Lottoon ylimääräinen numero

Lottoon ylimääräinen numero
Lukuaika: 1 minuuttia

Lottoon neljäskymmenes (40.) numero joulukuussa

Veikkauksen Lotto kokee pitkästä aikaa merkittävän uudistuksen. Vuodesta 1971 pelattua onnenpeliä aletaan pelaamaan marraskuun lopulla 40 pallolla. Viimeksi 40 numeron lottoa pelattiin 1979. Täten palataan alkuperäiseen määrään, vaikka palloja on ollut 39kpl vuodesta 1986 lähtien, jota ennen palloja oli 37. Vaikka uudella systeemillä voi pelata jo marraskuun lopulta lähtien, niin uudistettu lottorumpu pyörähtää ensimmäisen kerran vasta 3.12.

Lotto uudistuu muillakin tavoilla. Toinen lisänumero poistuu ja voittoluokat menevät uusiksi. 3 oikein + lisänumero -voitolla saat uudessa systeemissä 2 euron voiton. Jos olet ostanut tuplauksen, niin saat palautuksen, mutta jos et, niin 3 oikein ei riitä. Tuplaus itsessään kustantaa uudessa systeemissä hieman enemmän. Tuplaus lanseerattiin pari vuotta sitten ja se uudisti lottopeliä huimasti entiseen nähden.

Ennen kuin ylimääräinen numero ja muut uudistukset on ajettu sisään, niin kestopelejä ei myydä. Syynä on lakitieteellinen asia. Vedonlyöntiä vahtivat viranomaistahot ovat sitä mieltä, että on epäreilua, että 39 numeron lottoa veikanneilla ei ole mahdollisuutta voittaa päävoittoa 40 rivin lotossa.

Miten uudistus vaikuttaa käytännössä?

Veikkaus on rakentanut uudistuksen mainoskampanjan sen varaan, että nyt voittoja on enemmän. Nimenomaan pikkuvoittoja. Entä se, mikä ihmisiä Lotossa on perinteisesti kiinnostanut eniten: Päävoitto? Koska numeroiden määrä kasvaa, niin päävoiton todennäköisyys luonnollisesti huononee. Loton päävoiton todennäköisyys on toki jo valmiiksi niin onnettoman pieni, että lottoajat eivät välttämättä anna sen vaikuttaa pelaamiseen. Suomalaisten omituinen intohimo jahdata kohtalaisen vaatimatonta miljoonavoittoa (verrattuna vaikkapa jenkkilottoihin tai Eurojackpottiin) sitäkin huolimatta, että suurempi todennäköisyys olisi kuolla salaman iskuun tai jäädä meteoriitin alle, on luonteeltaan hyvin mystinen. Uudistuksesta huolimatta Loton palautusprosentit eivät kilpaile edes samassa todellisuudessa vaikkapa normaalien videokolikkopelien kanssa.

Lotto voittotaulukko
Loton 27.11.2016 uudistettu voittotaulukko

Loton uudistukset tiukassa paketissa:

  • Lotossa arvotaan 3.12.2016 lähtien 40 numeroa entisen 39 sijaan
  • Lottorivin hinta nousee 0,25 eurosta 0,30 euroon
  • Voiton todennäköisyys laskee 1:15 400 000:sta 1:18 600 000:aan
  • Lottoon lisätään uusi voittoluokka. 3+1 oikein
  • Toinen arvottava lisänumero poistuu. Nyt arvotaan siis 7+1 numeroa entisen 7+2 sijaan
  • Uutta lottoa voi pelata ensimmäisen kerran 27.11.2016 ja ensimmäinen arvonta uudella systeemillä tapahtuu 3.12.2016
Takaisin yleiskatsaukseen

Viimeisimmät uutiset

Kasinohai » Uutiset » Lottoon ylimääräinen numero
Viimeksi päivitetty: