Veikkauksen tulosraportti 2024: Kansainvälistä kasvua ja valmistautuminen lakimuutokseen

Helena Rautio
Kirjoittanut:
Julkaistu:
Veikkauksen tulosraportti 2024: Kansainvälistä kasvua ja valmistautuminen lakimuutokseen
4 min

Veikkaus on julkaissut vuoden 2024 vuosikatsauksensa. Yhtiö on panostanut erityisesti kansainväliseen kasvuun ja digitaaliseen pelaamiseen. Lisäksi keskiössä on ollut valmistautuminen vuonna 2027 voimaan tulevaan rahapelialan lakimuutokseen, joten vuosi on ollut Veikkaukselle haastava. Siitä huolimatta tytäryhtiöllä, Fennica Gamingilla, menee erittäin hyvin.

Veikkauksen tuotot laskussa vuonna 2024

Uutisoimme kesällä Veikkauksen tuloksen laskusta ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Sama kehityskaari nähdään nyt myös loppuvuoden osalta.

Liiketoiminnan tuotot Veikkaus-konsernilla olivat 959,1 miljoonaa euroa, mikä on 7,2 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Liikevoitto puolestaan laski edellisestä vuodesta 19,5 % prosenttia 461,6 miljoonaan euroon.

Kokonaisuudessaan Veikkauksen saavuttama tuotto valtiolle koko vuoden aikana oli 591,9 miljoonaa euroa. Summa oli 7 % vähemmän kuin vuonna 2023.

Vaikka tuotot ovat olleet laskussa, Veikkaukselta ei olla asiasta kovinkaan huolissaan. Yhtiö keräsi vuoden aikana yli 80 000 uutta asiakasta, ja loppuvuodesta 2024 rekisteröityneitä asiakkaita oli jo noin 2,6 miljoonaa.

Veikkaus-konsernin 2023 2024
Tuotto 1 033,1 milj. 959,1 milj. (-7,2 %)
Voitto 573,6 milj. 461,6 milj. (-19,5 %)
Rekisteröityneet
asiakkaat
2,52 milj. 2,6 milj.

Kansainvälistyminen ja muutoksiin varautuminen vaativat taloudellista panostusta

Suurimmat vaikutukset liikevoiton ja tuloksen laskuun olivat investoinneilla, jotka yritys teki tulevaisuutta ajatellen. Yhtiö on valmistautunut jo pidemmän aikaa monopoliaseman murtumiseen ja Suomen markkinatilanteen muutokseen.

Veikkaus-konserni tuplasi kansainväliseen liiketoimintaan käyttämänsä resurssit edellisvuodesta, jotta se pystyy kasvattamaan liiketoimintaansa kotimaan lisäksi ulkomaisille markkinoille.

Myös digitaaliseen pelaamiseen käytettiin aikaisempaa enemmän sekä aikaa että rahaa, sillä alalla ollaan nähty jatkuvasti digipelaamisen suosion kasvua. Vuonna 2024 Veikkauksen rahapelitoiminnan tuotoista 60,2 % tuli digitaalisten kanavien kautta, mikä tarkoitti 5,4 prosenttiyksikön kasvua edelliseen vuoteen. Fyysisten myyntipaikkojen osuus oli enää 39,8 %.

Veikkauksen tuottojen jakautuminen 2023 2024
Digitaaliset kanavat 54,8 % 60,2 %
Fyysiset myyntipisteet 45,2 % 39,8 %

Kotimaiset markkinat kompastuskivenä

Erityisen haastavaksi Veikkauksen tilanteen ovat tehneet kotimaiset markkinat, joilla on nähty jatkuvasti muutoksia.

Yhtenä suurena ongelmana on ollut arpajaislain muutos, joka astui voimaan vuoden 2024 alussa. Tuolloin arpajaisvero nousi 5 prosentista 12 prosenttiin, mikä vaikutti negatiivisesti yhtiön liikevoittoon. Veikkaus maksoi arpajaisveroa huimat 114,2 miljoonaa euroa, mikä on yli tuplasti kuin edellisvuonna.

Tämän lisäksi Veikkauksen peleihin otettiin samoihin aikoihin käyttöön pakollinen tunnistautuminen. Sähköisen tunnistautumisen avulla on ollut tarkoitus hallita mahdollisia peliongelmia sekä valvoa tiukemmin ikärajoja, sillä jopa Veikkauksen raaputusarpojen ostoon vaaditaan nykyään rekisteröityminen.

Haasteellinen markkinatilanne ja jatkuvat alan muutokset ovat siis luoneet Veikkaukselle paljon haasteita. Veikkauksen tytäryhtiö, Fennica Gaming, on kuitenkin ollut etunenässä edistämässä yrityksen pääsyä kansainvälisille markkinoille – vuoden 2024 lopulla sillä oli jo 14 kansainvälistä yritysasiakasta kolmella eri mantereella.

