksia tarjoillaan yleensä videokolikkopeleihin ja live-pelit ovat tunnetusti aina jotain aivan muuta, kuin slotteja. Ainakin Codeta-kasino tarjoaa tiettävästi tällä hetkellä cashback-palautusbonusta Evolution Gamingin livepeleihin. Suunnistele siis Codetalle bonuksia jahtaamaan!
Evolution Gamigin pelit toimivat erinomaisesti myös mobiilissa. Viime vuosina se on julkaissut joka ikisen uuden pelin myös kannettaville laitteille. Mobiililivepelit eivät ole enää niin vaikeita, kuin joskus, vaan pelaamisen makuun ja käyttöliittymän hallintaan pääsee helposti sisään.
Evolution Gamingin livemobiilipelit toimivat kaikilla yleisillä älylaitteilla ja suoraan selaimessa. Ainakin jos omistat Androidin tai iOS-vehkeen, niin voimme luvata varman toimivuuden Evolution Gamingin livemobiilipelien suhteen.
Tässä kirjoittelee yksi ensimmäisistä haikaloista, terve! Olen ollut mukana Kasinohai-tiimissä sen perustamisvuodesta 2015 asti, mutta kiinnostukseni iGaming-alaa kohti alkoi jo vuonna 2011 pelattuani ensimmäisen kerran pokeria... Lue lisää kirjoittajasta