Tällä hetkellä Fennica Gamingin valikoimaan kuuluvat pelit ovat pelattavissa 15 maassa kolmella mantereella.

Tytäryhtiö Fennica Gaming kansainvälisessä nosteessa

Fennica Gaming on jo aloittanut maailmanlaajuisen laajentumisen, ja sillä on olemassa olevia kumppanuuksia esimerkiksi Euroopassa ja Etelä-Amerikassa.

Vuoden 2024 aikana Fennica Gaming solmi useita kansainvälisiä yhteistyösopimuksia. Merkittävä yhteistyö solmittiin esimerkiksi ranskalaisen La Française des Jeuxin (FDJ) kanssa.

Viimeisin aluevaltaus suuntautuu Pohjois-Amerikan dynaamisimmalle säännellylle markkinalle, nimittäin yhtiö sai haltuunsa Kanadan Ontarion pelitoimittajaluvan. Alcohol and Gaming Commission of Ontarion (AGCO) myöntämän lisenssin ansiosta yhtiö voi jatkaa globaalia kasvuaan, mikä on merkittävä askel Veikkaus-konsernin laajentumisstrategiassa.

Fennica Gamingin toimitusjohtaja Timo Kiiskinen kertoi uudesta B2B-toimittajalisenssistä: ”Olemme innoissamme saadessamme B2B-toimittajalisenssin Ontariossa ja voidessamme tarjota kehittyneitä peliratkaisujamme alueen toimijoille. Perusteellisen hakuprosessin jälkeen voimme nyt ylpeänä ja näkyvästi näyttää rekisteröintimme ja saavutuksemme.

Hän jatkaa: ”Olemme seuranneet Pohjois-Amerikan markkinoita pitkään ja Ontario on erinomainen esimerkki hyvin järjestäytyneistä markkinoista. Se edustaa jännittäviä markkinoita, joilla on valtavasti potentiaalia, ja olemme sitoutuneet tarjoamaan turvallisia, viihdyttäviä ja luotettavia pelikokemuksia, jotka on räätälöity paikallisten mieltymysten mukaan.

Fennica Gamingin vahvuutena eInstant-pelit

Fennica Gamingin myyntivalttina ovat toimineet innovatiiviset eInstant-pelit, joita yhtiö on valmistanut vuodesta 2004 lähtien. Sen suosituimpia pelejä ovat muun muassa Northern Jack, Wobblybobs ja Chirp Amore.

Yhtiön eInstant-pelit ovat olleet suuri hitti myös esimerkiksi Brasiliassa, jonka markkinoille ne pääsivät vuonna 2024 LottoCapin kanssa solmitun yhteistyön myötä.

Lisenssi antaa Fennica Gamingille mahdollisuuden esitellä näitä viihdyttäviä ja korkealaatuisia pelejä pelioperaattoreille eri puolilla Kanadaa. Rekisteröinnin ansiosta operaattorit Ontariossa sekä verkossa että maalla voivat hyödyntää persoonallista Pohjoismaissa kehitettyä pelitarjontaa.

Veikkaus suhtautuu tulevaisuuteen optimistisesti

Kaikesta huolimatta Veikkauksella ollaan tulevaisuuden suhteen hyvin optimistisia. Yhtiö odottaa suurta kasvua tulevaisuudessa, kun vapaammat lisenssimarkkinat avautuvat.

Yhtiö on valmistautunut muutoksiin jo pidemmän aikaa. Vaikka aikataulu ei ole täysin valmis lisenssijärjestelmään siirtymiselle, Veikkauksella ollaan valmiita tähän muutokseen.

Kasinohailla pidetään silmät auki kaikissa muutoksen tuulissa, joten ota uutisemme tarkkaan seurantaan ja pysy kasinoalan aallonharjalla!

Takaisin yleiskatsaukseen
Helena Rautio
Helena Rautio iGaming uutistoimittaja
110 Artikkelia 0 Arvostelua

Kasinohai on Suomen johtava nettikasinoiden arviointisivusto, ja Helena on lisännyt sivuston sisältöä kirjoittamalla kasinosisältöä loppuvuodesta 2020 asti.

Lue lisää kirjoittajasta

Viimeisimmät uutiset

Kommentit

Tunnistaudu seuraavien palveluiden avulla

Hyväksyt henkilökohtaisien tietojesi keräämisen ja prosessoinnin tietosuojakäytäntömme mukaisesti.

Lue tietosuoja- ja evästepolitiikkamme

Kommentti lähetetty arvioitavaksi

Juuri nyt

Kommenttisi on lähetetty tarkistettavaksi. Se julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen

Päivitetty: 13. maaliskuuta 2025